maanantai, 27 tammikuun, 2020

Pelastuskoira

Kiinnostaako peko eli pelastuskoiran kouluttaminen? Ja mahdollisesti pelastuskoirakokeet ja niihin osallistuminen ja kenties myöhemmin myös pelastuskoiran käytännön työ ja hälyryhmässä mukana oleminen? SporttiRakista löydät asiantuntevaa tietoa pelastuskoiralajeihin sekä kotimaasta että kansainvälisesti.

Suunnistus – pelastuskoiranohjaajan perustaito

Kartanlukutaito ja suunnistus ovat tärkeitä osa-alueita pelastuskoiranohjaajan perusosaamisessa. Vaikka koiranohjaajan ensisijainen ja keskeinen tehtävä on keskittyä koiran ohjaamiseen ja sen reaktioiden seuraamiseen kartturin huolehtiessa...

Kotiasiat kuntoon! Hallinta ja yhteistyö rakennetaan arjessa

Hallinta, ohjattavuus, suhde, laumavietti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Eri termeillä ja niiden määrittelyllä on kiva knoppailla esimerkiksi some-keskusteluissa. Koiran kannalta ei termin määrittelyllä...

Kuka sitä koulutusta tarvitsee?

Aina kun minä yritän kirjoittaa koirien kouluttamisesta, päädyn kirjoittamaan ihmisistä. Ihmisen käyttäytymisen analysointi treeneissä kehittää koiran koulutustasoa paljon enemmän kuin koiran käyttäytymisen analysointi. Minulle tuntuu olevan...

Pelastuskoiranohjaajan motivaatio

Ihanteelliselle pelastuskoiralle asetetaan paljon vaatimuksia. Koiran pitäisi olla säänkestävä, fyysisesti terve ja hyväkuntoinen, hyvin hallinnassa, helposti motivoitavissa, vahvahermoinen, ihmisystävällinen, ääni- ja alustavarma. Pelastuskoiratoiminta vaatii...

Uusimmat artikkelit

Työparina koira: koira-avusteinen kasvatus- ja kuntoutustyö

Mitä on koira-avusteinen kasvatus- ja kuntoutustyö? Koira-avusteinen kasvatus- ja kuntoutustyö on työskentelymuoto, jossa sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilainen käyttää...