Belgianpaimenkoira malinois Jarmo (Harmaahurstin Jarmokalevi) nappasi poliisin huumekoirien suomenmestaruuden Juha Karhun ohjaamana. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen Kouvolan poliisasemalla työskentelevä kaksikko oli parhaimmillaan jäljellä, mikä Karhun mukaan onkin Jarmon vahvinta osaamista.

Voitto oli aktiivisesti kisoihin osallistuvalle kaksikolle ensimmäinen.

 – Lähdin näihin kisoihin rennosti mutta tosissani kuin olisin lähtenyt työtehtävälle. Turha stressaaminen oli poissa, ja se näkyi koiran suorituksessa, Karhu iloitsee.

Poliisien huumekoirien suomenmestari 2019 belgianpaimenkoira malinois Jarmo, ohj. Juha Karhu

Poliisin huumekoirien suomenmestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna 7.-9.5. Hämeessä.

Kolmipäiväinen kilpailu suoritettiin Hämeenlinnassa sekä Padasjoella.

Koirat etsivät huumeita maastosta, jäljeltä, huoneistosta, varastosta, ajoneuvoista sekä matkalaukuista. Kilpailuun kuului myös tottelevaisuusosuus. Kilpailuun osallistui 17 poliisikoiraa ohjaajineen eri puolilta Suomea. 

Toiseksi kilpailuissa sijoittuivat Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen belgianpaimenkoira malinois Vito (Suheellisen Vito) ja Ilkka Paukkunen. Kolmannen sijan ottivat X-malinois Örkki sekä Rauno Saukkonen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen Lappeenrannan poliisiasemalta. Kilpailun kaksi parasta koirakkoa jatkavat syksyllä pidettäviin virkakoirien suomenmestaruuskilpailuihin. 

SM-kilpailuiden mitalikolmikko

Kilpailun kätköt tehtiin tietoisesti haasteellisiksi. Halusimme luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet, joissa kaikilla koirakoilla on tasainen mahdollisuus onnistua, kilpailun ylituomari, vanhempi ylikonstaapeli Miikka Ounila kertoo.

Kilpailun järjesti Suomen Poliisikoirayhdistys yhteistyössä Hämeen poliisilaitoksen koiraryhmän kanssa. 

Kuvat: Tapani Romppainen
Lähde: Suomen Poliisikoirayhdistys


MAINOS
SporttiRakki Toimitus
SporttiRakin toimitus kertoo, mitä koiraurheilumaailmassa tapahtuu juuri nyt.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän