Ihanteelliselle pelastuskoiralle asetetaan paljon vaatimuksia. Koiran pitäisi olla säänkestävä, fyysisesti terve ja hyväkuntoinen, hyvin hallinnassa, helposti motivoitavissa, vahvahermoinen, ihmisystävällinen, ääni- ja alustavarma. Pelastuskoiratoiminta vaatii kuitenkin vähintään yhtä paljon myös koiran ohjaajalta. Koiran kouluttamisen lisäksi pelastuskoiranohjaajalta vaaditaan myös muita kuin koiran etsintäkäyttöön liittyviä taitoja. Ohjaajan on osattava suunnistaa ja käyttää viestitysvälineitä. Ensiaputaidot ovat tärkeitä paitsi kadonneen mahdollisen löytymisen myös etsintäpartion oman turvallisuuden takia. Ohjaajan on osattava toimia ryhmässä ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa myös paineen alla.

ohjaajan motivaation kannalta kenties tärkeimmässä roolissa on treeniryhmä.

Pelastuskoiratoiminta on harrastus, jonka vahva perusta on halu auttaa toista ihmistä. Koiran kouluttaminen on pitkä prosessi; hälytyskelpoisen etsintäkoiran kouluttaminen kestää keskimäärin kolmesta neljään vuotta. Harjoittelun on oltava säännöllistä ympäri vuoden. Treenit ovat pitkiä, ja suurin osa ajasta kuluu itse asiassa muiden ryhmäläisten koirien kouluttamiseen. Oman koiran harjoitusvuoro kestää illan aikana ehkä parikymmentä minuuttia. Pelastuskoiranohjaajan motivaation ylläpitäminen on keskeisessä osassa myös koiran koulutuksen etenemisessä.

Ohjaajan motivaation kannalta kenties tärkeimmässä roolissa on treeniryhmä. Ryhmä, jossa on ohjaaja on muiden kanssa tasavertainen jäsen ja joka auttaa ja kannustaa, motivoi lähtemään treeneihin viikko toisensa jälkeen. Ryhmän kouluttajan osuus korostuu hyvän ryhmähengen syntymisen lisäksi siinä, että koiranohjaaja saa ohjausta yksittäisten harjoitusten lisäksi myös koulutuspolun kokonaisuuden hahmottamisessa. Hyvin suunniteltu ja koko ajan etenevä koulutus ruokkii motivaatiota: oma työ tuottaa tulosta. Ohjaajan on voitava nähdä koiran kehityksen lisäksi oma kehityksensä koiranohjaajana.

koiraa ei kouluteta kokeita varten vaan siksi, että se voisi toimia apuna hätätilanteessa.

Hälytysryhmässä toimiminen on yksi keskeisimpiä motivaatiota ylläpitäviä asioita. Pelastuskoiraa kouluttavan on ensiarvoisen tärkeää hakeutua mukaan hälytysryhmän toimintaan hyvissä ajoin ennen kuin oma koira on hälytyskelpoinen. Ryhmän osana toimiminen ja tosietsintöihin osallistuminen paitsi antaa tärkeää oppia myös muistuttaa jatkuvasti harrastuksen tosielämärelevanssista: koiraa ei kouluteta kokeita varten vaan siksi, että se voisi toimia apuna hätätilanteessa. Vaikka työtä tekevien koirien seuraaminen voi saada tavoitteen tuntumaan kaukaiselta, se myös tekee siitä konkreettisemman ja kirkastaa päämäärän, jota kohti suunnata oman koiran kanssa.


MAINOS
Elisa Reunanen
Olen Elisa Reunanen, kielen oppimisen tutkija Turusta. Harrastan pelastuskoiratoimintaa ja olen ollut hälytysryhmässä vuodesta 2010, koiranohjaajana vuodesta 2014. Koirieni kanssa olen suorittanut pelastuskoirakokeita niin haussa, jäljellä kuin raunioilla. Ohjaan viikoittain pienryhmiä paikallisyhdistyksessämme. Pelastuskoiralajien lisäksi olen harrastanut ja kouluttanut monipuolisesti myös muuta hajutyöskentelyä erikoistuen tunnistusetsintään. Päivätyöni ohella koulutan tällä hetkellä tunnistusetsintää ja hajuerottelua Koirakoulu Vainuvoimassa Raisiossa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän