Kevään tultua lumet ovat lähteneet sulamaan ja paljastaneet altaan taas mahtavat treenimetsät, ja monella hinku metsälajien pariin on tähän vuodenaikaan kovimmillaan. Allekirjoittaneen mielestä palveluskoirahaku on yksi koiraharrastuksen ehdottomia kuninkuuslajeja, joka tarjoaa koirakolle kokoon ja näköön katsomatta haastetta ja monipuolista ajanvietettä. PK-haku kilpailulajina vaatii koiralta (ja ohjaajalta) paljon, joten hyvin rakennetut perusteet ovat tässäkin lajissa ehdottoman tärkeitä.
Nenä edellä
Tärkeimpänä tehtävänä hakukoiralla pidän sitä, että se reagoi ihmisen hajuun metsässä. Koko etsintäsuoritus pohjautuu siihen, että koira kulkee metsässä ns. ”nenä edellä”. Tarkoitan tällä sitä, että koira etsii ensisijaisesti nenällään, eikä silmillään. Piiloja vain katseellaan bongailevalta koiralta jää helposti monikin maalimies löytymättä. Molemmille omille koirilleni olen haun treenaamisen aloittanut juurikin nenänkäyttöä aktivoivilla harjoituksilla.
En haun perusteita koiralle rakennettaessa tykkää käyttää erilaisia apuja, kuten ääniapuja tai näköapuja, sillä näitä ärsykkeitä tarjoamalla saadaan helposti rakennettua koira, joka ei etsi ukkoja hajuaistillaan tai pahimmassa tapauksessa sellainen koira, joka ei lähde metsään, ennen kuin se on saanut apuja tuekseen. Kun perusteet on kunnossa ja koira opetettu nenätyöskentelyyn, käytän treeneissä erilaisia näkö- ja kuuloärsykkeitä maltilla niille sopivissa tilanteissa.
Nakkiringillä maalimiehiin tutustumista
Se, mitä ensimmäisissä hakutreeneissä tehdään, riippuu paljon koirasta. Vanhempi koirani, labradorinnoutaja Simba, oli haun aloittamisvaiheessa reilun puolen vuoden ikäinen iloinen ja reipas noutajapoika, jonka elämässä kaikki oli iloista ja aurinkoista, ihmiset olivat mahtavia ja elämä hymyili. Koira oli suhteellisen itsevarma ja reipas. Sen kanssa pystyttiin aloittamaan heti lajinomainen treeni alempana kuvatulla harjoituksella.
Nuorempi koirani, malinois Tuhma, oli ensimmäisissä hakutreeneissään reilu kahdeksanviikkoinen belgianpainajainen, jonka mielestä maailma oli jännä, ihmiset pelottavia, varjot tummia, kivet suuria ja joka kulman takana saattoi olla mörkö. Se arasteli hieman vieraita ihmisiä, joten en voinut edes kuvitella aloittavani sen kanssa kylmiltään vieraiden ihmisten etsimistä, koska se suurimmalla todennäköisyydellä olisi vetänyt salamannopean uukkarin ja suunnannut autolle isoveikan kainaloon turvaan. Tällaisten hieman arkojen tai epäluuloisten koirien kanssa olen kokenut palkitsevaksi aloittaa ”treenit” nakkiringillä.
Tämä tarkoittaa, että kaikki maalimiehet ovat sijoittautuneet istuskelemaan joko ihan vain autojen läheisyyteen parkkipaikalle tai metsään muutaman metrin välein. Kaikilla maalimiehillä on parasta herkkua mitä treenaava koira voi kuvitella. Ohjaaja päästää koiransa vain hihnasta irti ja pysyy itse passiivisena. Koira saa omaa vauhtiaan mennä moikkaamaan istuvia ihmisiä, jotka vuolaasti kehuvat ja palkitsevat koiraa, jokainen vuorollaan. Joillekin koirille riittää yksi nakkirinki herättämään kiinnostuksen ja innostuksen vieraita ihmisiä kohtaan, toiset tarvitsevat näitä useampia.
Hajuhaulla alkuun
Ensimmäinen haun perusharjoitus tunnetaan eri hakupiireissä eri nimillä, meillä se kulkee nimellä hajuhaku. Treenissä maalimies on pressuin peiteltynä mahdollisimman hyvin piilossa, josta sitä ideaaleissa olosuhteissa on koiran mahdoton tai ainakin erittäin haastava bongata silmin. Koiran ohjaaja lähtee koira kytkettynä tuulen alapuolelta kävelemään kierrellen ja kaarrellen kohti piiloa.
Kokematon koira tässä vaiheessa usein keskittyy nuuhkimaan kukkasia, tappamaan keppejä tai napsimaan kärpäsiä. Ensimmäinen maalimies löytyy usein ”vahingossa”, kun koira kirjaimellisesti törmää siihen. Maalimiehen löydöstä seuraa kuitenkin aina mahtava palkka, ja maalimies kehuu koiraa vuolaasti. Kun koira ymmärtää, että metsään on kätketty ihmisiä, joilla on sen lempiherkkuja tai leluja mukanaan, alkaa se aina jossain vaiheessa etsimään näitä aktiivisesti.
Maalimiestä lähestytään aina tuulen alapuolelta, jolloin koiralle on mahdollisimman helppo saada siitä haju. Näissä alkuharjoitteissa olen itse koiran ohjaajana pysynyt mahdollisimman passiivisena ja antanut koiran johdattaa siihen suuntaan, mihin se haluaa mennä. Olen kuitenkin antanut koiralle hillityn kehun, kun se selkeästi nuuhkii ilmaa nenä pystyssä, ja tällä kehulla pyrkinyt vahvistamaan sitä ”nenä edellä” etenemistä. Etenkin jäljestämiseen taipuvaiset koirat tuntuvat hyötyvän tästä pienestä kehusta paljon.
Tähän tyyliin olemme treeniporukassamme aloittaneet treenit kaikkien koirien kanssa, ja jokainen on nopeasti ymmärtänyt haun tarkoituksen, nenätyöskentelyn idean ja veto autolta hakumetsään on joka treenikerta hieman kovempi. Tällä treenitavalla palkka tulee aina maalimieheltä, ohjaajan pysytellessä neutraalina tai jopa passiivisena, jolloin koiran maalimiesmotivaatio myös kasvaa samalla huomaamatta.
Haku on koukuttava laji, jossa koira ei koskaan ole täysin valmis, aina löytyy jotain treenattavaa. Mutta kun pohjat on tehty kunnolla ja huolella, on myöhemmin enemmän varaa virheisiin.
MAINOS
