Hallinta, ohjattavuus, suhde, laumavietti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Eri termeillä ja niiden määrittelyllä on kiva knoppailla esimerkiksi some-keskusteluissa. Koiran kannalta ei termin määrittelyllä ole kuitenkaan väliä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että koiran kanssa pitäisi olla mukava elää ja harrastaa – molempien mielestä, sekä koiran että ohjaajan. Ja koiran kanssa pitäisi olla mukava olla ja elää myös muun perheen sekä ympäröivän yhteiskunnan. Yksinkertaista, eikö? Ja silti aihe, joka herättää jatkuvasti valtavan määrän kysymyksiä, ongelmia ja erimielisyyksiäkin.
Hallinta on sitä, kun kahdesta eri rodun edustajasta – ihmisestä ja koirasta – tulee yksi kokonaisuus.
Mitä hallinta on?
Hallinta, suhde tai laumavietin käyttö kouluttamisessa – miksi sitä yhteistyötä nyt sitten kukin haluaa kutsua – eivät ole temppuja tai liikkeitä, joita koiralle opetetaan harjoituksissa ja treenikentillä. Hallinta ei ole sitä, että ohjaaja pystyy antamaan koiralleen käskyjä ja määräyksiä, joita koira tottelee. Hallinta ei ole sitä, että koira osaa istua alas, ennen kuin pääsee ulko-ovesta ulos. Hallintaa ja suhdetta ei tehdä siten, että koiraa koulutetaan neljä kertaa viikossa harjoituksissa ohjaajan kanssa. Yhteistyö – tai hallinta, suhde, laumavietti – koiran ja ohjaajan välillä on paljon enemmän.
Hallinta on sitä, kun kahdesta eri rodun edustajasta – ihmisestä ja koirasta – tulee yksi kokonaisuus. Hallinta on sitä, kun yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.
Koulutus tapahtuu arkielämässä
Koiraharrastuksessa pääsee usein unohtumaan, että suurimman osan koulutuksestaan koira saa ihan muualla kuin treeneissä. Koiralle koko elämä on koulutustilanne. Suurin osa yhteistyöstä ohjaajan kanssa ja opittavista asioista tulevat esiin arkielämässä. Koira ei opi asioita vain treenikentällä. Eikä treenaaminen ole koiran näkökulmasta mikään erillinen maailma, jossa pätevät eri säännöt kuin muussa elämässä.
Hallinnan, suhteen ja yhteistyön perusta luodaan kotona ja arkielämässä. Siksi kotielämään kannattaa kohdistaa erityisen kriittinen katse: onko siellä tilanteita, joissa yhteistyö koiran kanssa ei toimi? Treenikentän ulkopuolella olevat haasteet näkyvät myös koirakon lajisuorituskyvyssä, mutta niitä on ihan turha yrittää treeneissä korjata. Lajitreenit voidaan aloittaa siinä vaiheessa, kun hallinnan, suhteen ja yhteistyön perusasiat ovat kunnossa arjessa. Lajitreenit eivät ole sitä varten, että näitä perusasioita yritetään rakentaa siellä, missä pitäisi harjoitella ihan jotakin muuta.
Keskimmäisen koirani kasvattaja sanoi sen hienosti: ”asiat ovat kunnossa, kun koira tuo lisäarvoa muuhun elämään”. Siinä vaiheessa, kun tuntuu siltä, että koira hankaloittaa normaalia elämää, tulee viimeistään hälytyskellojen soida ja lujaa: DINGDONG, nyt ei todellakaan kaikki ole kunnossa. Tavoitteelliselle koiraharrastajalle tällainen tilanne on erityisen tärkeä tiedostaa. Liinat kiinni, hommat seis ja nyt pitää miettiä, mitä tehdään. Jos kotiasiat eivät ole kunnossa, on varmaa, että harrastamisessa tulee ennemmin tai myöhemmin ongelmia. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Jos perusta kotona on rakennettu huonosti, siihen päälle rakennettava lajitreenin korttitalo sortuu jossakin vaiheessa. Vahvalle hallinnan ja suhteen perustalle on hyvä rakentaa lajiosaaminen, ja silloin treeneissä on kivaa sekä ohjaajalla että koiralla. Pystytään keskittymään olennaiseen, eteneminen on nopeaa ja johdonmukaista ja tuloksia tulee.
Mistä yhteistyö syntyy?
Mitä se hallinta sitten on? Tai suhde, laumavietti, yhteistyö? Se on sitä, kun koira ja ohjaaja osaavat toimia kaikissa tilanteissa yhdessä ilman stressiä ja toisiaan kuunnellen. Se on sitä, kun molemmille osapuolille on selvää pelisäännöt, joiden puitteissa toimitaan. Se on sitä, kun koirakko toimii yhdessä, ei kahtena erillisenä palasena toisistaan riippumatta. Se on sitä, kun molemmat nauttivat yhdessä tekemisestä, mutta osaavat myös olla erillään ja rauhoittua omiin oloihinsa. Ensin siellä kotona ja arjessa – ja sen jälkeen myös treeneissä.
MAINOS
