Tämä artikkeli on jatkoa artikkelille Palkitsemiseen perustuva kanakoiran koulutus osa 1 – teoriaa ja perustuu Lohjan Koirakeskuksessa järjestettyyn koulutusseminaariin 10.-11.6.2017. Kouluttajina siellä olivat Koirapalvelu Kannattavan Riikka Kokkonen sekä Hannu Kyllönen. Kuvat ovat seminaarista, videot aiemmin kuvattuja.
Luopumalla saa
Koulutuksessa harjoiteltiin alkuun ympäristöstä luopumista ja vahvistettiin kontaktia ohjaajaan. Tämäkin on hyvä alkuharjoitus missä tahansa lajissa, esimerkiksi tottelevaisuuskentälle mennessä. Kun koira nostaa nenän maasta tai myöhemmin etenkin tottelevaisuuskontekstissa ottaa kontaktin ohjaajaan, sen hyvä valinta merkitään esimerkiksi naksuttimella ja koira palkitaan. Koiraa ei houkutella eikä käsketä, vaan ollaan hiljaa ja paikoillaan ja annetaan sen itse oivaltaa, että kaikista kannattavinta on luopua häiriöistä ja ottaa kontaktia ohjaajaan.
Tässä luodaan pohjaa häiriöistä luopumiselle ja ohjaajan kuuntelulle kaikissa tilanteissa. Tätä kannattaa harjoitella paljon myös arjessa, etenkin kun huomaa koiran unohtaneen ohjaajan olemassaolon. Huolellisesti tehdyillä ja usein toistuvilla harjoituksilla on mahdollista aivopestä koira ajattelemaan, että arjessa ja metsälläkin eteen ilmestyvät vaikeatkin häiriöt ovat sitä samaa koulutuspeliä, jota on alkuun harjoiteltu helpommissa olosuhteissa. Näin koira huomatessaan häiriön valitsee itse luopua siitä ja kääntää nopeasti huomion ohjaajaan, koska tällä tavalla se on erittäin usein ja erilaisissa tilanteissa ansainnut ruokaa ja leikkiä.
Klassista ja operanttia ehdollistumista lenkkipolulla
Esimerkiksi päivittäisen kävelylenkin varrella on paljon häiriöitä, joilla voi etenkin pennun kanssa harjoitella. Kun koira huomaa pikkulinnun, pyöräilijän tai ohi juoksee lenkkeilijä ja koira tämän jälkeen kääntää huomion pois tästä häiriöstä sinuun, ota tavaksi palkata koira! Kohta huomaat koiran katselevan merkitsevästi häiriötä ja sinua, taas häiriötä ja taas sinua, yrittäessään ilmoittaa, että on se on huomannut häiriön ja kääntänyt kontaktin sinuun, siten ansaiten palkan.
Jos huomion kääntäminen häiriöstä on koiralle mahdotonta, eli se kiihtyy liikaa, aloita ensin “katso häiriötä” -pelillä (LAT, look at that). Siinä koiralle annetaan kehusana tai naksaus siitä, kun se vielä katsoo häiriötä, ja koira palkataan ruualla. Jos syöminen ei onnistu, vie koira kauemmaksi häiriöstä, kunnes se onnistuu. Käytännössä tässä tehdään vastaehdollistamista, eli muutetaan koiran tunnetilaa kiihtyneestä rauhallisempaan.
Syöminen yleensä rauhoittaa koiraa, ja palkkaaminen muuttaa tilanteen koiran näkökulmasta koulutuspeliksi tuijottamisen ja kiihtymisen sijaan. Kun tätä harjoittelee tarpeeksi, eli ruokapalkkio alkaa liittymään koiran mielessä häiriön näkemiseen, alkaa koira häiriön nähdessään kiihtymisen sijaan kääntämään katseen ohjaajaan odottaessaan palkkiota. Esimerkiksi aina kun pikkulinnut lentää nenän edestä pois, koira katsoo äkkiä kuskiin päin, kun sieltä on aiemminkin saanut näissä tilanteissa ruokaa ja leikkiä.
Tässä tapahtuu sekä klassista ehdollistumaa (häiriön nähdessään koira alkaa rauhoittumaan, koska siihen on liittynyt rauhoittava syöminen) ja operanttia ehdollistumista (kun koira kääntää katseen häiriöstä pois, se saa haluamansa asian eli ruokaa). Alkuvaiheen treeneissä koiran on toki oltava liinassa ja mielellään koiralle turvallisissa valjaissa, jotta se mahdollisesti rynnätessäänkin häiriöille ei satuta itseään. Kun osaamista kertyy, siirrytään harjoitteluun liina löysällä tai ilman hihnaa. Tässä vaiheessa harjoitusten suunnittelu vaatii tarkempaa työtä, koska tavoitteena on, että koira ei koskaan epäonnistuessaan luopumisessa pääsisi palkitsemaan itseään häiriöllä.
Anna koiran valita – hallitse seurauksia
Häiriöistä luopumista harjoiteltiin myös niin, että palkkiot toimivat häiriöinä. Jokaiselle koiralle valittiin jokin vahva ja tuttu käytös, ja samalla jätettiin saataville maahan jokin koiralle mieluisa palkkio – vaikka lelu maahan tai ruokaa kuppiin. Kun koira suoritti halutun helpon käytöksen onnistuneesti, se palkattiin joko ohjaajan toimesta tai vapautettiin häiriölle (eli palkalle). Kouluttajat suosivat erillisten vihjeiden kouluttamista lelupalkoille ja ruokapalkoille vapauttamiseen. Tässä harjoitellaan myös ohjaajan kuuntelua ja hallintaa. Koiralle opetetaan, että kun teet, mitä minä haluan, saat, mitä sinä haluat. Jos koira tekee väärän valinnan, karkaa tai menee väärälle palkalle, on alkuvaiheessa paikalla avustajat, jotka ottavat palkkion pois.
Eli kun koira tekee virheen, se menettää mahdollisuuden palkkioon. Jos virheitä tulee muutama peräkkäin, eli koira ei oppinut kerrasta, kun palkkion mahdollisuus poistettiin, on harjoitusta syytä helpottaa. Onnistumiset ja niistä palkkaaminen ovat lähtökohta kouluttamiselle, eikä koulutus edisty ilman onnistumisia. Virheet eivät tokikaan ole maailmanloppu, koira oppii niistäkin eikä seuraukset ole dramaattisia koiran hyvinvoinnin näkökulmasta, kun on kyse palkitsemalla kouluttamisesta – koira ei yksinkertaisesti saakaan tavoittelemaansa palkkiota. Kuitenkin, jotta koulutus etenee, on tehtävät asetettava sellaisiksi, että koiran on mahdollista onnistua ja onnistumisia tulee enemmän kuin epäonnistumisia.
Tämänkaltaisissa hallintatreeneissä, missä harjoitellaan helppoja käytöksiä ja esillä olevista häiriöistä/palkkioista luopumista (ja niille pääsyä vasta luvan jälkeen), on viisasta välttää kaavamaisuutta. Tämä pätee itse asiassa kauttaaltaan kanakoiran koulutukseen. Jos ensin koira vapautetaan noudon jälkeen ruokakupille, seuraavalla toistolla voisi olla hyvä ajatus leikkiä koiran kanssa palkaksi noudon jälkeen, vaikka ruokakuppi on yhä saatavilla. Tästä seuraavalla toistolla koira lähetetään ensin lelulle, jonka jälkeen se saa noutaa ja saa ruokapalkan kädestä ja näin edespäin. Järjestyksellä ei siis ole merkitystä, vaan tärkeää on, että se muuttuu koko ajan.
Vireenhallinta ja käytökset palkkioina
On siis tärkeää opettaa alkuun helpoilla ja ajan myötä vaikeutuvilla harjoituksilla koiralle kuuntelemisen jaloa taitoa – kun olet tarkkana, niin ansaitset, jos taas teet omia päätelmiä, menetät. Harjoituksen aikana kannattaa siis tarkkailla koiraa. Jos se alkaa vaikkapa ennakoida noutoa indikoiden sitä, että nouto on sille erittäin palkitsevaa tai se on aiemmin päässyt tässä vaiheessa noutoon, älä päästä sitä heti noutamaan, vaan pyydä jokin toinen käytös ensin. Sen lisäksi, että se oppii kuuntelemaan, voidaan tällä tavallla vahvistaa heikompia käytöksiä. Kun se vaikkapa vasta pienen kontaktissa seuraamisen jälkeen pääsee palkkioksi noutamaan, vahvistuu myös kontaktissa seuraaminen – tätä kutsutaan Premackin periaatteeksi. Käytännön sovelluksia on muun muassa istuminen ennen vapautusta hakuun (koska haku on palkitsevaa, edeltävä käytös eli istuminen vahvistuu myös) tai leikkiminen ennen namipalan syömistä (kun syöminen on koiralle palkitseva käytös ja halutaan vahvistaa leikkimiskäytöstä).
Kaiken tämän lisäksi harjoitukset, joissa treenataan vaihdellen erilaisia käytöksiä ja käytetään erilaisia palkkioita, opettavat koiralle kykyä säädellä omaa virettään. Kun koiran kanssa harjoitellaan vaikka rajun taisteluleikin jälkeen lyhyttä rauhallista seuraamista, josta se taas pääsee vauhdikkaaseen noutoon ja näin edespäin, saa koiran kykyä laskea ja nostaa virettä vahvistettua ja jumpattua. Kun harjoitellaan niin, että saatavilla on kiihdyttäviä palkkioita häiriöinä, oppii koira itsehillintää ja sitä, että rauhoittumalla ja kuuntelemalla se pääsee tekemään niitä sille mieluisia kiihdyttäviä asioita. Itsehillintä ja ymmärrys siitä, että rauhoittumalla ansaitsee, ovat kullanarvoisia taitoja riistatilanteissa. Alla videolla yksi esimerkki vireenhallintatreenistä.
Yksi käytös, yksi vihje
Päätä ensin, mitä koulutat
Pysähtymisen tärkein osa koulutetaan siis koiran omaehtoisen luopumisen kautta – koira on huomannut, että luopumalla erilaisista häiriöistä ja kuuntelemalla ohjaajaa häiriöistä huolimatta, se pääsee ansaitsemaan sen tavoittelemia asioita. Tämän jälkeen on tärkeää määritellä tarkkaan, minkä pysähtymiskäytöksen koiran halutaan tekevän. Istuuko se, seisooko vai makaako? Ja mikä on se vihje, mikä tähän käytökseen halutaan liittää, eli onko se pillitys vai sanallinen vihje? On vaikeaa kouluttaa koiralle käytöksiä, jos ei itsekään tiedä, mitä haluaa koiran tekevän tai se vaihtelee päivästä toiseen. Toisaalta, jos alusta asti vahvistaa vain yhtä käytöstä ja liittää siihen vain yhden vihjeen, tulee tätä yhdistelmää harjoiteltua paljon enemmän kuin jos jompikumpi tai molemmat muuttuvat ajan myötä.
Ole selkeä ja eleetön itse
Jos pysähtymiskäytös on istuminen, aloitetaan koulutus siitä, että koira itse tarjoaa istumista ja palkitaan niistä hetkistä. Alusta saakka on hyvä ottaa treenirutiiniin myös vapautusvihje. Kun koira istuu itse, palkataan se ja sanotaan vapautusvihje, samalla kun heitetään nami maahan, jotta koira nousisi sen syömään. Odotetaan, että koira taas tajuaa itse istahtaa, josta palkataan ja vapautetaan edellä mainitulla tavalla. Tätä toistetaan, kunnes koira kiirehtii tarjoamaan istumista. Silloin voidaan koiran istuessa sanoa/pillittää istumisvihje ja palkata välittömästi. Vihje on syytä sanoa tai pillittää samalla tavalla kuin aikoo sen ilmaista metsästystilanteessa, istu kauniisti kuiskattuna on koiran näkökulmasta aivan eri asia kuin metsästystilanteessa hätäisesti huudettu “ISTU”.
Taaskaan harjoitellessa ei saa unohtaa vapautusta, jotta kriteeri pysyy selkeänä – istumista suoritetaan siihen saakka, että annetaan lupa nousta, koska näinhän koiran täytyy toimia myös metsästystilanteessa. Kun istumisvihjettä on toistettu joitakin kertoja koiran itse mennessä istumaan, testataan vihjettä, kun koira vielä seisoo. Jos koira vihjeen seurauksena istuu, palkataan. Jos ei, niin jatketaan vihjeen liittämistä käytöksen suoritushetkeen, kunnes linkki vihjeen ja käytöksen välille syntyy koiran päässä. Kun vihje on liittynyt käytökseen, siirrytään palkkaamaan vain niistä kerroista, kun koira istuu heti vihjeen jälkeen.
Vihjettä liittäessä ja myöhemminkin kannattaa pyrkiä täyteen eleettömyyteen – muuten kaikki mitä ohjaaja tekee välittömästi käytöksen aikana, liittyy itse käytökseen. Jos samalla antaa käsimerkkejä, koira mahdollisesti tai jopa todennäköisesti uskoo käsimerkin olevan se merkitsevä vihje. Elekieli kun on koirille se merkittävin kommunikointitapa, on tärkeää kiinnittää huomiota tähän. Metsästystilanteessahan ei välttämättä ole näköyhteyttä koiraan, ja sen lisäksi haulikolla ampuminen yhdellä kädellä toisen näyttäessä koiralle pysähtymisvihjettä, olisi kyllä aikamoinen temppu.
Opitun variointi ja yleistäminen
Kun meillä on nyt koira, joka osaa istua vihjeestä keittiössä, alkaa se isoin työ eli yleistäminen. Sama koulutusprosessi, eli istumisen tarjoaminen ja sen jälkeen vihjeen liittäminen, täytyy tehdä ensin eri huoneissa, sitten pihalla ja sitten vieraammissa paikoissa. Koirat ovat erittäin huonoja yleistämään ja siten tarvitsevat huolellisen pohjatyön, jotta käytös olisi yhtä sujuvaa kaikkialla. Kun koira osaa istua vihjeestä eri paikoissa, on seuraava askel harjoitella istumista kauempana ohjaajasta, istumista kun ohjaaja kävelee paikoillaan sekä kun kävellään yhdessä rauhallista vauhtia, ripeämpää vauhtia, hölkätään ja juostaan. Jatkossa voi harjoitella vihjeestä istumista, kun kävellään ja ohjaaja jatkaakin kävelyä vihjeen jälkeen, ja sama harjoitus hölkäten ja juosten. Mielikuvitus on tässä vain rajana. Pääasia on harjoitella istumista vihjeestä kaikenlaisissa tilanteissa ja myös erilaisissa viretiloissa, vaikkapa kesken leikin, aloittaen helpommasta ja vähitellen vaikeuttaen niin, että koira kuitenkin yhä pystyy onnistumaan tehtävässä.
Käänteinen houkuttelu paikallaolon pohjataitona
Sen lisäksi, että kanakoira osaisi omaehtoisesti luopua asioista ja se osaisi myös mennä istumaan vihjeestä kaikenlaisissa häiriöissä ja korkeassakin vireessä, sen pitäisi pystyä pysymään paikoillaan metsästystilanteessa pyssyn paukkuessa, höyhenten pöllytessä ja linnun mätkähtäessä maahan. Tätä voi harjoitella mitä moninaisimmilla häiriöillä. Alkuun voidaan houkutella koiraa nousemaan istumasta nameilla, eli tehdä käänteistä houkuttelua. Silloin koira palkataan, kun se houkuttelusta huolimatta pitää takapuolen tiukasti maassa. Alkuun namit ovat kädessä ja palkka tulee nopeasti, mutta koiran onnistuessa kriteeriä nostetaan pudotettuihin nameihin, lentäviin nameihin ja niin edespäin. Jos koira nousee ja tavoittelee palkkoja, sitä ei kielletä eikä toruta, vaan yksinkertaisesti poistetaan mahdollisuus palkkioon – esimerkiksi laitetaan käsi nyrkkiin tai peitetään maassa oleva nami jalalla. Oppi menee parhaiten perille, kun koira saa itse, ilman ohjausta tai apuja meiltä, oivaltaa, miten se saa palkkion. Kun koira on tehnyt virheen ja noussut istumasta, seuraavalla toistolla helpotetaan hieman, että koira onnistuu ja saa taas tavoittelemansa palkkion.
Häiriöitä voi ja pitääkin vaikeuttaa: kun namit ja lentävät lelut ovat helppoja häiriöitä, voi panoksia korottaa vaikka ongen päähän kiinnitetyllä siivellä tai jopa elävillä kyyhkysillä. Tämänkin osa-alueen harjoittelu on syytä siirtää onnistumisten myötä kotoa ulos ja lopulta metsään ja pellolle, jotta yleistetään osaaminen varsinaiselle kanakoiran työmaalle. Huolellisesti ja pienistä palasista rakennettuna käänteisen houkuttelun lopputuloksena on vahva paikallaolokäytös, jossa koira näkee ympäristön häiriöt ohjaajan ja koiran välisenä leikkinä ja jossa koira aktiivisesti valitsee olla nousematta ja jahtaamatta, koska se on aina aiemminkin ollut koiralle kannattavaa.
Aiemmin tekemäni video luopumisesta ja käänteisestä houkuttelusta:
Kohti tositoimia
Koulutuksen päätteeksi testattiin koirien osaamista launcheriin laitettujen, linnun siivitykseltä kuulostavien muovipullosta ja muovipusseista tehtyjen härpäkkeiden avulla. Aluksi kokeiltiin pysähtymisvihjeen tehoa koiran ja ohjaajan ollessa paikoillaan launcherin heittäessä häiriön ilmaan, ja osalla koirista testattiin samaa koiran ja ohjaajan ollessa liikkeessä kohti launcheria. Tämänkaltaisia tasontestauksia yllättävissä tilanteissa olisi hyvä tehdä enemmänkin ennen siirtymistä metsästysmaille – jos koira ei pysty pysähtymään vihjeestä, kun tennispallo heitetään äkillisesti talon nurkan takaa koiran eteen, en löisi vetoa sen puolesta, että se pysähtyy metsästystilanteessa avanssin päätteeksi.
Peli ei ole kuitenkaan silloin menetetty, vaan epäonnistuminen kannattaa ottaa informaationa – tarvitaan vielä enemmän harjoituksia, joissa koiraa palkataan häiriöistä luopumisesta, joissa vahvistetaan kontaktia ohjaajaan, joissa palkitaan nopeasta reagoinnista pysähtymisvihjeeseen ja joissa vahvistetaan paikallaan pysymistä erilaisissa häiriöissä. Perusta on siis rakennettava huolella, jotta talo pysyisi pystyssä kovissakin olosuhteissa. Urakka ei ole kuitenkaan niin suuri, jos ottaa luopumisen vahvistamisen, kontaktin vahvistamisen ja tekemällä ansaitsemisen osaksi päivittäisiä rutiineja koiran kanssa. Se saattaa vaatia hieman pohdintaa ja uusien tapojen opettelua alkuun ja todennäköisesti lelun tai namipussin hieman ahkerampaa kanniskelua mukana koiran kanssa liikkuessa, mutta jos ne koirat oppivat uusia asioita, niin kyllä me ihmisetkin siihen kykenemme.
MAINOS
