Viime aikoina olen ihmetellyt, että minulla on enää ystäviä jäljellä – niin, siis olemassa, ei jäljellä niin kuin jälkimetsässä. 😀 Kesäloma tuo tullessaan kivasti vapaa-aikaa, mutta näemmä treeneihin ja treenipohdintoihin on mahdollista hukata tunteja ja tunteja aikaa – eikä välttämättä silti saavuttaa mitään suurta ja mahtavaa, saada ahaa-elämyksiä tai edistää omaa tai koiran osaamista.

Ihan parastahan se on, mutta siinä kohtaa, kun lähettää kaveriporukalle viestin sisällöllä ”En pääsekään keskiviikkona, Lystillä on fysioterapia. Hauskaa terdeilyä!” alkaa itsekin miettiä, miten hyvä kaveri sitä viime aikoina on ollut. 😀 Milloin on pitänyt olla metsässä, milloin kentällä, milloin juostu festareilla etsimässä järkkäreitä ja koitettu saada tietoa alueen purusta (kamalan ystävälliset järkkärit, vaikka vähän ihmettelivät kysymyksiä!) ja ties mitä muuta. Onni on kaverit, jotka siitä huolimatta kyselevät, miten treenit meni ja mistä koko lajissa ylipäätään on kyse.

Takaisin metsään

Harhajälkeä

Mutta niin, niihin treeneihin. Pysyttelimme melko kauan poissa metsästä ja keskityimme tukitreeneihin muulla tavoin. Viime viikolla suunnattiin kuitenkin pitkästä aikaa metsään, ja suoraan harhajälkitreeniin. Meitä oli kolmen poppoo, joten saatiin hyvin tehtyä niin, että yksi kiersi harhat kahdelle jäljelle, ja me sitten päikseen tallasimme jäljet toisillemme. Jälki itsessään oli simppeli: piikki ja ehkä kaksi kulmaa, harhajälki ylitti jäljen neljä kertaa. Keppejä meidän jäljellä oli kahdeksan, joista neljäs piikissä. Jana lyhyt, ehkä 15 metriä.

Lysti lähti hyvin, mutta nappasi takajäljen. Käänsin poikkeuksellisesti käskyllä, koska treenin pointti oli harhat. Janatreeniä sitten toisen kerran. 😉 Ekaan harhaan ei reagoinut lainkaan, toisella tarkasti pari metriä vasemmalle, palasi itse oikealle jäljelle ja jatkoi varmasti. Kolme ekaa keppiä nousi tasaisen varmasti, ja aloin jännätä nelosta. Lys eteni huippuhyvin piikkiin, keppi nousi varmasti. Jatkoi eteenpäin, ylitti askeleella piikin ja kääntyi superhienosti jäljen suuntaan. Lystillä on aika hienoja piikkejä, mutta tämä oli jotenkin vielä tavallistakin upeampi! Kolmanteen harhaan ei reagoinut, neljättä en edes nähnyt itse (harha siis merkattu). 😀 Keppejä saimme matkaamme seitsemän, puuttuvan sijainnista ei ole tietoa, eikä Ly siihen mitenkään reagoinut – jäänyt siis jonnekin saatujen hajujen ulkopuolelle. Mahtava treeni, olin todella tyytyväinen!

VOI-jälkeä

Torstaina pääsin mukaan naapuriseuran ”maastontutkimuksiin”, kun heidän tulevassa kokeessa ratamestarina toimiva kaverini kysyi halukkuutta lähteä treenaamaan uusiin maastoihin. Pyysin Lystille voittajajäljen, jossa janalle ei ole merkitty jäljen paikkaa. Jana oli pitkä kuin nälkävuosi (kuten oli tarkoitus), ja taisin joko lähettää koiran vähän vinoon tai se itse lähetyksestäni huolimatta lähti vinosti. Eteni kuitenkin hyvin, vaikka itse jäin kaksi kertaa jumiin, ja liinan stopatessa pysähtyi koirakin. Jatkoi hyvin eteenpäin sotkujen jälkeen eikä tehnyt tämän kesän bumerangipaluita. Jäljellä tarkasti takajälkeä metrin verran ja lähti varmasti oikeaan suuntaan. Jäljellä oli runsaasti riistan hajuja, neljä ojan ylitystä, ihanaa ja vähemmän ihanaa maastoa.

Lysti ajoi kivasti, vaikka olikin aika kuumissaan. Keppejä nousi tasaiseen tahtiin. Perässämme kulki loppuseurueen kaksi jäsentä, ja yllätyksekseni tajusin jossakin vaiheessa kuuntelevani todella tarkkaan, tulevatko vielä perässä – eli käytännössä olemmeko vielä oikealla jäljellä. Voi aargh! Neloskepin jälkeen äänet loppuivat, ja niin vaan iski epävarmuus itselle – varsinkin, kun juuri ennen äänten häviämistä oli Lysti joutunut tarkistelemaan moneen kertaan riistajälkien vuoksi oikeaa suuntaa. Arvoin, mitä tehdä, kunnes järki voitti ja sanoi, että eipä tuo takapirujen häviäminen hukkaa tarkoita, hehän ovat vallan hyvin voineet palata tielle odottamaan. Jatkoimme siis matkaa, ja onneksi pian (tuntui metsässä kyllä ikuisuudelta!) nousi vitoskeppi. Jes! Matka jatkui, Lysti teki hienosti töitä ja nosti kutosen. Kutoselle myös muu seurue löysi tiensä, ja puhelinta katsoessani totesin siellä odottavan viestin ”hukattiin sut :D”. Taas opetus itselle, miten koiraan täytyy vaan luottaa. 😉 Kaikki kepit ja jälki hieno kokonaisuus – tätä onnistumista kaivattiinkin!

Festarijälkeä

Tänään oli luvassa hieman erilainen treeni. Lauantaina metsästin niitä festarijärkkäreitä festivaalialueelta ihan tarkoituksella, ja tänään suunnattiin viikonlopun juhla-alueelle jäljelle. Tein lyhyen jäljen viidellä esineellä (kyllä, esineellä! – kaksi pikkukeppiä, korkkarin korkolappu, pieni kangaspala ja kahden purkan paketti), yksi kulma ja yksi piikki (aavistuksen leveämpi kuin metsässä).

Suoraan tallauksen jälkeen jäljelle, sillä aurinko alkoi houkutella ihmisiä puistoon, enkä halunnut ottaa riskiä auringonottajista jäljen päällä (jälkiviisaana on hyvä todeta, että koska jälki kulki kuljetusta odottavien bajamajojen luona, auringonottajat oletettavasti olisivat valinneet jonkun muun paikan…).

Hajujen sekamelska

Lysti lähti jäljestämään kivasti jo ennen jäljen alkua (aloitus ekalta kepiltä, ei mitään janayrityksiä), nostatutin ekan esineen enkä antanut mennä muiden hajujen mukana ohi. Nousi hyvin, eka suora ja kulma hyvät. Toisena esineenä ollut korkolappu jäi, enkä löytänyt sitä enää itsekään… Varmaan tuuli painoi hajun sopivasti sivuun, ja esine oli uponnut ruohon sekaan piiloon. Kävelytien ylitys ok, tarkisteli vähän (heti jäljen tehtyäni tietä kulki mies ja koira). Kolmas esine (kangaspala) nousi varmasti. Piikki oli aivan bajamajarivistössä kiinni, ja selvästi vahvat hajut sekoittivat nenää. Hienosti Lysti yritti ja tarkisti, lopulta saatiin jäljestä kiinni ja päästiin jatkamaan.

Nelosesine ohitettiin tuulen kuljettamina sivusta: purkkapussi oli kuopassa (en halunnut Lystin näkevän sitä), eikä haju noussut sieltä sivuun. Hyvin jäljesti kuitenkin! Toinen tien ylitys oli haastava, selvästi tiellä oli paljon hajuja, ja Lysti palasi kertaalleen luoksenikin jäljen ollessa kateissa. Tämä tie kulki viikonloppuna anniskelualueen reunamilla anniskelun puolella, ja siinä kulki paa-aa-aljon porukkaa tuolloin. Selvitti kuitenkin itse, ja päästiin jatkamaan matkaa. Viimeinen keppi oli tien reunassa, ja taas kerran hajut sekoittuivat todella tehokkaasti. Pyörimisen ja yhden uuden käskyn jälkeen keppi löytyi (itselläni ei taas ollut havaintoa koko kepin sijainnista…). Hirveän vaikea treeni, ja jälkiviisaana olisi ollut hyvä antaa jäljen vanheta ja ehkä myös talloa se asfalttijäljen tapaan metsäjäljen sijaan… Mutta hirveän hyvä fiilis jäi, Lysti yritti täysillä ja kamalasta hajujen sekamelskasta huolimatta keskittyi, yritti ja onnistui.

Jäljen jälkeen tein vielä muutaman puolikkaan tulitikun haun tarkkuusruudun tapaan, ja olihan tuo alusta hirveän haastava. Hienosti malttoi keskittyä ja tikut löytyi, Ly on niin taitava!

Mitä ennen SM:iä?

Nyt pohdintaan ennen SM:iä tehtävät treenit. Aika alkaa hiipua vähiin ennen kuin loppuu – ennen kisoja haluan pitää viimeisen viikon maastotreenivapaana ja kasvattaa intoa. Toivottavasti sitä tarvitaan ja pääsemme maastoihin asti! Myös tottista on treenattu ihan urakalla viime aikoina, mutta näitä treenejä voisin kirjailla ihan omana tekstinään myöhemmin.


MAINOS

Olen Katariina Salo ("Kata") Hämeestä. Koiraharrastukseni aloitin lähes 20 vuotta sitten ja harrastuskavereinani ovat tällä hetkellä reilu 8-vuotias siperianhusky Enne (REK2, toko avo3, agility maksi 2, 2 x rallytoko ALOHYV) sekä pian 4-vuotias australianpaimenkoira Lysti (PAJÄ3 1-tulos x 2, TK1, TK2, TK3, EVL1 x 1). Enne treenaa omaksi iloksemme agilityä ja rallya. Lystin päälajina on tällä hetkellä PK-jälki, jonka tiimoilta tavoitteenamme on SM-kisat elokuussa. Säiden salliessa vetotreenit kuuluvat kummankin koiran arkeen, ja lisäksi puuhastelemme milloin nose workin, henkilöhaun, tarkkuusetsinnän tai vaikkapa frisbeen heiton parissa. Varsinaisten koiraharrastusten lisäksi intohimonani on retkeily koirien kanssa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän