Siinä missä kevään aikana ja kesän korvilla alkoi epätoivo ja jälkimasennus hiipiä puseroon, on viime viikkoina elämä ja treenit olleet hattaraa, sydämiä ja vaaleanpunaista unelmaa. Yhteinen jälkikuplamme ja tekemisen meininki on löytynyt. Viimeisintä tottisflowta saan varmaan odottaa vielä muutaman vuoden, mutta sekään ei latista tunnelmaa – viime aikojen treenit ovat tuntuneet hyviltä, oikeilta ja kaivatunlaisilta, vaikka itse treenisisältö onkin saattanut vieraan silmään näyttää kaikelta muulta kuin toimivalta. Tärkeintä kuitenkin on, että saan tehtyä Lystille ja itselleni, meille koirakkona, sopivia treenejä suunnitellun mukaisesti.

Valmistelevat treenit

SM:t lähestyvät kovaa vauhtia – meillä edessä on viikko tehotreeniä ja viikko treenitöntä aikaa, jolloin kasvatetaan nälkää tekemiseen. Pieniä tottisjuttuja täytynee tuolloinkin tehdä, ettei paketti vallan leviä käsiin pienen tulisalaman innostuessa koekentälle pääsystä. Maastoissa suunnitelmissa on tehdä yksi kunnon jälkitreeni (koemittainen ja -tasoinen) sekä ylläpito- ja motivaatiotreenejä: janatreenejä, asfaltti-/nurmijälkeä, ehkä joku erillinen harhajälkitreeni. Perjantaina suuntaamme esineruutuyksärille, ja ajatuksena olisi tehdä ruutu myös jonakin toisena päivänä lähinnä motivaatiomallilla.

Tottiksessa panostetaan pitkiin seuraamisiin, muutoin hiotaan lähinnä liikkeiden osia – jäävien asentojen varmuutta ja nopeutta, noutojen luovutusten tiiviyttä ja sivullesiirtymien sähäkkyyttä. Tämän viikon perjantaina käydyssä möllitottiksessa näkyi hyvin oman jännitykseni vaikutus tekemiseen – ja ero on melkoisen suuri. Omat mentaaliharkat alkavat siis myös nyt. 😉 Tärkeimpänä tässä vaiheessa valmistautumista pidän kuitenkin sitä, etten lähde ahnehtimaan liikaa. Tässä vaiheessa ei enää opita uutta, vaan vahvistetaan vanhoja, tuttuja juttuja – laatu ennen määrää siis, sillä pieleen voidaan kyllä vielä mennä.

Viime aikojen treeneissä ollaan treenattu jäljen osalta janoja ja harhajälkiä. Kummasti on omat silmät auenneet lähialueen sopivien alueiden tapahtumille uudella tavalla: eilen kisailtiin Kantolan tapahtumapuistossa Highland Gamesit, ja tänään aamulla olikin siis oivallinen tilaisuus suunnata tekemään samalle alueelle jälki. Eilen kyseinen tapahtuma oli tarkoitus hyödyntää myös tottiksen kannalta, mutta Lysti oli niin väsynyt aamun esine- ja janatreeneistä, että päätin kerrankin olla järkevä ja jättää treenit väliin. Liika on liikaa, ja haluan pitää meillä kummallakin hyvän mielen ja keskittymisen treeneihin. Sekä eilisen treenit että tämän päivän jälki sujuivat hyvin, ja alan jopa hämmentyä omasta uudelleen löytyneestä positiivisuudestani – vaikka eilisessä treenissä tuli vähän erilainen toteutus kuin olin ajatellut, kääntyi treeni päässäni oikein toimivaksi kokonaisuudeksi. ”Me tehdään vaan hyviä treenejä tässä ennen SM:iä”, totesin treenikaverillekin. Ehkä se positiivisuuskin on oma valinta!

Tottista ollaan hiottu paitsi alkuviikon äkillisesti saadussa Jari Kantoluodon koulutuksessa, josta sai taas uutta energiaa ja vähän lisää vaaleanpunaista ainesta elämään, myös muutoin yksin ja treenikavereiden kanssa pikkujuttuja tehden. Perjantaina olimme tosiaan kerhomme möllitottissarjan kolmannessa osassa toteamassa oman mielentilani merkitys tekemiseen. Vaikka suoritus olikin osittain ”vähän sinne päin”, jäi siitä todella hyvä fiilis jatkoa ajatellen. Tiedän, että myös SM:issä oma jännitykseni tulee haittaamaan suoritusta, mutta toivottavasti saamme paketin pidettyä silti kasassa. Tehotreeniä tottiksenkin suhteen on siis luvassa!

Arpa on enne?

Harmillisesti onni ei ollut puolellani suoritusjärjestystä arvottaessa. Toivoin, että olisimme jälkikoirien alkupäässä tottiksessa, vaan arvonnassa napsahti numero 86 – toiseksi viimeisen parin ensimmäinen koirakko siis. Mutta käännetään tämäkin positiiviseksi – toivottavasti suoritusnumero on enne ja saamme vähintään numeromme verran pisteitä tottiksesta. 😉

Kävi miten kävi, saan olla tyytyväinen. Kaikki tehtävissä oleva on tehty ja fiilis on huipussaan. Ehkä osaaminen riittää ja matkassa on riittävästi onnea, ehkä tällä kertaa ei. Mutta ainakin saamme Lystin kanssa mennä ja tehdä yhdessä, tiiminä.


MAINOS

Olen Katariina Salo ("Kata") Hämeestä. Koiraharrastukseni aloitin lähes 20 vuotta sitten ja harrastuskavereinani ovat tällä hetkellä reilu 8-vuotias siperianhusky Enne (REK2, toko avo3, agility maksi 2, 2 x rallytoko ALOHYV) sekä pian 4-vuotias australianpaimenkoira Lysti (PAJÄ3 1-tulos x 2, TK1, TK2, TK3, EVL1 x 1). Enne treenaa omaksi iloksemme agilityä ja rallya. Lystin päälajina on tällä hetkellä PK-jälki, jonka tiimoilta tavoitteenamme on SM-kisat elokuussa. Säiden salliessa vetotreenit kuuluvat kummankin koiran arkeen, ja lisäksi puuhastelemme milloin nose workin, henkilöhaun, tarkkuusetsinnän tai vaikkapa frisbeen heiton parissa. Varsinaisten koiraharrastusten lisäksi intohimonani on retkeily koirien kanssa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän