17 vuotta sitä piti odottaa. Tai ei ehkä ihan niin kauan – tuskin Marianne Karjalainen heti haaveili MM-kisoista, kun hän vuonna 2000 aloitti agilityn. Haave alkoi varmaan itää ensimmäisissä maajoukkuekarsinnoissa vuonna 2006. Siitä lähin Marianne on päässyt karsintoihin mukaan joka vuosi paitsi epäonnen kesänä 2015, kun bordercollie Teroa puri käärme juuri karsintojen alla.

”Lähden kisoihin tosi odottavalla mielellä. Maajoukkuepaikka on ollut tavoitteeni jo 10 vuotta. Nyt monivuotinen haave on toteutumassa, ja pääsen ensimmäistä kertaa edustamaan Suomea maailmanmestaruuskilpailuihin”, Marianne sanoo. Marianne ja Tero ovat Suomen maksijoukkueessa agilityn MM-kisoissa Tšekin Liberecissä.

Odotusta ja jännitystä starttiviivalla

Vanhemman koiransa Träpin kanssa ja sittemmin Teron kanssa Marianne on päässyt Pohjoismaiden mestaruuskisoihin. Toissa vuoden European Open -kilpailuissa Marianne ja Tero sijoittuivat hienosti neljänsiksi.

”EO:n ansiosta tiedän jo, mitä isot kisat ovat. MM-kisoissa tunnelma on varmasti vähän erilainen: sisäkisat ja halli täynnä yleisöä. Odotan koko reissua innoissani – lasken jo päiviä. Erityisesti odotan sitä, kun astelemme starttiviivalle. Sitä tunnetta, että nyt ollaan oikeasti MM-kisoissa. Vähän jännitänkin sitä, mutta päällimmäisin tunne on innostus. Nämä ovat kisat muiden joukossa, mutta kuitenkin erityiset.”

Viime silaus juoksareille

Bordercollie Tero on kuusivuotias. Lajitaidot ovat hallussa, eikä mitään uutta kannata enää muutama viikko ennen kisoja opettaa. Maaliskuussa Marianne vaihtoi Teron pysäytyskontaktit juoksukontakteiksi. Viimeistelytreeni keskittyykin lähinnä juoksareihin, varsinkin käännöksiin.

”Olen itse asiassa hiukan vähentänyt treenaamista syksyn aikana. Tero on käynyt vesijuoksussa ja jumpannut. Lenkkeilemme yhdessä. Säästelen koiraa vähän, jotta se on MM-kisoissa täydessä iskussa.”

Oma valmistautuminen jää vähemmälle, Marianne veikkaa. Mutta jotain uutta hän on itselleenkin löytänyt. Nimittäin mentaalitreenin.

”Maajoukkueen leiripäivänä tutustuin mentaalivalmentaja Anne Talvitiehen. Sain häneltä kotitehtäviä, joita olen nyt tehnyt. En ole varsinaisesti jännittäjä, mutta ’pakkonollatilanteessa’ se pakko saattaa nousta liikaa ajatuksiin. Pitäisi silti vetää rata niin kuin aina tekee.”

Teksti: Anu Kylvén


MAINOS