Luontoseikkailija Raine Kallio on toiminut aiemmin eräoppaana Skandinaviassa, mutta viimeiset pari kesää hän on viettänyt arktisilla Huippuvuorilla, joka on Norjalle kuuluva saaristo Pohjoisella jäämerellä, enää vain noin 1000 km päässä pohjoisnavasta. Tällä kaudella Rainella oli matkassa mukana työharjoittelijana nyt 9 kk ikäinen itäsiperianlaika Sissi, jonka tarkoituksena on tulevina kesinä toimia alueella sekä ihmisten että jääkarhujen turvana.
”Siellä, missä Suomen Lapissa haasteet loppuvat, sieltä ne Huippuvuorilla vasta alkavat.”
Työtä ilmastonmuutoksen eteen
Eräoppaan ja koiran työ Huippuvuorilla on työtä ilmastonmuutoksen eteen – monellakin tavalla.
”Huippuvuorten alueella tehdään paljon tärkeää tutkimustyötä ilmastonmuutoksesta: asiakaskuntaani kuuluu paljon tutkijoita ja biologeja – mutta myös turisteja. Uskon itse sekä tieteen tärkeään merkitykseen, mutta myös kokemuspohjaiseen oppimiseen. Kun ihminen näkee omin silmin ilmastonmuutoksen vaikutuksen, syntyy asiasta aivan erilainen tunnekokemus ja arvostus asiaa kohtaan. Siksi koen, että myös turistien kanssa tehtävä työ on tärkeää.”
Huippuvuorten suurimman asutuskeskuksen Longyearbyenin (2500 asukasta) lähellä sijaitsevan Isfjordenin vuono onkin elävä esimerkki ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Isfjordenissa jäät lähtevät keväisin nykyään niin aikaisin, että kaikki jääkarhut eivät ehdi lähteä jäitten mukana pohjoiseen, vaan osa karhuista jää alueelle jumiin. Ne eivät pääse pyydystämään luonnollista ravintoaan hylkeitä jäälautoilta ja ovat siksi nälkäisiä ja aggressiivisia – ja kohtaamisia ihmisten kanssa tapahtuu. Vielä viime vuonna vuonon alueella oleskeli kesän aikana vain pari jääkarhua, mutta tänä vuonna niitä nähtiin jopa 10, joista kaksi oli emokarhuja kahden pentunsa kanssa.
Karhuja pyritään välttämään viimeiseen asti
Eräoppaiden ja koirien tärkeä tehtävä on siis sekä ihmisten että jääkarhujen suojeleminen, jotta turhilta kontakteilta voitaisiin välttyä. Surkein tilanne on silloin, mikäli karhu pääsee yllättämään tai on jo eksynyt leiriin asti, ennen kuin se huomataan. Tällöin mitä todennäköisimmin karhu joudutaan ampumaan. Kaikista varmin tapa tällaisten tilanteiden välttämiseksi on käyttää ihmisvahtia tai koiraa vahtina. Mikäli koira ilmoittaa tarpeeksi ajoissa, että karhu on lähistöllä, karhu voidaan yrittää karkottaa, ennen kuin sen aiheuttaa todellista vaaraa.
Usein leirien ympärillä käytetään ansanaruviritelmiä, joissa on paukkupommit karhujen karkottamiseksi. Lanka ei kuitenkaan suojaa karhua, vaan ainoastaan ihmistä – jos sitäkään. Ansanarut eivät nimittäin ole mitenkään toimintavarmoja. Raine kertoo tuoreesta tarinasta tältä kesältä:
”Tänä kesänä sydämentykytyksiä aiheutti kahden nuoren miehen tapaus, jossa jääkarhu oli onnistunut hyppäämään ansanarujen yli. Toinen heistä heräsi siihen, kun joku tuuppii ja työntää teltan läpi selästä. Ensimmäinen reaktio oli ollut huitaista kädellä tuuppijan suuntaan. Sitten teltan ovi auki ja suoraan edessä valtava jääkarhun pää, joka oli ollut teltan eteisessä sisällä. Molemmat pelästyivät ja kirkuivat niin lujaa, että jääkarhukin säikähti ja lähti luikkimaan karkuun.”
Koira auttaa niin vahtimisessa kuin suunnistamisessakin
Hyvä koira on suureksi avuksi vaativissa olosuhteissa Huippuvuorilla. Se toimii vahtina ja kertoo, mikäli jääkarhuja on lähistöllä, mutta auttaa tarvittaessa myös tavaroiden vetämisessä tai tuo rinteissä vetoapua väsyneille vaeltajille. Raine käyttää työskennellessään koiraa myös tarvittaessa suunnistusapuna mahdollisimman helpon reitin valinnassa.
”Pari kertaa kävi tänä kesänä niin, että yhtäkkiä rinteelle tuli sakea sumu. Päätin päästää Sissin irti ja katsoa, minkä reitin se valitsee. Sissi ei mene kovin jyrkistä kohdista alas vaan pysähtyy. Itse kun en voi koskaan lähteä kovin kauas ryhmän muista ihmisistä eikä ole kovin mukava juoksuttaa väsyneitä ihmisiä edestakaisin, jos jostakin kohdasta ei voikaan mennä. Näin Sissi voi kertoa minulle, mistä pääsee parhaiten kulkemaan. Ennen Sissiä seurasin poron (Huippuvuorten peura) jälkiä maastoissa, joita en tuntenut niin hyvin. Jos poro oli ylittänyt joen jostakin kohtaa, niin se todennäköisesti oli sellainen kohta, josta ihminenkin pääsee.”
Paikalliset eräoppaat käyttävät omia koiriaan, joista suurin osa on huskyja, kesäisin samoissa tarkoituksissa. Suurimmalla osalla tundran erämailla kulkijoista on mukanaan koiria. Näin koirien ei tarvitse talvi- ja rekikautta odotellessaan pelkästään maata tarhassa toimettomana, vaan ne saavat liikuntaa ja mukavaa puuhaa myös kesäaikaan.
Hyvää kuntoa ja totuttelua vaativiin olosuhteisiin
Jääkarhut eivät ole Huippuvuorilla se suurin haaste, vaan vaativat arktiset olosuhteet ja maasto.
”Siellä, missä Suomen Lapissa haasteet loppuvat, sieltä ne Huippuvuorilla vasta alkavat. Kesälläkin lämpöä on yleensä vain noin 2-5 astetta, välillä voi mennä pakkasenkin puolelle. Sellaiset Suomen maalis-huhtikuun vaihteen säät ovat aika normikelit. Vuoristoalueille ja arktiselle saaristoalueelle tyypilliset äärimmäisen nopeat säänvaihtelut ovat siellä arkipäivää. Tänä kesänä kävi kerran niin, että alle viidessä minuutissa sää muuttui lähes aurinkoisesta puolipilvisestä kelistä vaakatasossa satavaan räntään ja tuuleen, joka repi teltatkin kahtia.”
Nuori Sissi osoitti kesän aikana olevansa hyvin säänkestävä. Edes kovassa viimassa ja räntäsateessa ei koiran turkki kastunut kuin päältä, mutta iho pysyi säänkestävän turkin ansiosta aivan kuivana ja lämpöisenä. Olosuhteisiin totuttelu oli tärkeää oppia nuorelle koiralle tulevia kesiä ajatellen.
Jatkuva kylmyys vie kuitenkin paljon energiaa, ja etenkin riittävän rasvan saannista on Huippuvuorilla huolehdittava. Paikalliset, kuten myös kausivierailijat, hyödyntävät alueen hyväkantaisten rengashylkeitten rasvaa rasvansaannin turvaamiseen. Mahdollisuuksien mukaan myös niiden lihaa käytetään koirille. Raine kertoo, että Sissille oli mukana osittain kuivamuonaa, mutta myös lihaa ostettiin paikan päältä – joskin se on paikallisesti erittäin kallista. Lisäksi Sissi sai syödä ryhmäläisten ruuanjätteet sekä myös kaiken, mitä itse luonnosta syötäväkseen löysi.
Koiran terveydestä huolehtiminen on tärkeässä roolissa pitkän kesän aikana. Eläinlääkäriin pääsy on kymmenien kilometrien vaativan erämaamaaston päästä mahdotonta, joten ennalta ehkäisevällä varautumisella ja suunnittelulla on iso merkitys. Sissin kesä sujui onneksi erinomaisesti eikä mitään haavereita tapahtunut – edes anturat eivät nirhautuneet jatkuvalla rakkakivellä kulkemisesta.
Sissi oli vasta 6 kk vanha, kun sen työharjoittelu Huippuvuorilla alkoi. Valmistautumiseen kuului kuitenkin paljon lenkkeilyä jo aivan pikkupentuna Suomessa. Jo nelikuisena se käveli joitakin 20 km matkoja totutellakseen pitkiin siirtymiin. Raine oli varautunut pennun kantamiseen, mikäli se ei jaksaisi, mutta missään vaiheessa ei ole Sissiltä kävelyhalut loppuneet kesken. Tällä hetkellä parivaljakolla tulee viikossa noin 120 km kävelyä. Rautainen kunto ja maastovarmuus ovat elinehtoja tällaisessa työssä.
Jääkarhujen mailla
Tuliko parivaljakolla sitten kohtaamisia jääkarhujen kanssa kesän aikana?
”Kun Sissi oli puolivuotias, olimme biologiryhmän kanssa jäätiköllä ja Sissi rupesi jäätikön reunassa haukkumaan todella voimakkaasti, niskakarvat aivan pystyssä. Olin aivan varma, että lähistöllä on jääkarhu. Lähdin kiväärin kanssa katsomaan ja jätin Sissin muulle ryhmälle pidettäväksi sen aikaa. Sissi sekosi tilanteessa aivan täysin. Kun lähdimme porukalla poispäin paikalta, niin Sissi pälyili vähän väliä taaksensa, mitä ei yleensä koskaan tee. Todennäköisesti lähistöllä oli siis jääkarhu, johon Sissi reagoi. Kun törmäsimme jääkarhun jälkiin, niin Sissillä meni selvästi metsästysmoodi päälle. Kerran Sissi näki veneestä käsin jääkarhuja noin 100 m päässä, niin se yritti lähteä väkisin karhujen luo ja haukkui voimakkaasti. Näin pentuna Sissi oli siis vielä vähän turhankin innokas ja yritteliäs karhun luokse pääsemisessä, mutta opettamisen myötä ja iän karttuessa on tarkoitus saada sitä tasaantumaan.”
Raine kertoo olleensa kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväinen Sissin toimintaan kesän aikana. Pääasia tässä nuoren koiran opetusvaiheessa kun on se, että koira ylipäätään reagoi karhuun.
”Tilanne jääkarhun kanssa ei ole niin vaarallinen, kuin mitä se voisi olla, jos ihminen tietää, että siellä on karhu. Paikalliset huskyt eivät läheskään kaikki edes reagoi karhuun millään tavalla tai sitten osa niistä kuulemma pakenee paikalta. Sissi oli oikein pätevä ilmoittamaan karhuista minulle.”
Vahvasti riistaviettinen laika – erinomainen jääkarhukoira
Laikat ovat ns. kaiken riistan koiria, joiden riistaviettisyys kohdistuu yhtä lailla pienriistaan kuin suurriistaankin. Laikan kanssa voi siis yhtä hyvin käydä sorsastamassa kuin metsästämässä kanalintuja, hirviä, näätiä, karhuja tai villisikojakin, sillä laikoilla riittää valtavasti rohkeutta. Koska laika suhtautuu petoeläimiin terävästi, sitä on helppo käyttää myös jääkarhuvahtina.
Laika on kuitenkin myös äärimmäisen älykäs pelaamaan petoeläimien, esimerkiksi susien kanssa. Raine kertoo tutkimuksesta, jossa on todettu itäsiperianlaikojen harvemmin jäävän metsästystilanteissa suden kitaan, koska ne esimerkiksi ymmärtävät pelätä sutta riittävän hyvin. Laikoissa sanotaankin olevan paljon susimaisia piirteitä käyttäytymisessä.
Sen lisäksi, että laika on erinomainen metsästyskoira, sitä voidaan käyttää myös monipuolisesti muihin töihin, kuten vetokoirana. Raine uskoo, että laikoja on alunperin käytetty hyvin monipuolisesti kyläläisten apuna, ja kehuu myös omaa koiraansa yhteistyöhalukkuudesta. Laikoja pidetäänkin hyvin isäntäuskollisina ja tottelevaisina.
”Tänä kesänä Sissillä meni osa vielä opettelun piikkiin, mutta kaikki yhdessä oleminen luo pohjaa luottamukselle ja yhteistyölle jatkossa. Meillä kävi Sissin kanssa niin, että yhtenä yönä nukuimme ilman telttaa suoraan tundralla. Yhtäkkiä heräsin siihen, että jossakin koira haukkuu. Vilkaisin makuupussista pihalle ja Sissiä ei näkynyt missään. Lähdin kiväärin kanssa etsimään koiraa haukun perusteella. Aina kun liikuin eteenpäin, Sissi oli hiljaa. Mutta kun pysähdyin kuuntelemaan, se alkoi aina uudelleen haukkua. Tajusin, että Sissi on jossakin, mistä se näkee minut, mutta koiraa on hyvin vaikea erottaa laajalta tundra-alueelta. Lopulta erotin vilahduksen Sissin valkoisista etujaloista. Sissi oli todennäköisesti lähtenyt karkottamaan lähelle tullutta naalia pois ja jäänyt remmistä kiinni rakkakivien väliin. Se osasi kuitenkin kertoa minulle muutenkin retkien aikana, mikäli se jäi remmistä kiinni jonnekin. Arvostan tällaista ominaisuutta koirassa, että se pärjää.”
Suunnitteilla Sissille työkaveri
Sissi oli Huippuvuorilla ollessaan vasta reilun puolen vuoden ikäinen ja vasta opettelemassa eräoppaan apulaisen tärkeitä tehtäviä. Autenttisessa ympäristössä oleminen on kuitenkin tärkeintä oppia koiralle. ”Ensi kesänä koiralle voi sitten antaa jo hieman enemmän vastuuta ja se pääsee vetopuuhiinkin enemmän”, Raine kertoo.
Tehtävissä onkin vielä paljon opeteltavaa, sillä koira pitäisi saada esimerkiksi ”peuravapaaksi”, jottei se lähtisi niiden perään ollessaan vapaana eikä isännän tarvitsisi olla sen takia varuillaan.
”Pyrin saamaan Sissille aikaan positiivista kyllästymistä peuroihin, niin että niiden merkityksellisyys vähenisi. Kävimme vapaapäivinä hengailemassa Björdalenissa, missä on paljon peuroja. Hengailimme siellä ja istuskelimme vaan. Peurat ovat lähes kesyjä, koska ne eivät osaa pelätä ihmistä. Ne saattavat möllöttää siinä metrin parin päässä. On kuitenkin hyvä, että koira reagoi myös peuroihin edes jollakin tavalla, sillä turistit voivat haluta nähdä niitä ja esimerkiksi jos sumun keskellä näkyy jotakin liikehdintää, niin olisi hyvä, jos koira reagoisi siihen edes vähän.”
Raine toteaa, että yksi koira on kuitenkin näissä töissä turhan vähän. Turvallisempaa ja enemmän apua olisi, mikäli koiria olisi vähintään kaksi. Niinpä Rainella onkin Sissille tulevaisuudessa työkaveri suunnitteilla.
”Koira on eräoppaan työkaverina erinomainen, sillä asiakkaat pääsääntöisesti rakastavat koiria. Sanoisin, että 99,9 % ihmisistä suhtautuu erittäin positiivisesti. Kukaan ei sanonut kesän aikana, ettei tykkää koirista. Koira on enemmänkin lisäarvo, sillä koiran kanssa voi ottaa esimerkiksi kivoja kuvia ja siitä on paljon apua. Turistit arvostavat työtämme. Lisäksi Sissi osaa olla niin rauhallinen, eikä se häiritse ketään. Se on tarvittessa hyvinkin näkymätön, joten se on tervetullut joka paikkaan. Sissi osoitti kesän aikana olevansa todella hyvähermoinen – niin lentokoneessa kuin veneessä tai missä vaan. Mikään ei sitä hetkauttanut. Minulla on kyllä käynyt tuuria, että olen saanut työkaverikseni näin upean koiran!”
Lisätietoja
Luontoseikkailija Raine Kallio: https://www.facebook.com/LuontoseikkailjaRaineKallio/
Suomen Laikajärjestö: http://www.laikajarjesto.fi/
MAINOS
