Teetin jokin aika sitten pienimuotoisen kyselyn aiheen tiimoilta ja vastauksien pohjalta kirjoitan tämän artikkelin yleisesti asioita pohtien.

Leikkiminen on hyvä konsti vahvistaa suhdetta koiraan: koira saa purkaa rodunomaista tarmoaan ja omistajasta tulee koiralle tärkeä.

Ruoka: koira on sitä mitä se syö

Koiran yleishyvinvointi lähtee sen saamasta ruoasta: vatsa toimii, turkki kiiltää, koira on energinen. Ruokinta on hyvin koirakohtaista, kukin omistaja ruokkii koiraansa parhaaksi katsomallaan tavalla. En ota kantaa siihen, mikä ruoka (nappula, raaka, kotiruoka…) on parasta, mutta jotta koira voisi hyvin, ruoan on oltava hyvin sulavaa, laadukasta ja riittävästi vitamiineja, hivenaineita jne. sisältävää. Yleisimmät ongelmat koirilla, mihin työssäni törmään, ovat korvien töhniminen, hilseilevä iho, ihottumat, anaali-/ulostamisongelmat, hiivavaivat jne. Näitä ongelmia kohdatessaan omistajat joutuvat monesti muuttamaan koiriensa ruokintaa löytääkseen tasapainon.

Lisäksi koirilla on hyvin paljon ruoansulatus- ja suolisto-ongelmia, kuten närästystä tai refluksia. Refluksi on siitä katala vaiva, että vatsalaukusta nousevat hapot korventavat ruokatorvea. Koira oksentelee myös vatsan ollessa tyhjä ja sillä esiintyy ruokahaluttomuutta. Koira hapuilee suuhunsa lenkeillä heinää sekä nuolee toistuvasti esim. omia tassujaan tai lattiaa. Hieronnassa suolisto- ja ruoansulatushäiriöt näkyvät mm. vatsan fascioiden kireyksinä sekä vyöhykepisteissä (mm. selän alueella) kipuna ja jännitteinä.

Jos koira joutuu pitkään syömään sille sopimatonta ruokaa, sen yleiskunto heikkenee, turkki huononee, kynnet halkeilevat ja kakkaaminen hankaloituu tai tuottaa kipua tai vastaavasti koira on jatkuvalla ripulilla. Suoliston hyvinvointi on isossa roolissa koiran vastustuskyvystä puhuttaessa, ja jos suolisto prakaa, tulee koiralle herkästi tulehduksia, sairauksia, allergioita ym. Nämä kaikki ongelmat vaikuttavat myös koiran mielialaan. Hyvinvoinnille ravinnolla on suuri merkitys!

Liikunnasta ja virikkeistä iloa arkeen

Liikunnasta ja sen tuomista hyödyistä (ja vaateista) ei voi koskaan kirjoittaa liikaa. Liikunta on terveyden tärkeä tukipilari. Ilman liikuntaa koira ei voi hyvin. Koiralle on tarjottava monipuolista ja sopivasti rasittavaa liikuntaa. Kullakin koiralla on yksilölliset liikuntatarpeet, jotka tulee tyydyttyä päivittäin. Kaiken tekemisen täytyy olla koiralla mielekästä ja rodulle ominaiset vaateet huomioiden. Toiset koirat tykkäävät juosta vieheen perässä, toiset käyttää nenäänsä. Nenänkäyttö on kaikille koirille oivaa aivotyöskentelyä fyysisen rasituksen vastapainoksi.

Onnellisimmillaan koira on siinä työssä, johon se on luotu. Esimerkiksi noutaja on yleensä onnellinen saadessaan uida ja noutaa.

Koiran tulee saada toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan: kaivamista, haistelemista, toisten koirien kanssa seurustelemista, pureskelemista. Onnellisimmillaan koira on siinä työssä, johon se on luotu. Aktiviteetteja tulee olla muulloinkin kuin vain treeneissä. Säännöt ja kouluttaminen luovat suhteen koiran ja omistajan välille sekä tuovat koiralle turvaa ja tukevat henkistä tasapainoa. On tärkeää antaa koiran olla koira eikä inhimillistää sitä. Koiran täytyy saada elää koiramaista elämää ja toteuttaa lajityypillistä toimintaa. Näitä tarpeita kuvaavia vastauksia sain teettämässäni kyselyssä.

Kaverit ja yhdessäolo ovat tärkeitä

Sosiaalisena eläimenä koira nauttii läheisyydestä. Koiran kanssa tulee viettää mahdollisimman paljon aikaa, välttäen pitkiä yksinoloja. Tämä luo haasteita työelämän paineessa, kukin meistä järjestäköön asian parhain päin. Kun koiran ottaa, on sille oltava aikaa ja pentua on ehdittävä sosiaalistamaan sekä mahdollistettava koirakontakteja aikuiselle koiralle. Ulkokoiralla on oltava riittävän tilavat olosuhteet, lämmin koppi ja ihmiskontakteja: ei pelkäksi pihakoristeeksi! Koiran on saatava elää perheenjäsenenä ja jos perheessä on useampi koira, kaikkia on kohdeltava tasavertaisesti.

Terveydestä huolehtiminen

Kyselyssä tuli monessa kohdassa esille jalostus ja siinä ilmenevät epäkohdat: ihmisen mieltymys ulkonäköön ei saisi olla jalostuksen perustana. Jalostuksessa ilmeneviin epäkohtiin tulisi puuttua ja pentusuunnittelussa huomioida perimä.

Koiraa hankkiessa tulisi miettiä oma taloudellinen tilanne. Onko varaa viedä koira tarpeen vaatiessa eläinlääkärille? Rokotukset ja madotukset on pidettävä ajan tasalla, hammashuollosta huolehdittava sekä turkkikoirilla säännölliset trimmaukset ja pesut, lihashuoltoa unohtamatta (näihin kaikkiin uppoaa rahaa).

Kyselyssä mainittiin koiranlukutaito: jokaisen koiranomistajan olisi osattava ”lukea” koiraansa ja reagoida ajoissa huomaamiinsa muutoksiin. Omistajan tulisi huolehtia myös itsestään, sillä oma mieliala heijastuu koiraan. Koiraa ottaessa pitää miettiä, omaako kyvyn luopua koirasta, kun sen aika on, ettei koira kärsisi omistajan itsekkäistä syistä.


MAINOS
Marika Kuoppala
Koira- ja hevoshieroja vuodesta 2006. Täydennyskoulutuksena mm. O.T.E.-fasciakäsittely, eläinrefleksologia, koirien jäsenkorjaus ja laserterapiahoidot

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän