Joulun jälkeen Skotlantiin satoi muutama senttimetri lunta, mikä peitti niin kukkulat kuin laaksotkin. Lexasta lumi oli niin ihanaa, että se olisi voinut jäädä ikuisesti pihalle sitä ihmettelemään, mutta se pääsikin kukkulan juurelle seikkailemaan lumisessa kanervikossa. Pari päivää myöhemmin lumi alkoi väistymään pois vesisateen ja hyytävän kylmän tuulen tieltä, jolloin menimme Biggariin retkelle pennun kanssa.
Tinto Hill
Tinto Hill on Lanarkin ja Biggarin välillä A73-tien varrella oleva 711 metriä korkea kukkula. A73-tieltä kukkulalle päin kääntyessä pääsee melko tilavalle parkkipaikalle, mistä lähtee leveä polku kukkulaa kohti. Polku menee suoraan kanervikon keskeltä, mikä on myös karjan laidunaluetta, joten koiranomistajien on otettava huomioon mahdolliset lampaat (tai kesäisin lehmät), ettei yksikään koira häiritse lampaita. Sen takia, että se voi olla lampaille hyvin haitallista, on maanviljelijöillä oikeus ampua koira, jos he kokevat sen uhkaavan karjaansa. Yleensä lampaat pysyttelevät kauempana polusta, joten kohtuullisen lähellä pysyvää luoksetulon osaavaa koiraa voi aivan hyvin pitää vapaana. Kuitenkin jos on olemassa riski, että koira lähtee jahtaamaan karjaa, on kaikkien kannalta parempi pitää koira kiinni.
Kanervikon poikki kulkeva polku on hyvin loivassa ylämäessä, mutta sen päätyttyä alkaa kapeampi polku, joka kaartaa hieman oikealle rinnettä pitkin. Pienen rinteen huipulla polku muuttuu leveämmäksi ja myöhemmin löytyy kaksi vaihtehtoa huipulle pääsemiseen, joista toinen on hieman jyrkempi. Tintolla on erittäin hankala eksyä, minkä vuoksi se on hyvä kukkuloilla kävelemiseen tutustumista varten. Tinton huipulla on aina vuodenajasta riippumatta hyvin kylmä, joten jos siellä tahtoo viettää aikaa, suosittelen ottamaan lämpimiä vaatteita mukaan. Kyseisestä reitistä Tintolle löytyy ohjeet täältä, tai vaihtoehtoisesti Tintolle voi kiivetä sen toiselta puolelta näitä ohjeita seuraten.
Lexan kanssa emme menneet kukkulalle, vaan pysyttelimme kukkulan juurella olevassa kanervikossa ja polulla, koska reitti olisi ollut Lexalle liian rankka. Pennusta luminen kanervikko oli maailman paras asia ja se juoksenteli siellä pää viidentenä jalkana minun ja äitini kävellessä polulla. Jetin kanssa kävin kuitenkin kukkulalla melko usein ja rakastin katsella sen kanssa maisemia huipulta, sillä sieltä näkee hyvin kauaskin.
Ylöspäin mennessä valjaat, vetovyö ja -liina olivat hyvä kombo, koska näin kädet sai vapaaksi, ja jos koira veti, niin sai myös lisäboostin ylämäessä kulkemista varten. Talvisin hieman kivinen reitti voi olla paikoin hyvinkin liukas, joten silloin alamäessä annoin Jetin yleensä jolkotella vapaana tai tarpeen tullen se kulki nätisti vetämättä hihnassa. Lumettomina päivinä alamäessä (ja miksei ylämäessäkin) voi juosta, jos pitää haastellisemmasta polusta ja vauhdikkuudesta, ja kaikkein hurjapäisimmät tuovat myös maastopyöränsä Tintolle.
Biggar
Biggar on pieni paikkakunta, joka sijaitsee noin tunnin päässä sekä Glasgowista että Edinburghista. Kaupungin keskustan läpi ajaessa pääsee risteykseen, missä on käännös Biggarin teatteriin ja omaan puistoon. Jos matkaa jatkaa teatterin ohitse, pääsee puistoon, joka on nimeltään ”Biggar Park”. Puiston parkkipaikka on hyvin tilava, sen ympärillä on iso golfkenttä ja puisto itse on hyvin pieni paikka, jossa on lampi, jonka ympäri menee kävelytie. Vaikka puisto onkin varsin mitätön, se ei tarkoita, etteikö sen läheltä löytyisi hyviä kävelyreittejä.
Puistosta poistumalla pääsee nimittäin entiselle junaradalle (Tinto Express -juna kulki siellä), josta on nykyisin kiskot poistettu. Se on lähinnä monen kilometrin mittainen tasainen tie, joka kulkee kukkuloiden keskellä laakson pohjalla. Reitti on mainio niin kävelemiseen, juoksemiseen, ratsastamiseen kuin pyöräilyynkin. Siellä voi helposti pitää koiraa vapaana lukuunottamatta paria kohtaa, joissa ei ole kunnon aitaa lampaiden laidunten ja reitin välillä – silloin se on hieman koirakohtaista. Jos junarataa pitkin kävelee Broughtoniin, voi jatkaa matkaansa kukkuloiden ylitse palaten toista reittiä pitkin takaisin Biggariin (matka on kokonaisuudessaan alusta loppuun 17 km). Itse en ole päässyt vielä sitä reittiä kokeilemaan, mutta täältä löytyy siihen ohjeet.
Meidän reissullamme sää ei oikein suosinut, vaan kova tuuli oli erityisen kylmä ja vettäkin tihkutti aina välilä. Puiston puolella kulkiessamme Lexa hakeutui puiden lomaan ravailemaan, ja maalaistielle päästessämme Lexalla kesti hetki lämmetä ajatukselle siellä kävelemiseen epämiellyttävän sään vuoksi. Pennusta oli loppujen lopuksi hyvin hauskaa juoksennella pitkin polkua ja pysähtyä aina välillä kummastelemaan aitojen toisella puolella olevia lammaslaumoja. Kuitenkin kaikista mielenkiintoisista uusista asioista huolimatta se pysyi hyvin kuulolla. Siitä tulee varsin hauska retkikaveri.
Tintoa voin ehdottomasti suositella melkeinpä kelle tahansa, joka haluaa kukkuloille mennä. Reitti on sekä helppo että näyttävä. Vaihtelevaan säähän kannattaa varautua, mutta muuten Tintolle meneminen ei vaadi suuria valmisteluita. Biggarin maalaistie on hyvin helposti seurattavissa ja kauniiden maisemien keskellä on mukava kulkea rauhassa, sillä reitillä on harvemmin hirveästi tungosta.
MAINOS
