Apua eroahdistukseen, pelkojen selättämiseen tai optimaaliseen treenaamiseen?

Puen sykemittarin päälle ja lähden juoksulenkille. Mittari hälyttää punaista, kun syke nousee liian korkeaksi, ja vihreä väri taas kehuu jatkamaan samaan malliin. Pysymällä optimaalisella sykealueella haluan saavuttaa kunnon kohoamisen entistä nopeammin. Pohdin, voisiko tekniikasta olla apua myös koiramaailmassa? Haaveilen laitteesta, joka kertoisi koirani olevan optimaalisessa mielentilassa treenaamiseen, tai esimerkiksi hälyttäisi, kun koira kokee liian suurta stressiä. Esimerkiksi ukkosta pelkäävä koira voi alkaa oireilla ennen kuin me havaitsemme ukonilman saapumisen. Voisiko apuna olla laite, joka seuraisi koiran käyttäytymistä ja esimerkiksi sykevälivaihtelua, jolloin pääsisimme vastaehdollistamaan ukkospelkoa, jo ennen kuin stressireaktio on turhan suuri. Samaa ajatusleikkiä voidaan laajentaa remmirähinään tai esimerkiksi siihen, milloin koiran stressitila on laskenut riittävästi edellisestä treenihetkestä, jotta voidaan alkaa suunnittelemaan seuraavaa. Teknologia voisi ehkä auttaa minua oikea-aikaisessa koiran palkkaamisessa, koiran tunnetilojen tulkitsemisessa sekä kehittämään meitä nopeammin treeneissämme. 

Koiran sykkeen seuraaminen ja datan hyödyntäminen niin arjessa kuin koulutustilanteessa kiehtoi minua, joten kysyin teknologian mahdollisuuksista lisää Sanni Sompilta. Somppi on yliopistotutkija, jolla on kokemusta niin koirista kuin tutkimusdatan keräämiseen käytettävästä teknologiasta. Hän on päässyt mukaan useisiin eläinten käyttäytymistä käsitteleviin tutkimuksiin, ja osassa tutkimushankkeista on hyödynnetty esimerkiksi silmänliikekameroita sekä aktiivisuus- ja sykemittareita. 

Aivosähkökäyrää ja silmänliikekameroita

Tutkimusuransa alussa Somppi osallistui esimerkiksi siipikarjan ja vasikoiden käyttäytymistutkimuksiin. Ensimmäinen koiriin liittyvä tutkimus, johon hän osallistui, pyrki tuomaan uutta tietoa koirien emootioista datalla, joka perustui koirien aivosähkökäyrään. Somppi tuli mukaan tutkimusryhmään, sillä datan keräämisessä haluttiin hyödyntää hänen koirakokemustaan koiraharrastajana. Aivosähkökäyrämittaukset osoittautuivat kuitenkin vaikeiksi, esimerkiksi siksi, että koiran piti olla liikkumatta datan keräämisen aikana. Pian aivosähkökäyrän rinnalla alettiin käyttää lisänä silmänliikekameraa, jonka avulla koiran mielenliikkeitä päästiin tarkastelemaan mittaamalla sitä, mihin koira kiinnitti katseensa. 

Silmänliikekameroiden avulla on esimerkiksi havaittu, että lemmikkikoirat tarkkailevat erityisesti ihmisten kasvoja ja silmien aluetta. Somppi kuitenkin korostaa sitä, että kaikki koirat eivät tarkkaile ihmisiä samalla tavalla, eli yksi voi lukea helposti ihmisen käden eleitä ja toinen koira tulkitsee herkemmin jalkojen liikkeitä. Rotujen, mutta myös yksilöiden, välillä voi ilmetä suuriakin eroja eleiden tulkinnassa sekä huomion kohdistamisessa. Silmänliikekamera voisi mahdollisesti tuoda meille koiranomistajille tietoa siitä, miten juuri oma koira katsoo maailmaa, ja mihin asioihin sen katse kiinnittyy. Tätä tietoa voisimme hyödyntää esimerkiksi ohjatessamme koiraa harrastuskentillä.

Vaikka markkinoilla on jo koirille kehitettyjä laitteita, kuten sykettä mittaavia älypantoja, ei niistä toistaiseksi ole kuitenkaan suoraan laajempaan tutkimus- tai arkikäyttöön, sillä ne toimivat luotettavasti lähinnä silloin, kun koira on paikoillaan.

Nykyinen teknologia vielä lapsenkengissä

Teknologia, jota hyödynnetään koiratutkimuksissa, on alun perin kehitetty keräämään dataa ihmisistä, kertoo Somppi. Vaikka markkinoilla on jo koirille kehitettyjä laitteita, kuten sykettä mittaavia älypantoja, ei niistä toistaiseksi ole kuitenkaan suoraan laajempaan tutkimus- tai arkikäyttöön, sillä ne toimivat luotettavasti lähinnä silloin, kun koira on paikoillaan, hän jatkaa. Vielä kauppojen hyllyiltä ei siis löydy laitetta, jonka keräämään tietoon voitaisiin luottaa esimerkiksi koiran stressin mittaamisessa sykkeen perusteella. Somppi kuvaileekin, että nykyinen teknologia on vielä lapsenkengissä.

Koirien emootioiden tutkimuksessa on hyödynnetty sykevälivaihtelun seuraamista, vaikka markkinoilla ei ole arkikäyttöön soveltuvaa koirien sykemittaria. Koiran sykkeiden seuraaminen on haastavaa, kertoo Somppi. Monien ihmisten sykemittarien toiminta perustuu esimerkiksi siihen, että sensori seuraa ihon läpi verisuonissa tapahtuvaa toimintaa valon heijastusta mittaamalla. Tällainen optinen mittaus ei kuitenkaan toimi koirien kanssa, joiden ihoa peittävät karvat. Sykemittareiden toiminta voi perustua myös sähkön johtumiseen kostealla ja hikisellä iholla, mutta koirien karvoitus ja hikoilun puute hankaloittaa tätäkin sykkeenmittausmenetelmää. 

Karvan lisäksi Somppi mainitsee haasteena esimerkiksi läähätyksen ja koirille tyypillisen epäsäännöllisen sykerytmin, jotka poikkeavat ihmisten kehon toiminnasta. Sykemittareiden ja aktiivisuusmittareiden voi olla hankala tulkita, mitä tarkoittaa esimerkiksi läähättäminen, joka aiheuttaa koiran ihossa liikettä. Läähättämisen lisäksi koirat ravistelevat, mikä on ihmisen käytöksestä poikkeavaa liikehdintää. Sykkeen mittaaminen on helpompaa paikoillaan olevasta koirasta, mutta liike lisää haasteita. Sykemittari ei osaa siis koirien kohdalla aina tulkita, pitäisikö näyttää vihreää vai punaista väriä.

Tutkimuksissa on hyödynnetty myös videointia ja radiosignaaleja, joiden avulla on ollut tarkoitus ymmärtää, missä huoneissa koira esimerkiksi oleilee ja kauanko se viettää niissä aikaa. Somppi näkee näiden työkalujen hyödyntämisen mahdollisuutena esimerkiksi eroahdistuskoirilla, mutta toteaa kuitenkin, että pelkän koiran liikkeen seuraaminen ei tuo kattavaa tulosta, sillä koirat voivat ilmentää stressiä hyvin erilaisilla tavoilla. Yksi koira voi tulla stressin myötä vilkkaammaksi, kun toinen taas passivoituu, vaikka koettu stressi olikin samalla tasolla. Toisaalta voimme silmämääräisesti tulkita koiran hyvinkin stressaantuneeksi tai levottomaksi, vaikka sen sykkeet ovat alhaisemmat kuin paikalleen jähmettyneellä lajitoverilla. Somppi tiivistääkin, että parhaan tuloksen saavuttamiseksi tullaan todennäköisesti tarvitsemaan erilaisten teknologioiden yhdistämistä sekä monipuolista datan tulkintaa.

parhaan tuloksen saavuttamiseksi tullaan todennäköisesti tarvitsemaan erilaisten teknologioiden yhdistämistä sekä monipuolista datan tulkintaa.

Mahdollisuuksia tulevaisuudessa

Somppi kertoo markkinoilla olevista aktiivisuus- tai kiihtyvyysmittareista, jotka voivat mitata tarkasti koiran kulkemaa matkaa tai esimerkiksi asentoja, jotta tiedetään kuinka aktiivinen tai esimerkiksi levoton koira on. Voimme siis saada jo nyt lemmikeistämme tietoa analysoitavaksi, mutta kuljetut kilometrit tai nukutut tunnit eivät tarjoa kovin kattavaa tietoa esimerkiksi koirien stressin määrästä.

Tarvitaan nimenomaan koirille suunniteltuja laitteita ja paljon suunnittelutyötä, jotta sekä tietojen kerääminen että niiden tulkinta olisi luotettavammalla pohjalla, kuvailee Somppi. Kerätystä datasta pitäisi siis pystyä päättelemään, mikä on kyseiselle koirayksilölle tavallista sekä epätyypillistä käytöstä, jonka jälkeen voitaisiin pyrkiä tulkitsemaan esimerkiksi koiran kokemaa stressiä tai pelkoa. Esimerkiksi koira, joka ei tahdo rauhoittua paikalleen, voi kuitenkin olla rauhallisemmassa mielentilassa kuin paikoillaan makaava, mutta toistuvasti haukotteleva lajitoveri.

Sompin kertoman jälkeen täytyy todeta, että meidän täytynee vielä tyytyä omiin havaintoihimme ja tulkintaamme. Teknologia ei pysty vielä tulkitsemaan koiriemme tunnetiloja paremmin kuin mihin me ihmiset pystymme hyvällä tarkkailulla ja koiriemme tuntemisella. Mutta ehkä tulevaisuudessa näemme markkinoilla laitteita, jotka auttavat meitä ymmärtämään ja tukemaan karvaisia ystäviämme, päivä päivältä enemmän. 

Toimittaja Sanni Lempiäinen