Vanhemman shetlanninlammaskoirani Tinjan viime vuoden pronssimitallin saavuttaminen rally-tokon SM-kisoissa oli ennen kaikkea tärkeä opetus minulle itselleni. Huippukoirat eivät ole tehty vieteistä, suuresta moottorista, miellyttämishalusta (ja mitä muita näitä ominaisuuksia onkaan), vaan ahkerasta harjoittelusta, periksiantamattomuudesta ja ennen kaikkea uskosta yhteiseen tekemiseen.
Olen ollut varsin onnekas, kun saan omistaa kolme täysin erilaista koiraa, joista yksikään ei päästä minua helpolla. Sen yhden täydellisen koiran sijaan olen saanut työskennellä kolmen täysin erilaisen ja monella tapaa ominaisuuksiltaan vajavaisen koiran kanssa sekä oppia, mitä koiran kouluttaminen oikeasti on. Tinja on se toivoton tapaus, jonka hermorakenne hajoilee useammasta kohdasta ja se pelkää mitä kummallisempia asioita. Jos olisin aikoinaan luovuttanut, koska koirani on sellainen ja tällainen eikä siitä koskaan tule mitään, niin minulta olisi jäänyt paljon kokematta ja saavuttamatta. Usein ne rajoitteet ovat koiriemme sijaan meidän omassa päässämme.
Rally-toko – kaikkien rotujen laji?
Rally-tokoa mainostetaan iloisena, rentona ja kaikille sopivana lajina. Silti jostakin syystä harrastajakunnassa esiintyy vastakkainasettelua seurakoirien ja enemmän harrastuskoiriksi miellettyjen rotujen välillä sekä pelkoa sääntöjen tiukkenemisesta epäedulliseen suuntaan seurakoirille. Kuitenkin rally-tokokilpailujen säännöissä määritellään rally-tokon tarkoitukseksi seuraavaa:
“Rally-tokokilpailulla testataan koulutuksen tulosta, koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiralle opetetun käyttäytymisen tasoa. Parhaimmillaan kilpailusuoritus on ohjaajan ja koiran saumatonta yhteistyötä, jossa yhdistyvät sekä tekninen osaaminen että koiran ilo työskennellä ohjaajansa kanssa.” (Rally-tokokilpailusäännöt, kohdassa A1)
Toisin kuin tokossa, rally-tokosääntöihin ei ole tarvinnut kirjata, että arvostelussa tulee ottaa huomioon rodunomaisuus. Kuten määritelmässä sanotaan, tekninen osaaminen ja iloinen yhteistyö koiran ja ohjaajan välillä ovat ne, mitkä merkkaavat. Ja nämä ovat asioita, jotka eivät katso koiran rotua, kokoa tai vietikkyyttä. Yhtä hyvin kisassa voi menestyä hitaasti ja täsmällisesti suorittava tanskandoggi kuin nopea ja kiihkeä bordercolliekin.
Rally-tokon parhaita puolia on se, että jokainen voi itse päättää, miten paljon haluaa panostaa lajiin. Riittääkö juuri ja juuri luokasta selviäminen vai tähtääkö täysiin pisteisiin? Ja monennäköisellä suorituksella pääsee samaan lopputulokseen. Itse koen, että rally-toko ei mittaa niinkään koirien ominaisuuksia, vaan meidän ohjaajien taitoja löytää ne tärkeimmät pointit koiran koulutuksessa (eli miten saamme rakennettua koiralle iloisen työskentelyn ja saumattoman yhteistyön ohjaajan kanssa).
Sen sijaan, että käyttäisi energiaa toisten koirien tai ohjaajien ominaisuuksien tai taitojen kadehtimiseen, kannattaa aikansa käyttää miettimällä, mitkä ovat omat ja oman koiran vahvuudet ja heikkoudet sekä miten näitä vahvuuksia saisi vielä paremmin esille ja kuinka vahvistaa heikkouksia. Ja ennen pitkää siitä toivottomasta tapauksesta tuleekin huippukoira.
MAINOS
