Blogi: Agilitytreeneihin valmistava lämppäsarja

0
3039

Agilitytreeneihin kuuluvat olennaisena osana alku- ja loppuverryttelyt, joiden merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa. Ulkona tehtävän alkuverryttelyn (15-30 min kävelyä, ravia, laukkaa, spurtteja, ympyrätyöskentelyä yms.) lisäksi olen ottanut tavaksi lämmitellä koiraa ns. lämppäsarjalla myös hallissa ryhmätreeneissä omaa treenivuoroa odotellessa tai ihan ensimmäisenä tehtävänä omalla hallivuorolla. Lämppäsarja toimii samalla hyvänä rutiinina, jonka voi viedä kisapaikalle.

Sarja koostuu muutamasta liikkeestä, joiden tehtävänä on valmistaa koiraa edessä olevaan treeniin. Liikkeitä voidaan muokata sen mukaan, millainen harjoitus on edessä. Seuraavassa on muutama meillä tällä hetkellä käytössä oleva liike.

Lämppäsarjaan voi kuulua mm. erilaiset tasapainoilutehtävät tasapainotyynyillä ja puolipalloilla.

Kuonokosketuksia

  • Meillä lämppäsarja alkaa tällä yksinkertaisella orientoitumisharjoituksella, jolla näen helposti, missä vireessä koira on ja miten se mahdollisesti ottaa häiriötä muusta ympäristöstä.
  • Harjoitus on yksinkertaisimmillaan sellainen, että kutsun koiran häkistä/taukopaikalta suoraan käsikosketukseen, palkkaan, otan muutaman käsikosketuksen lisää ja sitten koira saa mennä uudestaan häkkiin. Toistan tätä muutaman kerran lisäten vähän kuljettavaa matkaa, kunnes sujuvasti siirrytään tekemään lämppäsarjan seuraavaa harjoitusta.

Istu-Ylös-Alas-jumppa

  • Tällä liikkeellä jumpataan hieman jalkalihaksia ja venytellään kroppaa.
  • Koira istuu – nousee takajaloilleen vasten kättä ja kurottaa ylöspäin – laskee päänsä käden alapuolelle ja kurottaa alaspäin – takaisin istumaan. Tätä jokunen toisto.
  • Jumppaa voi laajentaa ottamalla mukaan myös seisomisen ja maahanmenon (esim. istu-seiso-maahan).

Nopeat venyttelyt

  • Hieman lisää nopeita venytyksiä siten, että koira seisoo ja kurkottelee eteenpäin, sivulle kylkiin ja alas.

Peruuta – pyörähdä/maahan/kurreasento

  • Takapääjumppaa peruuttamalla.
  • Samalla sanallisista vihjeistä eri temppuja, kuten pyörähtämiset kumpaankin suuntaan (taipumista), maahanmeno + vapautus eteen (pysäytys + räjähtävyys), kurreasento (syvät lihakset) jne. Välillä voi peruuttaa vähän pidempääkin matkaa ja lisätä erilaisia häiriöitä.
  • Käytän agilityradalla sanallisia vihjeitä ohjauksessa, joten sanallisten vihjeiden erottelun harjoittelu on tärkeätä ja sitä on hyvä muistutella myös treeni/kisahallilla. Siihen tämä harjoitus sopii oikein kivasti.

Yhteensä näihin liikkeisiin menee vaivaiset 5-10 minuuttia. Ne ehtii hyvin tehdä, kun odotellaan omaa vuoroa. Toisaalta liikkeitä voi hyödyntää myös treenin ohessa esimerkiksi toiminnallisena palkkana suoritusten välissä (esim. peruutukset, pyörähdykset jne). Lisäksi lämppäsarjaan on helppo sisällyttää myös leikkiminen (lelun palautukset, lelulle juokseminen), ympyrätyöskentely, vahvistealueelle hakeutuminen sekä erilaiset tasapainoilutehtävät tasapainotyynyillä ja puolipalloilla tai vaikkapa kontaktiesteiden suorittamiseen ja pujotteluun valmistavia liikkeitä, joten vaihtelevuutta saa hyvin mukaan.


MAINOS
Koiraharrastamista vuodesta 2001 alkaen, mm. pelastuskoiratoiminnassa (hälytysryhmässä olin mukana edesmenneiden suomenlapinkoirien Viiman ja Myryn kanssa), agilityssä ja nose workissä. Harrastuskavereinani ovat suomenlapinkoira Kero (synt. 12/2012) sekä bordercollie Disco (synt. 10/2017). Keron kanssa on tehty pelastuskoirajuttuja, mutta aktiivisesti harrastamme enää agilityä sekä nose workkia. Uuden oppiminen, itsensä kehittäminen, koiran oivallusten seuraaminen ja onnistumiset haasteiden jälkeen kiehtovat erityisesti, kun harrastuskumppanina on koira!

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän