Toko, agility, suojelu, pelastuskoirat, palveluskoirat, koiratanssi, valjakkourheilu, frisbee, rally-toko, vesipelastus, jäljestys, rauniot, luolat ja metsästys. Koiraharrastusmaailma on siitä upea, että sen laajasta repertuaarista löytyy varmasti jokaiselle koiralle ja ohjaajalle passeli laji. Välillä vaan tuppaa kuitenkin käymään niin, että sitä yhtä ”the lajia” ei tunnu löytyvän, vaan mukavia ja hyvää mieltä tuovia lajeja on useampia. Onko suuri lajikirjo loppupeleissä kuitenkin enemmän uhka vai mahdollisuus? Yhtä oikeaa vastausta ei tähänkään kysymykseen ole olemassa.

Useat lajit tukevat toisiaan

Itse olen tämmöinen useamman lajin harrastaja. Kaikkea uutta tulee ennakkoluulottomasti kokeiltua, ja jos kyseinen laji tuntuu koiralle sopivan ja se nauttii sen tekemisestä, niin se laji siirtyy treenattavien listalle. Monet lajit tukevat toisiaan useiden samantyyppisten elementtien ja osasuoritusten vuoksi. Omilleni rally-toko tuli lähes ilmaiseksi vahvan toko/tottistaustan vuoksi. Agilitytaustan vuoksi ei pk-esteiden kiertäminen ole ikinä ollut ongelma. Molemmat ajavat sujuvasti ihmisjälkeä, joten verijälki ei ollut niille mikään ongelma. Monet lajit loppupeleissä rakentuvat hyvin samanlaisista elementeistä: yhteistyöstä, hallinnasta, joskus nenänkäytöstä ja usein vauhdista.

Toisaalta myös lajien erilaisuus tekee niistä toisiaan tukevia. Erilaiset lajit vaativat koiralta erilaisia liikkumismuotoja ja lihaksia. Voisi siis olettaa, että useampaa lajia harrastavan koiran kroppa on tasapuolisemmin (tai ainakin monipuolisemmin) rasitettuna kuin yhden lajin harrastajalla. Välillä koira taas tuntuu oppivan eniten, kun jossain lajissa pidetään pidempi, useamman kuukauden mittainen treenitauko. Useamman lajin ansiosta ei tätä muutamaa kuukautta suinkaan tarvitse viettää sohvalla loikoillen, vaan muiden harrastusten parissa. Osa lajeista on taas erittäin vuodenaikasidonnaisia: vesipelastus lumikasassa on hankalaa, eikä kunnon pakkasessa hakumetsässä istuskelu ole maalimiehille erityisen mukavaa. Talvella on sitten helppo puuhata kaikkea muuta: hioa tottista, painella agilityä lämpimässä hallissa tai käydä hiihtämässä.

Laji koiran mukaan

Tai välillä käy vain huono tuuri, ja se laji, mitä olit tulevalle koirallesi suunnitellut, ei sille jostain kumman syystä tunnu sopivan ja se ei nauti sen lajin harrastamisesta niin paljoa, kun voisi toivoa. Tällöin on hyvä olla jokunen back up -laji takataskussa, ettei treenimotivaatio lopahda aivan totaalisesti. Näin meille kävi nuoremman koirani kanssa. Halusin siitä ensisijaisesti agility- ja hakukoiraa. Tällä hetkellä se on rallytoko- ja agilitykoira, joka treenaa suojelua. Ei siis aivan se, mitä toivoin, mutta tässä taisi valiutua lajit koiran mukaan, eikä koira lajien mukaan. Vanhempi koirani on taas omalla mittapuullani tasainen monilajitaituri. Nyt kuusivuotiaana se on kisannut kahdessatoista virallisessa lajissa, ja menestynyt näissä kaikissa paitsi yhdessä edes kohtuudella. Oman pakan kasassa pitämiseksi olen kuitenkin luonut itselleni sen ajatuksen, että meillä on yksi ”päälaji”, meidän tapauksessa pk-haku, ja sitten muita lajeja, joita harrastetaan ja kisataan siinä ohessa. Sinänsä hauska, että päälajissamme olemme startanneet seitsemässä kokeessa ja sivulajeissa sitten senkin edestä.

Huipulla ei ehdi treenata kaikkea

Kun käy läpi hallitsevia suomenmestareita vuodelta 2016 käy kuitenkin ilmi, että ollakseen jonkun lajin Suomen paras, ei ehdi harrastaa ja kisata ihan kaikkea. Agilityn (maxi), viestin, suojelun, opastuksen, rally-tokon, vesipelastuksen ja tokon Suomen parhaimmat ovat KoiraNetin mukaan kisanneet vain korkeintaan kahta lajia, osa vain yhtä. Haun, etsinnän ja jäljen parhaimmisto on kisannut kolmea tai neljää lajia. Useamman lajin varjopuolena toki painaa se, että vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja ja vuodessa rajallinen määrä viikonloppuja, joita voi uhrata treenaamiseen ja kokeissa käymiselle. Jos haluaa olla jonkun lajin paras, vaatii se kuitenkin huomattavan treenipanostuksen, eikä silloin kerkeä panostamaan ihan jokaiseen lajiin.

Näillä puheilla pidän usean lajin harrastamista kuitenkin enemmän mahdollisuutena. Mieli pysyy virkeänä, treenit monipuolisena ja koira tyytyväisenä. Vaikkemme sitten koskaan tulisikaan voittamaan suomenmestaruutta missään lajissa, olemme silti oman elämämme supersankareita ja monitaitureita!


MAINOS

Olen 25-vuotias eläinlääkäri ja aktiivinen koiraharrastaja. Harrastan ja kilpailen tavoitteellisesti agilityä, palveluskoiralajeja sekä rallytokoa. Nelijalkaiseen perheeseen kuuluvat labradorinnoutaja "Simba" FI TVA FI VPVA FI AVA FI KVA HK3 EK3 JK2 IP1 RTK4 BH AD Pikku-uikun Tusse Patukka sekä belgianpaimenkoira malinois "Tuhma" FI RTVA BH Frosty Forest Knock Out.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän