PK-hakua ja koiratanssia huipputasolla lapinkoirien kanssa

SporttiRakki nosti PK-SM:ien aikaan esiin näin kotimaisten rotujen juhlavuonna suomenlapinkoira Mestan, joka ohjaajansa Leila Lehtosen kanssa teki hakukokeessa erittäin näyttävän tottelevaisuusosuuden. Pari pääsi näin ollen tottelevaisuuskarsinnasta maastoon ja päätyi lopulta kokonaiskilpailussa sijalle 16. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomenlapinkoira kilpaili ylipäätään palveluskoirien SM-kilpailuissa haussa. Yleisö rakastui parin upeaan suorittamiseen, ja parivaljakko saikin paljon kannustavia kommentteja kisaviikonlopun aikana. Miten parivaljakon tie vei SM-kilpailuihin ja millaista on lapinkoiran kanssa harrastaminen? SporttiRakki kyseli ohjaajan Leila Lehtosen tunnelmia kilpailun jälkeen.

Leila on tehnyt pitkäjÄNTEISESTI ja suunnitelmallisesti työtä saadakseen koiristaAN mahdollisimman vauhdikkaita ja innokkaita sekä monenlaiseen palkkaukseen taipuvia.

Agilitystä 11 eri lajin harrastamisen pariin

Leilan kotona on aina ollut suomenpystykorvia, ja jo pienestä pitäen perheen koirien kanssa puuhastelu tuntui mukavalta. Kun hän aikoinaan osallistui perheen pystykorvan kanssa Kennelliiton nuorten suurleirille, heräsi into agilityyn ja oman koiran hankintaan. Tämän innostuksen myötä Leila otti ensimmäisen lapinkoiransa Allun, joka opetti nuorelle koiraharrastajalle paljon, vaikkei omat koulutustaidot vielä siinä vaiheessa riittäneetkään haaveiltuja kisatuloksia tuomaan. Koira oli kuitenkin täydellinen ensimmäinen koira, joka opetti Leilalle paljon.

Kymmenen vuotta myöhemmin tuli taloon Leilan toinen lapinkoira Lumes. Alkuperäiset tavoitteet Lumeksen kanssa olivat tottelevaisuusvalion arvossa, mutta koiraharrastaminen vei mukanaan ja mielenkiintoisia lajeja löytyi valtavan paljon. Kahdeksan yhteisen harrastusvuotensa aikana Leila ja Lumes ovat tokon lisäksi (VOI2) päätyneet kymmenen muunkin lajin harrastamisen pariin: metsäjälki, vepe, rauniot, haku, rally-toko, koiratanssi HTM & freestyle, nosework, paimennus ja agility.

Hakuharrastus alkoi Lumeksen kanssa alkeiskurssilta koiran ollessa 3-vuotias, jonka jälkeen parivaljakko pääsi mukaan vakituiseen treeniryhmään. Ensimmäiseen kokeeseen starttaaminen tapahtui kaverien houkuttelemana tai pikemminkin pakottamana. Loppujen lopuksi Lumes kisasi haussa aina HK2-koulutustunnukseen asti.

Kun haun jälkeen Lumekselle tuli keksiä uusi harrastus, tuli kuvioihin mukan koiratanssi, joka tuntui iloiselle ja temppuilusta pitävälle Lumekselle sopivan kuin nenä päähän. Vahvan seuraamispohjan ansiosta parivaljakko eteni HTM:ssä (Heelwork to Music) vähän kuin varkain aina ylimpään luokkaan asti ja sieltä viime vuoden SM-kilpailuihin. Seuraavaksi Leila ja Lumes lähtevät syksyllä Tanskaan hakemaan uusia kokemuksia Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista.

Asenteellinen pentu ja paljon pohjatyötä

Kun Mesta tuli taloon, ei Leilan pitänyt vielä ottaa kolmatta lapinkoiraa. Sattui kuitenkin syntymään liian mielenkiintoinen pentue kiinnostavista vanhemmista, ja pentueessa sattui vielä olemaan juuri sopivan kuuloinen rohkea ja asenteellinen pentu. Loppuviimein hän ei voinut tehdä muuta kuin hakea pennun kotiin.

Mestan kanssa tehtiin pohjia agilityyn, ja parivaljakko oli myös mukana kennelpiirin nuorten koirien tokoringissä (AVO1). Mesta vaihtui 2-vuotiaana Lumeksen tilalle hakutreeneihin, ja siitä lähtien haku onkin ollut tämän parin päälaji. Leila kertoo, että sekä Lumeksen että Mestan kanssa on pennusta asti tähdätty harrastuksiin, joten hän arveleekin pentuajan pohjatyöllä olevan varmasti suuri merkitys siihen, millaisia ne ovat harrastuskoirina.

Leila on tehnyt pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti työtä saadakseen koiristaan mahdollisimman vauhdikkaita ja innokkaita sekä monenlaiseen palkkaukseen taipuvia. Ilokseen hän on saanut huomata, että molemmat koirat ovatkin olleet nopeita oppimaan sekä helposti motivoitavissa kaikkeen yhteiseen tekemiseen. Tämä on mahdollistanut sen, että koirien kanssa on ollut mahtava kokeilla kaikkea mahdollista. Leila toteaakin tyytyväisenä, että ei olisi voinut saada parempia harrastuskavereita itselleen.

Motivaatiota, ei hinkkaamista

Kun kysymme Leilalta, mikä on hänen koulutustyylinsä salaisuus, jolla hän on saanut lapinkoiristaan näin näyttäviä ja upeita suorittajia, tärkeimmäksi tekijäksi paljastuu motivaatiotreenit. ”En tiedä, onko minulla mitään selkeää omaa koulutustyyliä, mutta sen olen huomannut, että joitakin asioita teen täysin toisella tapaa kuin mitä yleisesti näkee. Ensisijaisesti harrastan rotua, en lajeja, mutta rotuvalinnastani johtuen olen panostanut kaikista eniten motivaation rakentamiseen (varsinkin esteissä). Edelleenkin esim. Mestan tottistreeneistä 90 % on pelkkiä motivaatiotreenejä. Saattaa kuulostaa tylsältä tai tavoitteettomalta, mutta nautin suuresti tällaisesta hauskanpidosta Mestan kanssa ilman huolta varsinaisista liikesuorituksista. Motivaation säilyttäminen mahdollisimman hyvänä on senkin takana, etten koskaan treenaa liikkeitä kokonaisina vaan harjoittelen niitä pelkästään osina, jotta pystyn palkkaamaan koiraa enemmän ja homma pysyy sille hauskempana ja selkeämpänä. Esimerkiksi noudoissa palkkaan koiran aina joko siitä, kun se on tuomassa kapulaa, tai sitten se saa hypätä kapula suussaan minua vasten. Eteenistumista kapulan kanssa harjoittelen irrallisena, samoin edestä sivulle siirtymistä. Kokeet ovat ainoat tilanteet, jolloin liike suoritetaan kokonaisena ja ainakin tähän asti tämä tyyli on tuntunut Mestalle sopivalta.”

Leila kertoo, että Mestan ollessa 1-2-vuotias työstettiin ohjaajapehmeyden takia ilmestyviä ongelmia. Koira tuntui huomaavan tekemänsä virheet vähän liiankin hyvin ohjaajansa olemuksesta ja reagoivan vähänkin vääränlaiseen äänensävyyn heti, muuttumalla anteeksipyyteleväksi. Leila joutui muuttamaan tässä kohtaa omaa ohjaamistaan, sillä hän oli Lumeksen kanssa tottunut siihen, että koira vain parantaa työskentelyään, kun sitä pyysi korjaamaan tai äänensävy hieman tiukentui. Mutta kun ohjaaja muutti omaa suhtautumistaan kahden koiransa erilaisuuteen ja opetteli olemaan aina iloinen ja positiivinen kehuen Mestaa aina sen tekemistä virheistä huolimatta, yhteistyö lähti rullaamaan aivan uudella teholla. Samalla kun koiran itsevarmuus kasvoi, sai se myös lisää vahvuutta luonteeseensa.

Luotto koiraan

Leila etenee Mestan kanssa treeneissä aina motivaatio edellä, joten hän ei hinkkaa tekniikkaa tai tee useita toistoja koskaan. Mesta on ollut aina hyvin varma teknisen osaamisen suhteen vahvan pohjatyön ansiosta, joten treenien keskittyminen motivaatioon ei ole heikentänyt sen liikesuorituksia muilta osin. Aina kuitenkin tulee jotakin uutta pohdittavaa eteen harrastusten edetessä, ja tällä hetkellä Leila yrittääkin analysoida seuraamisliikkeen hajoamista, mikä näkyi myös SM-kilpailuissa. Kaikissa muissa tilanteissa koira seuraa juuri niin keskittyneesti ja taitavasti kuin se osaa, mutta kokeessa kokonaisena liikkeenä seuraaminen ei tällä hetkellä toimi toivotulla tavalla. Tähänkin Leila suhtautuu kuitenkin rennosti ja toteaa vain jatkavansa asian ratkomista.

Jatkuvissa motivaatiotreeneissä on kuitenkin kääntöpuolena helppous. Leila toteaa sortuvansa motivaation nimissä välillä tekemään etenkin haun osalta kerta toisensa jälkeen aivan liian helppoja ja Mestalle kenties jo tylsäksikin käyviä treenejä. Vähitellen hän on pyrkinyt ohjaajana opettelemaan haastamaan koiraa vaativammillakin treeneillä ja huomannut, ettei koira niistä ole rikki mennyt tai motivaatiotakaan kadottanut. Vaikeinta Leilalle itselleen onkin ollut alkaa luottaa koiran osaamiseen. Aluksi raskaiden treenien tekeminen tuntui vaikealta nimenomaan ohjaajalle, mutta sittemmin hän on tajunnut koiralla todella olevan potkua lajiin ja kestävän myös haasteellisempia tehtäviä.

Helppoja ja vaivattomia kotikoiria

Molemmilla koirilla tuntuu potkua riittävän lajiin kuin lajiin, mutta millaisia Lumes ja Mesta sitten ovat kotikoirina? Leila toteaa niiden todellakin osaavat hassutella ja saavat omistajansa vähän väliä nauramaan. Hauskan hyväntuulisuuden lisäksi molemmat ovat arjessa helppoja ja vaivattomia koiria, joiden seurasta on helppo nauttia päivästä toiseen. Koirat ovat sisällä rauhallisia, pitävät huomiosta ja rapsutteluista sekä osaavat ruokapöydän vieressä erittäin pyytävän ja keskittyneen katseen, jolla tienata herkkupaloja.

Sänkyyn ja sohvalle koirilla oli alunperin kielto tulla, mutta vuosien mittaan koirat ovat vähitellen hivuttaneet etujaan ylöspäin tässäkin asiassa. Niinpä ne nykyään loikoilevat myös pehmoisemmilla paikoilla omistajansa kanssa. Lumeksen ja Mestan kanssa samassa taloudessa asustelee lemmikkeinä myös kaneja ja hiiriä, joihin koirat suhtautuvat välinpitämättömästi, joskin Mesta kuulemma toisinaan pyytää luvan oman ”Avaran luonnon” eli hiirten terraarion katseluun.

Ulkona molempia koiria voi pitää huoletta vapaana, sillä ne eivät lähde mihinkään ilman omistajaansa. Vahtiminen, jota Lumes välillä harrastaa, on ainoa asia, josta Leila ei ole vielä päässyt itsensä kanssa yksimielisyyteen, onko se toivottavaa vai ei-toivottavaa käytöstä.

Päätavoitteena rodun arvostuksen nostaminen

Leila toteaa, että Mestan tullessa taloon hän ei asettanut sen kummempia tavoitteita kuin että niin pitkälle mennään, kun mihin koiran ja ohjaajan taidot ja kiinnostus riittävät. Yleisesti hän kuitenkin haluaa tuoda rotua paremmin esiin eri harrastusten parissa. Samalla hän pyrkii murtamaan niitä mahdollisia ennakkoluuloja, joita lapinkoiriin harrastuskoirina liittyy.

Haussa Leila oli ajatellut, että jo HK1 olisi hieno saavutus eikä oikein edes alunperin osannut haaveilla mistään isommasta. Hän toteaakin, että treenikavereilla on ollut suuri vaikutus nykyisiin tavoitteisiin. Leila kiitteleekin kavereitaan siitä, että he ovat ennakkoluulottomasti kannustaneet koirakkoa aina eteenpäin ja eteenpäin. ”Olisikin mahtavaa saada Mestasta rotunsa ensimmäinen haun käyttövalio. Ensisijaisesti harrastetaan kuitenkin tätäkin lajia niin kauan kuin kivalta tuntuu ja jos viimeinen 1-tulos jää uupumaan, niin sittenpä jää. Jälki- ja etsintäkokeet kiinnostaisivat ainakin alimman luokan koulutustunnuksen verran, niiden pariin olen ajatellut etsiytyä sitten, kun jossain vaiheessa luovumme hausta päälajina. Koiratanssin otin harrastukseksi haun rinnalle sen vuoksi, että sitä pystyy harjoittelemaan helposti kotonakin ja se sopii siten mainosti pariksi enemmän aikaa vievälle haulle. Mestalla on nyt tulokset koiratanssin sekä HTM:n että freestylen alokasluokasta ja valioituminen siintää haaveissa jossakin kaukaisuudessa.”

Kokonaistavoitteena Leila haaveilee harrastusten osalta kisatulosten saamisesta Mestan kanssa kymmenestä eri lajista – nyt niitä löytyy jo viidestä eri lajista. Leila pitää itse vaihtelusta ja uskoo Mestankin olevan samaa mieltä. Kisaaminen ei olekaan ohjaajalle itselleen mikään itseisarvo, mutta kisaaminen motivoi kuitenkin treenaamaan lajin parissa. Periaatteena on hauskanpito. ”Niin kauan kuin sekä minulla että Mestalla on mukavaa harrastuksen parissa, sitä jatketaan, ja jos hauskuus loppuu, keksitään jotakin uutta kivaa tilalle.” Leila toteaakin, että kaikista tärkeintä koiraharrastamisessa on nimenomaan se ihmisen paras ystävä, eli koira.

SporttiRakissa kerrotaan Viikon Tarinoita. Vuoroviikoin tarinoidaan Viikon Urheilija, Viikon Rakki, Viikon Valmentaja, Viikon Tuomari ja Viikon Yhdistys. Mikäli haluat olla mukana tai antaa vinkkejä, ota yhteyttä toimitus@sporttirakki.fi.