Rally-tokon ylimmissä luokissa (VOI ja MES) on aina yhtenä tehtävänä käytösruutu. Se suoritetaan heti ratasuorituksen jälkeen, ilman että välillä poistutaan kehästä. Käytösruutu sijoitetaan radalle tai sen välittömään läheisyyteen ja koira suorittaa sen sääntöjen mukaan kytkettynä. Kilpailun tuomari määrää, missä asennossa ja sijainnissa suhteessa ohjaajaan koira tehtävän suorittaa. Asento ja sijainti on sama kaikille kyseisen luokan koirille.

Käytösruutu on pakko suorittaa. Vaikka koirakko siis keskeyttäisi suorituksensa radan aikana, vain tuomarin luvalla voi jättää käytösruudun väliin.

Voittajaluokassa käytösruudun kesto on 2 minuuttia ja asento voi olla joko istu tai maahan. Koira voi olla joko ohjaajan vasemmalla puolella tai edessä. Mestariluokassa aika pitenee 3 minuuttiin ja asentovaihtoehtoihin tulee lisäksi seisominen ja sijainteihin ohjaajan oikea puoli. Suorituspaikka suhteessa kylttitelineeseen on sama kuin esim. lähtökyltillä.

Käytösruudussa koiraa saa kehua ja käskyä saa toistaa (ei kuitenkaan taukoamatta). Koiraan ei saa koskea käytösruudun aikana, mutta maalin ja käytösruudun välissä koiraa saa kehua ja koskea. Ohjaajan tulee seistä käytösruudussa paikallaan, kädet saavat liikkua eikä asennon tarvitse olla mallia ”tinasotilas”.

Käytösruudun vieressä on aina käytösruudun valvoja, joka merkitsee ylös kaikki tapahtumat, mitä käytösruudun aikana tapahtuu. Hän myös ottaa aikaa suoritukselle. Käytösruudun päätyttyä valvoja raportoi tuomarille, mitä suorituksen aikana tapahtui. Raportin perusteella tuomari tekee mahdolliset pistevähennykset. Käytösruudun valvojalla on siis tärkeä rooli ja vähän ”tylsä” työpesti. Katse ei saa harhailla verryttelyalueelle tai radalla olevan koiran suoritukseen, vaan kaiken aikaa tulee keskittyä siihen, mitä käytösruudussa tapahtuu.

Käytösruudun ajanotto alkaa, kun radalle lähtevä koirakko saa lähtöluvan. Kun aika tulee täyteen, käytösruudun valvoja ilmoittaa ”aika”. Sen jälkeen koiraan saa koskea ja sitä saa rauhassa kehua ja rapsutella. Koira saa vaihtaa asentoa, mutta koirakon tulee pysyä käytösruudun suorituspaikalla, kunnes radalla oleva koira on tullut maaliin ja ohjaaja on kytkenyt koiransa. Jos ratakoira tulee maaliin ennen kuin käytösruudun aika päättyy, se odottelee rauhassa etäämmällä, kunnes käytösruutu vapautuu.

HUOM! Käytösruutu on pakko suorittaa. Vaikka koirakko siis keskeyttäisi suorituksensa radan aikana, vain tuomarin luvalla voi jättää käytösruudun väliin. Tällaisia tilanteita voi olla esim. koiran tai ohjaajan loukkaantuminen radan aikana.

Yleisimpiä virheitä

  • Koira vaihtaa asentoa (-10 tvä): ei ole väliä, vaihtaako koira asentoa kerran vai 10 kertaa, vähennys on sama
  • Koira nuuskii maata tai on muuten levoton
  • VÄÄRÄ SUORITUSPAIKKA
  • Ohjaaja taputtaa käsiä yhteen tai kädellä reiteen
  • Vinous
  • Ohjaaja koskee koiraan

Miten vältän virheet?

  • Treenaa kestoa ensin ilman häiriöitä
  • Treenaa erilaisia paikkoja, pohjia ja säitä
  • Vahvista onnistumisia ja pyri siihen, ettet aja koiraa virheeseen liian pitkällä palkkausvälillä
  • Rakenna asennot rauhassa ja huolella
  • Kun lisäät häiriöitä, palkkaa tiheämmin ja pidä häiriöt ensin kauempana
  • Treenaa myös siirtyminen maalista käytösruutuun!
TEE KÄYTÖSRUUDUSTA KIVA PAIKKA KOIRALLE, NIIN ETTÄ SE SUORASTAAN ODOTTAA PÄÄSEVÄNSÄ ”PAIKALLEEN PÖNÖTTÄMÄÄN” 🙂

 


MAINOS
Krista Karhu
Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja. Koulutan työkseni Koirakoutsi Oy:ssä, jonka omistan yhdessä avomieheni Mika Jalosen kanssa. Koulutan pääasiassa rally-tokon ja tokon valmennusryhmiä sekä annan yksityisopetusta molemmissa lajeissa. Olen myös rally-tokon ylituomari. Olen kilpaillut tokossa ja rally-tokossa kolmen berninpaimenkoirani kanssa, jotka ovat kaikki saavuttaneet valion (tai mestarin) arvon molemmissa lajeissa. Kaikki kolme ovat myös sijoittuneet mitaleille rally-tokon SM-kilpailuissa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän