Eri koiraharrastuslajeissa koesäännöt määrittelevät hyvin paljon sitä, mitä asioita koiralle opetetaan. Menestyäkseen kokeessa tai kilpailussa on koirakon suoriuduttava ennalta määritellyistä asioista, jotka opetellaan etukäteen. Sääntökirja ja tuomarit kertovat ihannesuorituksen, jota silmällä pitäen harjoitellaan. Pelastuskoiratoiminta eroaa muista koiraharrastuksista ennen kaikkea siinä, että tosietsinnässä koirakko saattaa kohdata minkälaisen tehtävän tahansa – sellaisenkin, jota ei ole ennalta harjoiteltu.
Pelastuskoiran kouluttaminen ei lopu hälytyskelpoisuuden saavuttamiseen.
Kokeet ja tosietsinnät
Pelastuskoiran koulutuspolulla sekä Suomen Pelastuskoiraliiton että Palveluskoiraliiton alaisuudessa kokeissa noudatettavat säännöt määrittelevät pelastuskoiran taitojen minimivaatimukset. Ennen pelastuskoiran käyttöönottotarkastuksen eli viranomaistarkastuksen (VIRTA) käytäntöä koirakon oli mahdollista aloittaa tosietsinnät loppukokeen (SPeKL) tai B- tai 3-luokan kokeiden (SPKL) jälkeen. Siirtyminen hälytystehtäviin riippui lähinnä paikallisen hälytysryhmän käytännöistä. Helposti kävi niin, että koiranohjaajalle valkeni kunnolla vasta viimeisten kokeiden suorittamisen jälkeen, miten paljon etsinnässä työskentely eroaa koiran suorituksesta kokeessa. Nykyinen VIRTA on suunniteltu jäljittelemään tilannetta tosietsinnässä, jotta saadaan vielä varmennus koirakon riittävistä taidoista oikeissa etsintätilanteissa. Myös viranomaistarkastuksessa on säännöt, mutta ne ovat paljon koesääntöjä väljemmät. On täysin koirakon etenemästä koulutuspolusta kiinni, kuinka isolta hyppäys viimeisestä kokeesta viranomaistarkastukseen tuntuu. Se paljastaa helposti sen, onko harjoittelua tehty tosielämää vai kokeita silmällä pitäen.
Todellisessa etsinnässä koirakko voi saada etsittäväkseen millaisen alueen tahansa. Etsinnän johto ei välttämättä tiedä lainkaan, millainen alue on, ja koiranohjaajan tehtävä on arvioida, onko alue ylipäätään mahdollista tarkastaa luotettavasti ja turvallisesti koiraa hyväksi käyttäen. Etsittävät alueet ovat suuria ja työskentely huomattavasti pitkäkestoisempaa kuin kokeissa. Suurin ero kokeiden ja tosietsintöjen välillä on se, että kokeessa testataan koiran kykyä löytää ja ilmaista. Etsintätehtävissä valtaosa työskentelystä on sitä, että alueita tarkastetaan tyhjäksi. Suurin osa hälytysryhmien koirista ei uransa aikana tee ainuttakaan löytöä, mutta luotettavasti tyhjäksi todetut alueet ovat koko etsinnän suuntaamisen ja etenemisen kannalta tärkeitä.
Pelastuskoira ei ole koskaan valmis
Pelastuskoiran kouluttaminen ei lopu hälytyskelpoisuuden saavuttamiseen. Jotta sekä koiran että ohjaajan taidot ja motivaatio pysyvät terässä, on niitä pidettävä yllä harjoittelemalla säännöllisesti. Hälytyskelpoisuuden saavuttamisen jälkeen vain oma mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea koiran kanssa voi harjoitella. Monipuolinen harjoittelu ylläpitää koirakon kummankin osapuolen mielenkiintoa treenaamiseen. Samalla koiran taidot kehittyvät ja se oppii työskentelemään monenlaisissa tilanteissa. Hälytysryhmässä jokaisella koirakolla on omat vahvuutensa ja erityisosaamisalueensa, joita etsinnöissä voidaan hyödyntää.
Tosietsinnässä koirakko saattaa kohdata aivan mitä tahansa: vaikeakulkuista maastoa, hankalia sääolosuhteita, irtokoiria, kiukkuisia ulkopuolisia, omituisesti käyttäytyvän kadonneen, sokkeloisia tai vaikeasti hahmotettavia etsintäalueita, kuolleen ihmisen. Jos omat harjoitusideasi loppuvat kesken, pyydä ehdotuksia joltakulta pitkään hälytysryhmässä toimineelta. Jokainen etsintä on ainutlaatuinen, ja niistä jää jokin harjoituksen siemen itämään ja odottamaan toteutusta.
MAINOS
