Vesipelastuksen SM-kilpailut kisattiin Laukaassa syyskuun 3. päivänä. Ylituomarina toimi Teemu-Pekka Virtanen ja venetuomarina Liina Lehtonen. SM-kilpailuihin pääsee 14 voittajaluokan kilpailijaa. SM-kilpailuihin ei ole erillistä karsintaa, vaan koepaikkaa voivat anoa kaikki, joilla on yksi voittajaluokan ykköstulos. Tosin hakijoita on paljon, ja muutamana viime vuotena kisaan on päässyt vain koirakoita, joilla on miltei kolmen satasen sarja kokeista. Pisteitä saa kerätä kahdelta kaudelta, mutta kuluvan kauden tulokset painottuvat, jos pisteet menevät tasan. Kuluvan kauden pisteet tulee kerätä ennen elokuun alkua.

Koepaikka oli SM-kisoihin hyvin soveltuva, ja virtaava koski toi mukanaan haasteita. Voiton vei jo toistamiseen Katja Tanninen ja labradorinnoutaja Mallorn’s Wild And Free, kotoisimmin Namu. Namu sai täydet sata pistettä kisoissa, ja kakkoseksi ja kolmoseksi sijoittuneet jäivät vain pisteen päähän kirkkaimmasta mitalista. Vepen koesäännöt muuttuivat kuluvana vuonna, joten viime vuoden mestarit osoittivat hallitsevansa nyt myös uudet säännöt erinomaisesti.

Katjan kertomus harrastuksestaan ja SM-kisoista

Kohti tuplamestaruutta

Namu on ensimmäinen harrastuskoirani. Sen kanssa kokeilimme kaikkia mahdollisia lajia pintapuolisesti, kunnes hurahdimme vepeilyyn. Aloitimme viisi vuotta sitten. Tosin 2014 oli välivuosi, jolloin emme harrastaneet lainkaan. Treenaamme pääasiassa Rovaniemellä omassa porukassa. Mahdollisuuksieni mukaan käyn lisäksi Pohjoisen Vesipelastuskoirien treeneissä Oulussa ja Kemijärvellä Koillis-Lapin Kennelkerhon rannassa. Treenaaminen eri porukoissa tuo aina uusia näkökulmia minulle ohjaajana ja erilaisia kokemuksia koiralle. Mitä useammassa rannassa ja porukassa koira pääsee treenaamaan, sitä varmempi siitä mielestäni tulee. Iso kiitos siis treenikavereilleni – yksin tätä ei pysty harrastamaan eikä kisoja voittamaan!

Vepeilykauden ulkopuolella Namu viettää nykyään pelkkää kotikoiran arkea. Namun ohella minulla on ollut useita vuosia projektikoiria, joihin olen panostanut aikaani ja energiani. Vuoden alusta meille tuli spku Ergo – tällä kertaa omaksi koirakseni. Ergon kanssa tulemme harrastamaan vepen lisäksi ainakin PK-lajeja. Namu jää nyt ansaitusti eläkkeelle.

Minulla oli viime vuoden voiton myötä automaattinen kilpailuoikeus SM-kisoihin. Näin ollen minun ei tarvinnut kilpailla tänä kesänä lainkaan muissa kisoissa. Ajatus jättää normikisat kisaamatta lähti viimeisestä tyhjästä rivistä kilpailukirjan sivulla. Minulla on Aspergerin syndrooma, joka tuo mukanaan ns. normaalista poikkeavan kokemusmaailman. Koin itselleni mielekkäänä haasteena kisata suoraan SM-tasolla ja säilyttää näin kisakirjassa siistin merkinnän, jossa Namun valioitumista seuraavat merkinnät olisivat suoraan kaksi mestaruutta juurikin sivun lopussa.

Jännittäviä hetkiä

Toki ymmärsin ottavani sillä riskin, mutta en koe itselleni merkittäväksi olla jossakin se paras. Voittaminen itsessään ei ole minulle tärkeintä, vaan itseni haastaminen ja uuden oppiminen. Päätöstäni tuki haluni keskittää resurssini tulevaan kisakoiraani Ergoon. Kisarannassa vuoden kilpailutauko näkyikin sitten siinä, kun sääreni vapisivat jännityksestä kuin haavanlehdet. Vapina ei jäänyt tuomariltakaan huomaamatta, mutta onneksi sitä ei tulkittu ylimääräiseksi käskytykseksi.

Namu on siitä ihana, että se tsemppaa minunkin puolesta silloin, kun minua jännittää. Olen niin paha jännittäjä, etten kestä yhtään minuun kohdistuvia suorituspaineita. Ihmiset tulkitsevat tapaani hermoilla vaatimattomuudeksi, vaikka kyse on nimenoman realismista. Mikäli olisin tullut voittoaikeet mielessä, olisin murentunut paineen alla ja satavarmasti mokannut jollakin tapaa. Emme olleet optimaalisesti valmistautuneet kisoihin, joten epäonnistuminen oli realistinen vaihtoehto. Ainoastaan varautumalla kaikkiin vastoinkäymisiin pystyin säilyttämään oman toimintakykyni – siinä mielessä koin suureksi eduksi oman kilpailuvuoroni numerolla 12 vasta joukon häntäpäässä.

Vepe on siitäkin minulle sopiva ja rakas laji, koska ilmapiiri on pääosin rento ja kannustava. Siellä saa olla oma hermoheikko itsensä eikä tarvitse esittää mitään. Ihanaa oli nähdä lisäksi kannustusjoukkoja pitkänkin matkan takaa. Olosuhteet olivat jälleen mitä parhaimmat sekä rannan että sään suhteen, kuten viime vuonnakin. Oman mielenkiintoisen haasteensa toi lähellä oleva koski ja sen tuoma virtaus, joka selvästi vaikutti koirien toimintaan. Yleisavustajan käyttämät peililasit saivat minut huolestumaan, mutta eivät tuntuneet lopulta aiheuttavan kovinkaan paljon ongelmia kenellekään. Vaikka sitä kuinka yrittää olla kangistumatta treeneissä kaavoihinsa, niin silti sitä unohtaa aina treenata kaikkea poikkeavaa. Yllättävää meille oli myös vientiköyden paksuus ja paino. Namu vaikutti ensi alkuun ihan horjuvan se kuonossaan. Paluumatkalla kotiin tuli heti hankittua vastaavanlainen köydenpätkä ensi kesän treeneihin. Juuri tällaiset asiat tuovat sitä mielenkiintoa tähän lajiin, kun aina kohtaa jotakin uutta ja yllättävää.

Koemuotona kaukana tositilanteista

Pääsin kerran osallistumaan kansainväliseen vesipelastusleiriin, jossa kouluttajina toimivat alan ammattilaiset eri puolilta maailmaa. Siellä minulle selvisi, miten kaukana tämä meidän harrastaminen on tositilanteista. Opetamme koiriamme suorittamaan tiettyjä kaavoja mahdollisimman vähillä käskyillä sen sijaan, että haastaisimme niiden ohjattavuutta. Vaadimme niitä uimaan vaistojensa (sekä järjen) vastaisesti vinoissa linjoissa kohti rantaa. Seisomme mahdollisimman vähäeleisesti rannalla kumpparit jalassa varomatta itse kastumatta sen sijaan, että toimisimme aidosti yhteistyössä niiden kanssa.

Oli hienoa osallistua treeneihin, joissa aidosti eläydytään koiran toimintaan, joissa ohjaaja hyppää ennalta tai yhdessä koiran kanssa veneestä tai ui sen tukena itsekin ulapalle. Treenit, joissa oikeasti pidettiin hauskaa yhdessä koirien kanssa tavoitteellisen hinkkaamisen sijaan. Aikani yritin tuoda muutosta meille pohjoiseen. Kannustin kokeilemaan kaikenlaista, milloin oli nukke vedessä ja vene nurinpäin, milloin useampi koira kerralla vedessä ja/tai useita hukkuvia osittain jopa piilossa jne. Harmikseni joudun nyt toteamaan, että olen itsekin antanut periksi uraputken imulle. Oman pennun suhteen on tällä hetkellä mielessä vain nopein tie valioitumiseen. Koska vepe on meillä kuitenkin pelkkä kilpailulaji, on koirien osaamista päätetty mitata tällä tietyllä tavalla.

Sääntömuutosten vaikutus

Sääntömuutoksilla saavutettiin tiettyä yhteneväisyyttä, mikä on hyvä asia. Huonona pidän sitä, että voittajanluokan liikkeitä käytännössä helpotettiin entisestään. Tänä vuonna se ei vielä välttämättä näkynyt, koska liikkeet olivat uusia näille vanhoille, tiettyihin tapoihin urautuneille koirille. Virtaus toi oman lisähaasteensa. Viime vuonna kärkikolmikolla oli kuitenkin samat täyspisteet, eikä tänäkään vuonna erotuksena ollut kuin yksi piste. Jatkossa ajalla tulee siis olemaan aina vain merkittävämpi rooli. Mielestäni se on harmillista, koska näin ei mitata koirakon osaamista vaan suositaan rodullisia piirteitä. Erityisesti lajin alkuperäiset rodut kärsivät säännöistä, joissa ajalla on niin suuri merkitys. Näin käydään lopulta varsinaista kilpailua vain tietyn kokoisten ja vireisten koirien välillä. Se on mielestäni vääriin.

Minun on myös todettava, että on koirien luonneominaisuuksien kannalta huomattavasti helpompaa saada yhteistyö labbiksen tai sakemannin kanssa toimimaan kuin mm. nöffin, minkä tiedän siis omasta kokemuksesta. Hatunnosto siis onnitteluiden lisäksi toiseksi sijoittuneelle Joren ohjaajalle Laura Tammenlehdolle, jonka ajalle emme olisi pärjänneet. Erotukseksi jäi vaivainen piste. Onnittelut myös samaisella pisteen erotuksella kolmanneksi sijoittuneille Uunolle ja Minna Kujanpäälle. Itse en kestä seurata tilannetaulukkoa kisan loppuvaiheessa, enkä siis ollut ihan ajan tasalla, miten tiukaksi kisa kävi välillämme ihan viime metreillä.

Namu vuoden 2016 SM-kilpailuissa. Vanhojen sääntöjen aikana voittajaluokassa vietiin omavalintainen esine toiselle veneelle rannansuuntaisesti.

Artikkelikuva: Katja Koivumäki


MAINOS

Olen Marika Mäntylä ja työskelelen äidinkielen opettajana Forssassa. Minulla on ollut aikaisemmin newfoundlandinkoiria, mutta nykyään kotiani kuraa käyttölinjainen kultainennoutaja sekä kaksi keskikokoista villakoiraa. Olen erityisen kiinnostunut vesipelastuksesta ja olenkin lajin palkintotuomari. Lisäksi opettelen pelastuskoiratoiminnan ja nose workin saloja. Opiskelen Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa perusopintoja. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on koirista ja koiraharrastuksista kirjoittaminen. Haaveilen vesipelastuskirjan kirjoittamisesta.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän