Noutajaroduissa kuten monissa muissakin roduissa on jo pitkään jatkunut jakautuminen erikseen ns. käyttö- ja näyttelylinjoihin. Useinkaan näyttelyissä menestynyt noutaja ei koskaan saavuta käyttövalion arvoa – ja sama toisinpäin. Kaiken kaikkiaan Suomen Kennelliiton tietokannasta löytyy kaksoivalionoutajia (FI MVA + FI KVA NOME) ainoastaan 38 kappaletta ja viimeisin on vuodelta 2012.
Tuplavalioita on kaikkien aikojen tilastojen mukaan kultaisissa ainoastaan 3 kpl (viimeisin 2010), labradoreissa 14 kpl (viimeisin 2012), sileäkarvaisissa 19 kpl (viimeisin 2012) sekä kiharakarvaisissa 2 kpl (viimeisin 2005). Suurin osa näistä noutajista on tuplavalioitunut jo 90-luvulla.
Kuluvan viikon aikana saatiin tähän tilastoon kuitenkin uusi noutaja lisää, sillä kultainennoutajanarttu Goldgingers Ptarmigan ”Riepu” ansaitsi tuplavalion arvon ensimmäisenä kultaisena narttuna Suomessa koskaan. SporttiRakki pääsi haastattelemaan ohjaajaa Leena Kangas-Järviluomaa matkasta kohti tätä hienoa saavutusta.
”Vahva ajatus oli että noutaja on metsästyskoira”
Leena on aloittanut oman koiraharrastamisen jo heti lapsuudenkodissa, jossa isän metsästyskoirat saivat toimia nuoren tytön harrastuskavereina.
”Pikkutyttönä puunasin näitä metsästyskoiria: nostelin pystykorvia pöydälle ja harjailin niitä siinä, kun muuta trimmausta ei voinut tehdä. Näiden metsästyskoirien kanssa leikin myös pihalla koiranäyttelyitä. Metsällä kävin isän kanssa. Koirat olivat kiinteä osa elämääni.”
Myöhemmin Leenan lähdettyä kotoa opintojen pariin opiskelija-asunto tuntui kovin tyhjältä ilman koiria. Tällöin Leena päätti ottaa ensimmäisen noutajansa, kultaisennoutaja Pinjan vuonna 2001.
”Vahva ajatus oli, että noutaja on metsästyskoira ja että Pinjastakin sellainen tulee. Pinjan kanssa harrastimme metsästystä, noutajien metsästyskokeita ja näyttelyitä. Missään emme kovin hyvin pärjänneet ja pian aloinkin etsiä Pinjalle kaveria hieman toisenlaisista linjoista ja löysin meille sopivan pennun. Inkan kanssa sitten ehdimmekin touhuamaan koepuolella useamman vuoden ja tavoitteena oli KVA. Valitettavasti tuo tavoite jäi yhden VOI1-tuloksen päähän. Inka kuoli 8-vuotiaana syöpään ja unelma jäi saavuttamatta. Inkalla oli yksi pentue vuonna 2010 ja tuosta pentueesta meille tuli sitten Riepu.”
Inkan ollessa vielä koekoirana Riepu aloitteli maltillisesti omaa koeuraansa hieman sivusta seuraten.
”Inkan kuoltua Riepu joutuikin sitten hyppäämään kohtuuttoman suuriin saappaisiin. Mutta Riepu hyväluonteisena koirana on selvittänyt nämä minun asettamat haasteet ja se on äitinsä tavoin upea metsästys- ja koekoira.”
”Jos nyt edes H:n saisi näyttelyistä”
”Alkuperäisenä tavoitteenani oli saada Riepusta hyvä metsästyskoira ja KVA. Näyttelyyn asetettiin tavoitteeksi H, että siitä sen KVA:n saa. Koiraa lähdettiin johdonmukaisesti treenaamaan metsästyskokeisiin. ”
Johdonmukainen työ aloitettiin heti pennun tullessa kotiin, ja Leena panosti huolellisesti tehtyyn perusharjoitteluun omien parhaiden taitojensa ja oppiensa mukaan. Perusasioiden rinnalla lajiharjoitteita lähdettiin työstämään monipuolisesti – vaikeusastetta koiran tason mukaan lisäten. Leena kiittelee suomalaisilta huippukouluttajilta saamaansa apua sekä myös treeniporukoita.
”Heidän apuaan arvostan paljon. Noutajan treenaaminen ei ole tähtitiedettä. Keep it simple, ilon kautta ynnä muita latteuksia, mutta niillä pääsee pitkälle. Voi kun olisin tämän aina muistanut matkan varrella.”
Näyttelytavoitteet muuttuvat matkan varrella ensimmäisen ns. vahinkosertin myötä. Muiden kannustuksesta Leena alkoi jahdata näyttelyistä myös niitä kahta puuttuvaa sertiä. Myös näyttelyuralla Leena kokee saaneensa paljon arvokasta apua kokeneilta näyttelykonkareilta.
Kestävä ja itsenäinen koira
”NOME-tuomari Tuija Hukkanen on mielestäni tiivistänyt kerran Riepun hienosti yhteen lauseeseen: ”Iloisen ja vauhdikkaan kuvan itsestään antava metsästyskoira, joka on melko itsenäinen.” Tälle lauseelle ollaan Riepun tuntevien kanssa naureskeltu useamman kerran. Se kun pitää niin hyvin paikkansa. Riepu on kestävä ja itsenäinen koira. Sillä on huumorintajua ja se on iloinen työskentelijä.”
Leena kertoo, että Riepu on ollut myös tietyllä tavalla helppo koira. Vaikka iloisuus ja innokuus tuovat omat haasteensa, mutta kun koira ei hötkyile turhia, haluaa miellyttää ja haluaa tehdä oikein, niin kokonaisuus on erinomainen. Ajan kanssa Leena onkin oppinut koirastaan, että mikäli Riepu ei tiedä tai ymmärrä, mitä ohjaaja haluaa, se tekee omat ratkaisunsa.
”Hampaat irvessä tekemällä emme tuloksiamme ole saaneet.”
Parhaat muistot kertyvät yhteisistä metsästyshetkistä
Kun puhumme kokemuksista ja tähtihetkistä matkan varrella, Leena toteaa, että matka ei ole ollut aina helppo. Välillä tavoitteet ja tietynlainen onnistumisen pakko ovat ajaneet negatiiviseen kierteeseen.
”Halu hyviin tuloksiin on ollut kova, joskus ehkä liiankin kova ja se on näkynyt minulla yliyrittämisenä ja tämä on sitten vaikuttanut negatiivisesti Riepuun. Hampaat irvessä tekemällä emme tuloksiamme ole saaneet. Onneksi ystävät välillä toppuuttavat ja huomauttavat huonosta asenteesta. Joskus odotukset ovat olleet kovia, ja kun ei ole mennyt halutulla tavalla, pettymys on ollut suuri.”
Harrastusuran aikana Leena kokee oppineensa paljon sekä onnistumisista ja epäonnistumisista. Epäonnistumisia analysoimalla hän on oppinut tunnistamaan omat virheensä ohjaajana ja kouluttajana. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt ensimmäinen voittajaluokan koe, jossa ohjaajan huolimaton valmistautuminen ottamalla koira suoraan autosta kokeeseen pitkän odottelun jälkeen aiheutti epäonnistumisen muuten helpohkossa ohjaustehtävässä.
Vaikka ihania muistoja on kertynyt sekä näyttely- että koepuolelta, Leena kertoo parhaiden muistojen kumpuavan siltikin yhteisistä metsästyshetkistä.
”Kaikista komein tähtihetki on ehkä se, kun viime vuonna ammuin sinisorsan haavakoksi ja Riepu silloinkin pelasti tilanteen. Sinisorsa tuli ensin maille ja Riepu lähti sitä hakemaan. Sorsa kuitenkin puikkasi veteen ja Riepu tietysti paineli perässä. Sorsa sukelsi ja arvelin pelin olevan menetetty tai ainakin kauhean kovan työn takana. Riepu kuitenkin sukelsi sorsan perään koko koira veden alle ja toi haavakkosorsan minulle. Sillä hetkellä fiilis oli sanoinkuvailematon!”
“Pitäisi siis vain luottaa koiraan ja antaa sen tehdä rauhassa työnsä loppuun.”
Jännittynein tunnelmin käytännön metsästyskokeeseen
”Minua jännitti NKM ihan hirveästi. Riepun puolesta en jännittänyt, koska se hoitaa kyllä hommansa. Jännitin lähinnä sitä, onko lintuja ja miten saamme lintuja alas, jos niitä on. Kyseessähän on kuitenkin oikea metsästystilanne ja ikinä ei voi lähtiessä tietää, saako saalista. Kolmen linnun saaliiksi saaminen tuntui ihan utopistiselta ajatukselta, vaikka koko kauden olemme saaneet metsästysporukkamme kanssa joka reissulta ainakin sen kolme lintua.
NKM alkoi hieman nihkeissä merkeissä. Ensimmäisellä paikalla ei ollut lintuja lainkaan, toisella paikalla emme päässeet kunnolla nousulle. Lintuja oli tarjolla useamman pudotuksen verran, mutta saimme saaliiksi vain yhden telkän. Noutotili oli kuitenkin avattu ja tämä helpotti oloa. Näiden jälkeen siirryimme varsinaiselle iltalentopaikalle. NKM:n loppuosa suoritettiin kosteikolla, joka on vaativa maasto sekä koirille että metsästäjille. Aikamme odoteltuamme tuli käsky noutohommiin kosteikon toiselle laidalle. Sieltä saimme ylös ohjauksella sinisorsan. Hetken päästä jatkoimme matkaa ja saimme ylös kolmannen riistamme, tavin. Noudot olivat siis kasassa. Tuomari kulki mukanamme ja kävimme vielä varmistamassa pari paikkaa. Aivan hämärissä pääsin vielä itse ampumaan jouhisorsaa. Sorsa tuli alas ja sain Riepun nopeasti pudotusalueelle. Riepu ei kuitenkaan viihtynyt pudotuspaikalla vaan lähti vänkäämään oikealle kovalla vauhdilla. Sain koiran pois ja pyöritin sitä vielä pudotusalueella tuloksetta. Hetken päästä äärioikealta kuului ränkätystä, ja jouhisorsani olikin jo painellut melko kauas. Pitäisi siis vain luottaa koiraan ja antaa sen tehdä rauhassa työnsä loppuun. Meillä oli kuitenkin tässä tapauksessa tuuri mukana, koska sorsa tuli erään passimiehen lähettyville näkösälle (ei ampumaetäisyydelle kuitenkaan) ja meidät hälytettiin paikalle. Riepu sai kuin saikin paikattua minun huonon riistalaukaukseni ja saimme sorsan talteen. Riepu päätti NKM-kokeensa upealla haavakkotyöllä.
Kokeen jälkeen olo oli väsynyt ja huojentunut. Kotimatkalla tunteet purkautuivat itkuna. Olenhan odottanut tämän unelman täyttymistä hyvin pitkään.”
Metsästys jatkuu yhdessä loppuun asti
Leena kertoo, että todennäköisimmin Riepu eläköityy koeuraltaan SM-kokeen ja Golden-mestaruuden jälkeen. Mutta jos koiran kunto ja into säilyvät, voidaan heidät ehkä nähdä vielä myös ensi vuoden piirinmestaruuksissa tai Golden-mestaruuksissa – tai SM-kokeessa, jos tulokset sinne asti riittävät.
”Riepu saa kuitenkin jatkaa metsästystä niin kauan, kun se metsälle pystyy lähtemään. Kauhulla odotan sitä päivää, jolloin minun on sille sanottava, että enää et pääse mukaan.”
Riepun jälkeläiset Parka ja Halti jatkavat äitinsä viitoittamalla tiellä sekä metsällä että kokeissa.
MAINOS
