“Voi harmi, miten teillä meni noin!”
“No höh, vitsi kun ette päässy maastoihin!”
“Joko oot toipunut pettymyksestä?”
Nämä ja muut vastaavat kommentit ovat tulleet tutuiksi heinäkuussa suorittamamme palveluskoirien kansallisten lajien SM-tottiksen jälkeen. Pisteitä näistä karkeloista saimme tänä vuonna 82,5 p., joka ei odotetusti maastoon riittänyt. Mikäkö näissä kommenteissa sitten pistää hymyilyttämään? No, päällimmäisenä se, että pettymyksen tunteita ei missään vaiheessa ole tullut. En ollut suoritukseen tyytymätön eikä maastoista karsiutuminen harmittanut. Miksikö näin?
Tiesin jo SM-kisoihin lähtiessämme, että Lystille rakennettu uusi tunnetila ei tule koesuoritusta kestämään. Tein jo etukäteen päätöksen, jonka mukaisesti pyrin säilyttämään mahdollisimman oikean tunnetilan tarvittaessa, vaikka lisäkäskyin. Ensisijaisesti tämä ei tietenkään ollut suunnitelmana, mutta toisaalta tiesin, että jos en huonoon tilaan siirtymiseen millään tavalla reagoi, pahennan ongelmaa tulevaisuuteen. Ajatus menee samaan kategoriaan kuin tokokokeisiin keskeyttämään meno – sitä ei kaikki ymmärrä. Mutta itselleni se on äärimmäisen loogista.
Asioita etukäteen tiedostamalla hyvä tunnetila kantaa pitkälle
Ilmoittautumiseen ja paikallaoloon mennessä Lysti tuntui hyvältä. Paikkikseen mennessä oli vähän vallaton ja jouduin vähän kovemmin muistuttamaan lähellä pysymisestä (sellaisella normaalilla käskyäänellä siis). Maahan meni vähän hitaasti, mutta paikkiksessa oli rento ja rauhallinen. Itse koitin suorituksen ajan kovasti kurkkia Fisun ja Emman upeaa suoritusta, harmillisesti ihan koko kaaviota ei piiloon nähnyt. Paikkiksesta en muista, saatiinko erinomainen vai erittäin hyvä, maahanmenon nopeudesta huomauttivat.
Suorituksissa Lysti oli lähtöpisteellä hyvä, mutta kiristyi liikkeelle lähdettäessä. Tuttu haukku alkoi ampumisista. Ampumisiin koira ei edelleenkään reagoinut millään tavalla ennen kentälle tuloa, saati paikalla ollessa oman tai viereisen kentän ampumisiin. Itse asiassa voin todeta, että viereisen – siis aivan vieressä olleen – kentän toisen koiran ampumisista ei ole edes minkäänlaista havaintoa, vaikka niiden aikaan oltiinkin kentällä. Haukkumisen kohdalla tein riskiratkaisun ja pysähdyin. Lysti tuli perusasentoon ja rentoutui samantien, jolloin jatkoimme matkaa. Juoksuosuudella ääni tuli taas, mutta sakaraan lähdettäessä tuntui hyvältä! Henkilöryhmässä jäi kiinni yhden henkilön takinliepeeseen, josta otin lisäkäskyllä mukaan. Seuraaminen ansaitusti puutteellinen, mutta selvästi parempaan suuntaan menossa kuin kevään kokeissa! Jes!
Jäävissä liikkeissä tuli kaikissa hieman ääntä, ja asennot olisivat voineet olla selvästi nopeammat. Liikkeestä seisomisessa niiasi ja ehdin jo miettiä, että *&#% kun taaskaan ei kuunnellut ja iskeytyi maahan, mutta kääntyessä Lysti napotti nätisti seisomassa. Kaikista jäävistä tyydyttävät äänen ja “olisi voinut olla nopeampi” -kommenttien vuoksi.
Tasamaanoudossa kapula lipesi otteestani ja keskityin lähinnä rukoilemaan, että se kierisi vähän kauemmas. Kierihän se, mutta silti oli varmaan lyhyin tasamaamme ikinä. Vauhti takaisin tullessa selvästi hitaampi kuin mennessä, ja olisikohan ollut vino perusasento – tästä hyvä tai erittäin hyvä. Estenoudot molemmat hienot ja varmat, muistaakseni näissä ei ollut huomauttamista. Erinomainen molemmista.
Eteenmenossa lähti ja eteni hyvin, mutta bongasi kentän takareunalta vesiletkun. Jäi vähän siihen jumiin (treenilistalle!), kun ei tajunnut, mikä se on, joten maahanmeno selvästi tavallista hitaampi. Tästä erittäin hyvä hitauden vuoksi.
Onnistumisten lista
Yksi puutteellinen ja kolme tyydyttävää – voisi luulla, että harmittaa? No, eipä harmita!
Omalla listallani on nimittäin näiden sijaan seuraavat asiat:
- Lysti palasi hyvään tilaan, vaikka lähti menemään huonoon suuntaan.
- Lysti teki kaikki jäävien asennot oikein, eli kuunteli käskyt.
- Lysti palautti kaikki kapulat eteen varmasti, harkitsematta suoraa sivulletuloa.
- Lysti jaksoi ongelmitta suorituksen hyvällä temmolla loppuun asti, vaikka satuimme kentälle luonnollisesti juuri siihen hetkeen, kun aurinko räkitti pilvettömältä taivaalta ja ohjaajallakin valuivat hikinorot ihan kunnolla.
Jo etukäteen oli tiedossa, ettei tunnetila tule koesuoritusta kestämään – meille olisivat SM:t vasta parin viikon päästä olleet huomattavasti parempi ratkaisu. Näin ei kuitenkaan ollut, joten me teimme parhaamme. Ja sellainen fiilis jäi – me todella teimme parhaamme ja olimme kentällä yhdessä! Paljon on treenattavaa, mutta en näe yhtään syytä, miksi pitäisi olla pettynyt tai harmissaan!
MAINOS
