Vaikka ihmistä näykkivä pieni pentu voi tuntua jopa pelottavalta, pentuhampailu on kuitenkin aivan normaali vaihe kasvamista. Osa pennuista käyttää suutaan enemmän ja toiset vähemmän ja pentuhampailuun törmää varmasti jokainen pennun omistaja. Sitä ei tarvitse nolostella saatika ajatella epäonnistuneensa pennun kasvatuksessa heti alkumetreillä, vaikka hampailu olisi voimakastakin.
Pelisäännöt selväksi ennen kuin pentu saapuu
Kaikessa tekemisessä koiran kanssa tulee olla johdonmukainen ja reilu. Jos pentu saa välillä purra ja välillä ei, koira ei voi ymmärtää, mitä siltä halutaan ja tilanne pahenee. On tärkeää miettiä, miten voi ennaltaehkäistä tilanteita, mutta myös miten itse toimia, kun pentu näykkii. Tämän jälkeen on vielä pidettävä näistä tavoista ja säännöistä kiinni, tarvittaessa hienosäätäen toimintatapoja paremmiksi.
On totta, että koirat hellivät suullaan toisiaan ja voivat oppia toimimaan näin ihmistenkin kanssa, mutta tämä voi aiheuttaa vaaratilanteen koiran mennessä tekemään samaa lapselle tai vanhukselle, joiden iho on ohuempi. Pennulle on hyvä siksi opettaa, että ihmiseen ei kosketa hampailla lainkaan. Hammaspaini kuuluu koirien välisiin suhteisiin, eikä koiralta voi olettaa, että se ymmärtää, että vain tiettyihin ihmisiin voi koskea suulla ja muihin ei.
Jokaiselle pennulle tuleekin opettaa, että ihmiseen ei kosketa hampailla. Jos hampailuun pääsee puuttumaan heti, voi pentuhampailu loppua nopeastikin. Jos pentu on jo isompi ja tapa on vakiintunut, voi olla syytä hakea kouluttajalta täsmäneuvoja tai ainakin varautua haastavampaan projektiin, jotta tapa saadaan kitkettyä.
Pentuhampailuun auttaa, kun pennulla on valtavasti luvallista erilaista purtavaa tarjolla, jota myös vaihdellaan, jotta mielenkiinto säilyy. Lisäksi ikätasolle sopivaa liikuntaa on oltava riittävästi.
Järkevää tekemistä
Pentuhampailuun auttaa, kun pennulla on valtavasti luvallista erilaista purtavaa tarjolla, jota myös vaihdellaan, jotta mielenkiinto säilyy. Lisäksi ikätasolle sopivaa liikuntaa on oltava riittävästi. Myös ruokailu on hyvä järjestää siten, että se kuluttaa pennun energiavarastoja ja suun käytön tarve tyydyttyisi. Virikkeitä on hyvä vaihdella. Jos jokainen ruoka tulee aina nuuhkumatosta, sen virikearvo laskee. Saman palapelin kokoaminen aina vaan uudelleen käy ihmisellekin tylsäksi. Lisäksi saatavilla tulee olla runsain määrin erilaisia pennulle sopivia riepoteltavia, natustettavia ja tutkittavia leluja, joita myöskin kannattaa vaihdella.
Varsinkin hampaiden vaihtumisen aikaan n. 3-6 kk vanhalla pennulla voi olla tarve viilentää suun kutinaa. Silloin jääpalat sekä pakastetut, pennulle sopivat vihanneksen palat voivat olla hyvin mieluisia järsittäviä. Monille koirille mieluista puuhaa on järsiä puruluuta ihmisen pitäessä luun toisesta päästä kiinni. Samalla läheisyydentarve täyttyy, pentu rauhoittuu ja se käyttää hampaitaan luvalliseen kohteeseen. Tällainen läheisyys täyttää kaikkien osapuolien tarpeet turvallisesti ja on siten hyvä tapa.
Siedätä liikkeeseen
Saalisvietti voi näkyä jahtaamisreaktiona tilanteessa, jossa pentu näkee esimerkiksi houkuttelevasti lentävän lehden. Sama vietti aktivoituu tilanteessa, jossa ihminen vetää käden nopeasti pennun näykkäisyn jälkeen pois. Pentu saattaa suorastaan hyökätä pois vedetyn käden suuntaan. Tästä syystä on parempi pennun yltyessä näykkimään toimia rauhallisesti ja välttää äkillisiä liikkeitä eikä vahingossa niillä yllyttää pentua. Myös paimenvietti saattaa saada pennun reagoimaan jahtaamalla. Tällöin pentu voi vaikkapa sohvan alta syöksyä näykkimään nilkkoja.
Pentu on kuitenkin hyvin helppo opettaa jättämään liikkuvat kädet ja jalat rauhaan. Ympäri kotia voi laittaa nameja kippoihin ja pennulle voidaan heittää nameja maahan juuri ennen kuin lähdetään liikkeelle. Namit heitetään poispäin itsestä. Pennun ulottuvilla voidaan liikuttaa myös kättä, aluksi hitaasti ja palkata, kun pentu ei reagoi käden liikkeeseen. Varsinkin käsien osalta on fiksua aloittaa harjoittelu rauhallisemman pennun kanssa eikä yritetä harjoitella silloin, kun hampailu on jo ehkä käynnissä.
Opeta puremisen estoa
Kun pentu puree liian lujaa lajitoveriaan, se saa palautetta. Kovan vinkaisun tai jopa napakan ärähdyksen. Pentu ymmärtää, että näin kovaa ei voi kaveria käsitellä. Ihminen ei voi matkia tätä kommunikointia täysin, mutta ihminen voi antaa silti koirantajuisesti samankaltaista palautetta. Ihmisellä on itseasiassa velvollisuus opettaa pennulle tämä, sillä emo opettaa luontaisesti pennuille puremisen estoa, kun ne ovat 7-9-viikkoisia, eli juuri luovutusiässä.
Kun pentu nappaa käsistä kiinni, lopetetaan leikki sekä kaikki liike ja sanotaan vaikkapa a-aa, kantavalla puheäänellä. Käsiä ei vedetä pois. Volyymi voi olla pennun temperamentin mukaan kovakin, mutta ei pelottava. Ajoituksen on osuttava tismalleen kohdalleen, eli kaikki tapahtuu sillä sekunnilla, kun hampaat osuvat ensimmäisen kerran. Jos pentu ei lopeta/päästä kädestä irti, sanotaan sama ääni hieman kovempaa. Tarkoitus on saada pentu liikkeen pysähtymisen ja äänen avulla irrottamaan itse ote. Pennulle annetaan viesti, että tämä sattuu, en tykkää. Heti kun ote irtoaa, pentua kehutaan rauhallisesti, mutta ei villitä, ja silittely tai leikki jatkuu. Kehun on osuttava tietysti tismalleen irrotushetkeen. Jos kehuu juuri, kun pentu nappaa kädestä kiinni uudelleen, on selvä, että mönkään meni.
Jos tilanne yltyy leikiksi ja kaaokseksi, keino ei toimi. On kokeiltava jotain muuta tai/ja miettiä, mikä meni vikaan. Yleisin virhe puremisen eston opettamisessa on ajoitukseen liittyvä: sanotaan ”a-aa”, kun pentu oli jo irroittanut, tai kehutaan, kun pentu nappaa uudelleen käteen kiinni. Pahin virhe on kuitenkin se, että jää paikalleen, hokee turhaan pennulle sata kertaa jotain ja pentu vain jatkaa tai jopa villiintyy lisää. Usein hampailevan pennun kanssa jäädään tilanteeseen ikään kuin “tuleen makaamaan” ja kokeilemaan turhaan erilaisia keinoja, kun oikea taktiikka olisi ottaa aikalisä ja miettiä, mitä tekee.
Poistuminen paikalta katkaisee tilanteen
Pois lähteminen on voimakas viesti pennulle ja katkaisee tilanteen. Oikein käytettynä se opettaa pennulle, että jos se hampailee ihanaa ihmistä, ihminen lähtee pois, sen ei siis tietenkään kannata tehdä niin.
Tyypillisesti pennun kanssa istutaan sohvalla tai lattialla ja hampaat nappaavat yhtäkkiä kiinni. Sillä samalla sekunnilla ihmisen tulisi rauhallisen ripeästi poistua paikalta, vaikka ottamaan lasi vettä. Tarvittaessa pentu tietysti siirretään lähtiessä esimerkiksi sylistä lattialle. Kaikki tapahtuu rauhallisesti. Näköetäisyys voi säilyä, mutta pentu ei saisi päästä perään ainakaan nilkkoja syömään, eli jatkamaan leikkiä.
Pennulle ei saa olla vihainen, vaan kyseessä on vain mekaaninen, rauhallinen poistuminen hampaiden ulottuvilta. Tilanne katkaistaan, koska toinen osapuoli ei muistanut sääntöjä. Kun palataan hetken päästä paikalle, elämä jatkuu kuten ennenkin (tosin mahdollinen riehumisleikki ei voi ainakaan ihmisen kanssa jatkua).
Niin omaa kuin pennunkin tunnetilaa täytyy tarkkailla. Poistuminen voi tuntua herkästä pennusta helposti hylkäämiseltä. Siksi suuttumusta tai ajatustakaan rankaisusta ei saisi olla ilmassa, ainoastaan rauhallisuutta ja jämäkkyyttä. Jos pentu hätääntyy ja kokee tilanteen liian voimakkaana, on keinoa mietittävä uudelleen. Tarkoituksena ei ole hylätä ketään, vaan katkaista tilanne. Yksi ja sama keino ei aina sovi jokaiselle.
Pennunkin voi poistaa tilanteesta
Jos pentu roikkuu esimerkiksi lahkeessa, voi pennunkin poistaa paikalta. Tätä ennen on hyvä opettaa pennulle esimerkiksi portin takana oleminen tavalliseksi asiaksi. Eli on oltava jokin paikka, johon pennun siirtää, jossa pentu muutenkin on ihan hyvällä mielellä ja osaa olla siellä rauhassa. Pentu siirretään tilanteessa tyynesti rauhallisin ottein, mitään sanomatta, muualle. Kyse on vain tilanteen katkaisusta, ei pennun rankaisemisesta. Kun pentu päästetään pian takaisin samaan tilaan, elämä jatkuu normaalisti. Toki pentua ohjataan ehkä vähän rauhallisempiin puuhiin, ettei tämä alkaisi ainakaan riehumaan uudelleen. Jos pentu rauhoittuu nukkumaan omaan soppeensa, se saa ilman muuta näin tehdä.
Portit ovat ylivoimaisesti monikäyttöisin koiratalouden sisustustavara. Sillä voi jakaa käytävän kahtia, ja kuin taikaiskusta koiralla on oma soppi. Portin taakse voi sitä paitsi ihminenkin poistua ottamaan happea naskalihampaiden ulottuvilta. Häkkiin tai suljetun oven taakse siirtäminen ei ole välttämättä toimiva ratkaisu. Ei ole tarkoitus, että pentu vinkuu hätääntyneenä jossain oven takana minuuttitolkulla. Se vain kiihdyttää ja pahentaa asioita. Jos ajattelee käyttävänsä keinoa, jossa pentu poistetaan toiseen tilaan, on huolehdittava, että paikka on tehty koiralle mieluisaksi ja pennulle on jo normaalia mennä sinne.
On hyvä pohtia, millaisessa ympäristössä pentu kasvaa ja mitä ominaisuuksia ympäristö vahvistaa.
Älä päästä pentua usein ylikierroksille
On hyvä pohtia, millaisessa ympäristössä pentu kasvaa ja mitä ominaisuuksia ympäristö vahvistaa. Yksilöissä on valtavia eroja ja siinä, missä joku pentu sietää vauhdikkaampaa menoa, toinen ylivirittyy heti ja siksi pureskelee kaikkea, mikä liikkuu. On pohdittava, mitä juuri oma pentu tarvitsee ja mitä sellaista sille voi tarjota, että oikeat asiat vahvistuisivat. Pentua on myös tarkkailtava, jotta itse oppii, missä sen rajat ja jaksaminen kulkevat. Ylikierroksille päätyminen liian usein ei tee kenellekään hyvää. Jos pentu on villi ja puree kaikkea, on hyvä tarkastella, mitä löytyy tunnetilan takaa, eli miksi pentu on kiihtynyt.
Pentua on mahdollista kouluttaa ja aktivoida liikaa. Pienen pennun kanssa oleellisinta on maailmaan tutustuminen ja muutamat perustaidot, ei hengästyttävä kulkeminen monessa uudessa paikassa joka päivä tai kymmenien temppujen opettelu. Pentu tarvitsee tekemistä ja tylsempiä päiviä. Levon määrää kannattaa tarkkailla, sillä pentu tarvitsee enemmän unta kuin aikuinen koira.
Pennun kanssa kannattaa suosia sellaisia leikkejä, joissa ainakin välillä rauhoitutaan, sillä kiihtyminen lisää näykkimisriskiä. Leikkimistäkin voi välillä rauhoittaa heittämällä pennulle nameja maahan etsittäväksi. Lisäksi kannattaa suosia malttia ja rauhoittumista lisääviä harjoituksia. Sylissä rauhoittuminen on perusharjoitus, joka saattaa soveltua myös hampailun katkaisuun, mutta toki vain, jos sitä on ensin harjoiteltu. Keinoja on monia, on löydettävä sopiva ja opeteltava se itse ja sen jälkeen opetettava se pennulle. Joskus joutuu käyttämään useampia keinoja samaan aikaan, koska tilanteet vaihtelevat. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että on päätettävä, saako pentu hampailla vai ei.
Teksti: Piia Collan, eläintenkouluttaja, Koirapalvelu Collan
MAINOS
