Piippaava koira

Koira kommunikoi eleiden lisäksi monipuolisesti myös äänellään. Tähän kuuluu esimerkiksi murinan ja haukkumisen lisäksi vinkuminen. Vinkumistakin on hyvin monenlaista. On vaativaa, hädin tuskin kuuluvaa, keskustelevaa, korkeaa ja matalampaa ininää. 

Usein ääntelyn takana on jokin tunnetila. Myös ihan fyysinen perustarve, kuten nälkä, jano, kipu tai pissahätä, voi saada koiran vinkumaan ja näin kertomaan, että sillä on jokin hätä. Lisäksi asiaan vaikuttaa hyvin paljon koiran ikä ja rotu. Ihmisen korvaan koiran vinkuminen voi olla hyvin rasittavaa, kun taas koira ei aina edes itse tiedä piippaavansa.

Komentaminen usein pahentaa asiaa, koska taustalla oleva tunnetila tai syy ei komentamisella muutu, vaan usein vain pahenee.

Kuuntele ensin

Vaikka ensimmäinen spontaani reaktio vinkumiseen on usein vaientamisyritys, olisi tärkeää oppia kuuntelemaan koiraa. Komentaminen usein pahentaa asiaa, koska taustalla oleva tunnetila tai syy ei komentamisella muutu, vaan usein vain pahenee. Tällöin kaikki osapuolet turhautuvat, koska ihmisen ärtymys vahvistaa vinkumista koiran pyrkiessä purkamaan vielä jännittävämmäksi mennyttä tilannetta vinkumalla enemmän. Vinkuminen on koiran pyrkimys kommunikointiin, saada tilannetta hallintaan, lievemmäksi tai oloaan mukavammaksi. Koiraa pitää auttaa, ei käskyttää hiljaiseksi.

On lisäksi kätevää tietää, millä äänellä koira kertoo hädästä, millä turhautumisesta, millä liiasta energiasta tai asiasta x. Vinkumiseen pitäisi suhtautua aina aika neutraalisti. Se on vain viesti, joskin pitkään jatkuessaan hermoja raastava ja myös hankala poiskoulutettava käytös. Sille on kuitenkin tehtävissä ainakin jotakin.

Auta ja kosketa

Vinkumista tapahtuu eniten tilanteissa, jotka ovat koiralle jollakin tavalla liian vaikeita, kiihdyttäviä, turhauttavia tai pelottavia. Tyypillisiä tilanteita ovat erilaiset odottamiseen ja malttamiseen liittyvät sekä viretilaa nostavat hetket, kuten treeni tai kisasuoritus.

Jos kosketus on koiralle mieleinen, se voi katkaista piippaamisen jopa kokonaan. Koiraa ei voi kuitenkaan yhtäkkiä ottaa vaikka jalkojensa väliin rauhoittumaan, vaan sille pitää ensin opettaa, että näin ylipäänsä voi joskus tapahtua, se on mukavaa ja että se on koiralle yleensä rauhallinen tapahtuma. Pahimmillaan äkillinen yllättävä kiinnipito voi saada koiran näykkäämään, pelästymään tai kiihtymään enemmän.

Koiran voi ottaa syliin tai sitä voi pitää kiinni pannasta ja silittää rintamuksesta tai hieroa lavoista. Oleellista on selvittää, millainen kosketus on koiralle mieleinen ja rauhoittaa sitä. Joskus kevyt kosketus on juuri se mitä tarvitaan ja joskus koirasta oikeasti on pidettävä kunnolla halaten kiinni tai rapsuteltava oikein reippaasti sen mielipaikoista. 

Tätä kosketusta kuitenkin harjoitellaan ensin eri tilanteissa. Sellaisissa paikoissa ja hetkissä, jolloin koira ei piippaa. Vasta tämän jälkeen otetta voi kokeilla tositilanteessa. Kosketusta on myös ylläpidettävä, eli se ei voi olla käytössä vain tilanteissa, joissa koira on levoton, vaan sitä edelleen tehdään paljon myös tilanteissa, joissa koira on rauhallinen. Näin huolehditaan, että koira yhdistää kosketuksen jatkossakin rauhottaviin tilanteisiin ja se toimii paremmin.

Koiralle on lisäksi vaikeinta olla tekemättä mitään. Piippaavan koiran omistaja tietää tämän hyvin, sillä mikään ei laukaise piippaamista niin tehokkaasti kuin ”ei minkään tekeminen”.

Oletko opettanut tylsyyden sietoa?

Koirien elämä on täynnä rajoituksia, ja ne turhautuvat näihin rajoihin usein. Koiralle on lisäksi vaikeinta olla tekemättä mitään. Piippaavan koiran omistaja tietää tämän hyvin, sillä mikään ei laukaise piippaamista niin tehokkaasti kuin ”ei minkään tekeminen”. Tylsyyden sietoa pitää ja kannattaa opettaa jokaiselle koiralle, sillä koiran arkea tarkastellessa näitä hetkiä on valtavasti. Kun koira kestää tällaiset hetket hermostumatta, sen arjesta poistuu suuri määrä stressiä.

Pelkästään se, että koira osaa olla paikallaan ei kuitenkaan riitä. Rauhallisuus ei ole sen enempää vinkumista ja säntäilyä kuin käskyn alla istumistakaan. Tylsyyden sietäminen on ihan vaan olemista ja odottelua sekä asettumista aloilleen. Tilanteen tarkkailua kaikessa rauhassa. Sen sietämistä, että juuri nyt ei tapahdu mitään, eikä voi oikein tehdäkään mitään.

Hihnalenkin mahdollisuudet 

Malttia ei voi opettaa tilanteessa, jossa koira on jo valmiiksi ylikierroksilla, koska muuten lisätään vain turhautumista. Siksi tylsyyden siedon opettamisenkin tulee tapahtua ensin tavallisen arjen helpommissa tilanteissa, ennen kuin voi ajatellakaan kokeilevansa koiran osaamista, kun se on oikeasti kiihdyttävässä tilanteessa, vaikka odottamassa vuoroaan radalle tai ulospääsyä ovesta.

Hihnalenkeillä voi helposti pysähdellä muuten vaan ja pitää ”tylsää” pienen hetken, ennen kuin matka jatkuu. Näitä pysähtelyjä voi olla useampia pitkin lenkkiä. Koiran voi ottaa lyhyemmälle hihnalle, jotta se ei viihdytä itseään tekemisillä, mutta sille ei anneta käskyjä. Koiran annetaan itse oivaltaa, että vain rauhoittumalla matka jatkuu. Koira voi seisoa tai istahtaa. Oleellista on tarkkailla koiran tunnetilaa, ei niinkään asentoa. Matka voi jatkua aluksi jo parin sekunnin kuluttua. Aikaa voi alkaa pidentämään koiran taitojen lisääntyessä ja aikaa sekä pysähtelypaikkoja kannattaa myös vaihdella, jotta koira ei opi ennakoimaan. Pysähtelyjä voi myös pidentää istumalla välillä vaikka puiston penkille katselemaan maailman menoa. 

Vaatii ennenkuulumatonta tyyneyttä kyetä ignooraamaan koiran ääntely siten, että ei oikeasti reagoi mitenkään. Sen voi sanoa olevan jopa mahdotonta.

Vinkuminen roskakäytöksenä

Harrastuksissa tai kisassa kiihtyvän koiran kanssa olisi todella tärkeää huomioida roskakäytösten syntymekanismi. Usein keskitytään itse suoritukseen ja sitten yhtäkkiä havaitaan koiran ääntelevän koko ajan. Jos ja kun tästä suorituksesta palkitaan, äänteleminen vahvistuu. Näitä vahingossa vahvistettuja ei-toivottuja käytöksiä kutsutaan roskakäytöksiksi ja niistä tulee helposti yhtä vahvoja kuin asia, jota varsinaisesti harjoiteltiin. 

Jos havaitsee vinkumisen olevan ongelma vähän koko ajan treeneissä tai jossakin muussa tilanteessa, on otettava ehkä pakkia ja palattava perusteisiin. Joskus niinkin pitkälle, että tullaan esimerkiksi hallin pihalle vain olemaan ja harjoittelemaan rauhallisuutta. Piippaaminen ei ehkä ole koiran hyvinvoinnin pahin ongelma, mutta jostakin se kertoo, ja säännölliseen piippaamiseen kannattaa omistajana kyllä reagoida. Ainakin tarkkailemalla, paheneeko käytös.

Jos taas koira piippaa ja vinkuu jatkuvasti, koko ajan, joka paikassa ja tilanteessa, se ilmentää käytöksellään jo voimakkaampaa hermostuneisuutta. On mahdollista, että tällainen koira ei olekaan ihan kaikkeen suunniteltuun tekemiseen sopiva. Tällaiselta koiralta voi olla myös erittäin haastavaa kouluttaa ääntelyä poiskaan, koska se on siihen ikään kuin sisäänrakennettu.  Jatkuvasti joka paikassa piippaavan koiran hyvinvointi ei ole kunnossa ja tarvitaan ehkä järeitäkin muutoksia arkeen. 

Siedettävää huomionhakemista?

Ääntelyn ignooraaminen, jota usein suositellaan lääkkeeksi, on helpommin sanottu kuin tehty. Koira havaitsee tahattomat mikroeleet, haistaa tunnetilan ja aivan varmasti huomaa tuskastumisen. Vaatii ennenkuulumatonta tyyneyttä kyetä ignooraamaan koiran ääntely siten, että ei oikeasti reagoi mitenkään. Sen voi sanoa olevan jopa mahdotonta. Siksi voi olla parempi keksiä muita ratkaisuja eikä jäädä tilanteeseen epähuomiossa itse asiassa koko ajan palkkaamaan koiraa reaktioillaan, joiden ei edes itse tiedä näkyvän. 

Voi myös pohtia aina kriittisesti, mikä määrä piippaamista on kohtuullista? Voisiko olla kuitenkin niin, että meidänkin pitäisi sietää vähän enemmän näitä piippaavia yksilöitä? Satunnainen ääntely on kuitenkin osa aivan normaalia koiran kommunikointia. 

Teksti: Piia Collan, eläintenkouluttaja, Koirapalvelu Collan