Vaikka pennunomistaja usein pelkää virheitä, pentuarjessa harva asia kaatuu yhteen tai muutamaankaan yksittäiseen virheeseen. Ongelmat syntyvät yleensä siitä, että hyvää tarkoittaen yritetään tehdä liikaa, liian nopeasti ja liian monella suunnalla yhtä aikaa. Moni asia helpottuu, kun yksittäisten ongelmien korjaamisen sijaan alkaa katsoa, mistä arjen kuormitus oikeasti syntyy.
Kun hyvä arki muuttuu suorittamiseksi
Koiranomistajalla on paljon ajatuksia ja odotuksia jo ennen kuin pentu ehtii kunnolla kotiutua. Mitä pitäisi opettaa ensimmäisenä, kuinka paljon pitää sosiaalistaa, paljonko pentu tarvitsee aktivointia, miten luodaan hyvä arki ja mitä kaikkea olisi tärkeää tehdä heti alussa. Taustalla on usein vilpitön halu tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Pelätään, että pennusta tuleekin ongelmakoira, mutta unohdetaan että sellaisia ei ole. On vain koiria ja ongelmia.
Tähän pelkoon liittyy yksi pentuarjen yleisimmistä sudenkuopista. Kun haluaa onnistua, alkaa helposti kerätä kasaan valtavasti asioita, jotka kaikki tuntuvat tärkeiltä. Silloin arki alkaa täyttyä harjoituksista ja erilaisista tavoitteista, jotka eivät enää synny arjen tarpeista. Yksittäiset asiat voivat olla itsessään hyviä ja perusteltuja, mutta kokonaisuus ei enää välttämättä tue pentua tai ihmistä parhaalla mahdollisella tavalla.
Pentuarjen haasteet eivät useimmiten johdu siitä, että joku tekisi jotakin selvästi väärin. Paljon useammin kyse on siitä, että arjesta tulee suorittamista. Päivissä on liikaa sisältöä. Pennun ja omistajan lepo jää liian vähälle, kokemuksia kertyy enemmän kuin pentu ehtii käsitellä ja odotukset nousevat huomaamatta korkeammalle kuin mihin pentu vielä pystyy vastaamaan. Pentuaika katoaa liian korkean vaatimustason taakse.
Pelätään, että pennusta tuleekin ongelmakoira, mutta unohdetaan että sellaisia ei ole. On vain koiria ja ongelmia.
Kun väsymys näyttää ylivilkkaudelta
Pentuarjessa on paljon sellaista, mikä näyttää päällepäin pieneltä, mutta kuormittaa silti yllättävän paljon. Yksi uusi paikka, vierailu, huonosti nukuttu yö, vähän liian pitkä hereillä olo, vaikea kohtaaminen tai muutama peräkkäinen päivä, joina rytmi ei oikein asetu. Mikään näistä ei yksin välttämättä ole suuri asia, mutta yhdessä ne alkavat vaikuttaa nopeasti siihen, miten pentu jaksaa käsitellä arkea.
Pentuarjen haasteita ei kannata tarkastella vain yksittäisten tilanteiden kautta. Jos huomio jää siihen, että pentu käy kierroksilla ja puree kaikkia iltaisin, katse ohjautuu helposti oireeseen. Pelkän oireenhoidon sijaan on usein oleellisempaa ymmärtää, miten arki kokonaisuutena vaikuttaa pentuun, sillä muuten huomio jää helposti siihen, mikä näkyy, eikä siihen, mistä käytös oikeasti kertoo. Yksinkertaisimmillaan ylivilli pentu tarvitsee unta, ja kun se saa sitä, se ei enää pureskele lahkeita ja pompi väkkäränä jaloissa. Sitä voi ehkä jopa kouluttaa.
Moni vilkas pentu tulkitaan sellaiseksi, joka tarvitsee lisää tekemistä. Käytännössä taustalla on kuitenkin usein väsymys, joka ei näy rauhoittumisena vaan kiihtymisenä. Silloin lisätekeminen ei ratkaise ongelmaa, vaan syventää sitä.
Pieni pentu ei aina osaa itse lopettaa, vaikka sen keho ja hermosto tarvitsisivat jo lepoa. Se tarvitsee omistajan apua. Lepo ei ole tauko tekemisestä, vaan edellytys oppimiselle. Kun lepo lisääntyy, käytös usein rauhoittuu ilman, että mitään muuta tarvitsee erityisesti muuttaa.
Pentuarjesta ei tarvitse tehdä huvipuistoa
Yksi tavallisimmista sudenkuopista on se, että pennulle yritetään tarjota mahdollisimman paljon kaikkea heti alussa. Sosiaalistetaan aktiivisesti, harjoitellaan taitoja, tutustutaan ympäristöihin ja keksitään tekemistä, jotta pentu saisi hyvän alun elämään. Ajatus on ymmärrettävä ja hyvä, mutta kokonaisuudesta tulee pennulle valtava kuormitus, vaikka kaikki olisikin mukavaa. Pentu elää ärsyketulvassa.
Pentu ei tarvitse jatkuvasti lisää tekemistä. Se tarvitsee sopivan määrän kokemuksia ja riittävästi aikaa käsitellä niitä. Pennun yksilöllisyys on otettava huomioon. Pentu oppii koko ajan, myös silloin kun mitään erityistä ei tehdä. Siksi suurin muutos ei synny aina siitä, että arkeen lisätään jotain, vaan usein siitä, että lisätään tekemiseen laatua ja mietitään sen sopivuutta juuri kyseiselle pennulle.
Pentuarjessa enemmän ei aina tarkoita parempaa. Myös tylsyys on taito, jota pennun pitää saada opetella. Jos arki alkaa rakentua niin, että pennulle pitää koko ajan keksiä jotakin, suunta on usein jo väärä. Kukaan ei halua pitää huvipuistossa hauskaa päiväkausia.
Sosiaalistamisessa laatu ratkaisee, ei määrä
Sosiaalistaminen on yksi tärkeimmistä asioista pentuaikana, mutta siihen liittyy paljon väärinkäsityksiä. Se nähdään helposti listana asioita, jotka pitäisi ehtiä käydä läpi ennen kuin herkkyyskausi päättyy. Tällöin huomio siirtyy helposti siihen, mitä kaikkea on jo tehty, eikä siihen, miltä kokemukset ovat tuntuneet pennusta.
Herkkyyskausi on lyhyt ja sillä on suuri merkitys koiran tulevaisuudelle. Siksi ratkaisevaa ei ole se, kuinka paljon asioita ehditään nähdä, vaan se, että kokemukset ovat pennulle sopivan tasoisia. Yksi rauhallinen ja onnistunut tilanne rakentaa enemmän kuin useampi sellainen, joka on pennulle liian vaikea.
Sosiaalistamisessa ei ole kyse siitä, että pentu viedään mahdollisimman nopeasti kaikkialle. Kyse on siitä, että se saa tutustua maailmaan tavalla, jonka se pystyy käsittelemään. Mikään kokemus ei rakenna, jos se on pennulle liian suuri.
Ihmisen huomio keskittyy helposti näkyvään käytökseen, joka koetaan ongelmana. Taustalla oleva tarve voi silloin jäädä huomaamatta, vaikka juuri sen ymmärtäminen helpottaisi tilannetta eniten.
Pentu ei ole projekti vaan koira
Pentua ei voi tarkastella pelkästään koulutuksen kautta. Se on eläin, jolla on synnynnäisiä tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä joka päivä. Haistelu, pureskelu, liikkuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen eivät ole ylimääräistä tekemistä, vaan hyvinvoinnin perusta.
Jos nämä tarpeet eivät täyty riittävästi, koira alkaa etsiä keinoja toteuttaa niitä itse. Silloin käytös alkaa helposti näyttäytyä ongelmana, vaikka kyse on siitä, että koira yrittää selviytyä tilanteesta omilla keinoillaan. Tässä kohtaa ei kannata ensimmäisenä miettiä, mitä pitäisi kieltää, vaan mitä pitäisi mahdollistaa.
Ihmisen huomio keskittyy helposti näkyvään käytökseen, joka koetaan ongelmana. Taustalla oleva tarve voi silloin jäädä huomaamatta, vaikka juuri sen ymmärtäminen helpottaisi tilannetta eniten.
Pentu ei vielä osaa, eikä sen tarvitsekaan
Pentu ei ole pieni aikuinen koira, eikä se osaa vielä toimia johdonmukaisesti tilanteesta toiseen. Se opettelee koko ajan, ja oppiminen vaatii aikaa, toistoja ja ympäristön, jossa onnistuminen on mahdollista. Silti arjessa odotetaan usein asioita, joihin pentu ei ole vielä valmis. Reipas pentu ei myöskään aina tarkoita valmista pentua. Joskus se tarkoittaa vain pentua, joka yrittää pärjätä tilanteessa, joka on sille vielä liian iso.
Jos odotukset nousevat liian korkealle, arki alkaa tuntua raskaalta sekä koiralle että ihmiselle. Kun ne taas suhteutetaan pennun ikään ja kehitysvaiheeseen, moni asia muuttuu helpommaksi ilman, että mitään erityistä tarvitsee tehdä. Realistinen ajattelu ei hidasta edistymistä, vaan tekee siitä mahdollista. Itseltään tai pennulta ei pitäisi vaatia täydellisyyttä.
Pentu oppii eniten arjessa
Yksittäiset harjoitukset ovat vain pieni osa kokonaisuutta. Suurin osa oppimisesta tapahtuu arjessa tilanteissa, joita ei aina edes ajatella koulutuksena. Pentu seuraa ihmistä koko ajan ja oppii siitä, miten maailmaan suhtaudutaan, mitä missäkin tilanteessa tapahtuu ja millainen päivästä rakentuu.
Koira ei opi vain siitä, mitä sille opetetaan pentukurssilla, vaan siitä, miten sen kanssa eletään. Siksi arjen selkeys, johdonmukaisuus ja ennakoitavuus ovat usein tärkeämpiä kuin yksittäiset tekniikat tai harjoitukset.
Kun arki tukee pentua riittävän hyvin, moni asia alkaa rakentua sen päälle yllättävän luontevasti.
Miksi vähemmän on usein enemmän
Pentuarjen sudenkuopat eivät yleensä ole yksittäisiä virheitä. Ne ovat pieniä, ymmärrettäviä asioita, jotka alkavat toistua arjessa ja kasaantuvat vähitellen kuormitukseksi. Liika tekeminen, liian vähäinen lepo, kiire sosiaalistamisen kanssa, tarpeiden ohittaminen ja epärealistiset odotukset ovat kaikki tavallisia ja inhimillisiä. Juuri siksi ne ovat niin yleisiä.
Kun arki on riittävän selkeää ja pentu saa tarvitsemansa, moni asia alkaa sujua ilman, että sitä tarvitsee erikseen korjata. Usein suurin muutos ei synny siitä, että teet enemmän, vaan siitä, että ymmärrät, mitä voi jättää pois ja mikä tämän pennun arjessa tarvitsee vahvistusta.
Kaikkein yleisin sudenkuoppa on lopulta se, että vaatii itseltään ja pennulta liikaa liian varhain.
Teksti Piia Collan, eläintenkouluttaja, Koirapalvelu Collan
MAINOS
