Rally-tokon valmennusrenkaan syysleiri tarjosi paljon ajateltavaa. Syysleirillä ollut kouluttaja heitti esille otsikon mukaisen kysymyksen: onko rally-toko temppuja seuraamisella vai seuraamista tempuilla? Kysymys on varsin oleellinen, kun mietitään, mistä lähtökohdista koiraa lähdetään lajiin kouluttamaan. Mietitäänkö vain, mitä kylteillä tapahtuu vai mitä muutakin siellä radalla tapahtuu?

Jos koira ei ole keskittynyt ohjaajansa kylttien välissä, on vaikea onnistua itse kylttisuorituspaikallakaan. Kun vielä huomioidaan se, että karkeasti ottaen rally-tokosuorituksesta noin 90 % on seuraamista luokasta riippumatta, niin miksi näin tärkeään osa-alueeseen kiinnitetään edelleen usein koulutuksessa niin vähän huomiota?

rallytoko_seuraaminen_kyltit1

Hyvällä seuraamisella kohti onnistuneita kylttisuorituksia

Vaikka rally-tokon kisasuorituksessa ei varsinaisesti seuraamista juurikaan arvostella, niin hyvän tarkan seuraamisen opettamiselle on muita hyvin painavia perusteluita. Koira, joka ei tiedä, mitä siltä halutaan, ei voi olla myöskään motivoitunut työskentelemään ohjaajalle. Me ihmiset voimme kokea löyhät kriteerit hauskoina ja helpottavina tekijöinä, mutta koirille nämä luovat lähinnä vain epävarmuutta. “Kulje jossakin vasemmalla/oikealla puolen” ei ole koiran näkökannalta riittävä kriteeri seuraamiseen, mutta “kulje ohjaajan vasemmalla/oikealla puolen 10 cm päässä lapa ohjaajan polvesta” sen sijaan on.

Koska rally-tokossa ei ole määritelty, millaista seuraamisen tulee olla, joutuu jokainen harrastaja itse miettimään omat kriteerinsä seuraamiselle. Jos koiran haluaa seuraavan puolen metrin päässä katse suoraan eteenpäin, niin tärkeää on, että tällainen seuraaminen koiralle opetetaan. Koiraa ei voi vain jättää epätietoisuuden varaan, mitä tuo kummallinen ohjaaja tällä kertaa haluaa.

Kun koira hallitsee hyvän seuraamisen voi sekä ohjaaja (että koira) keskittää energiansa radalla siihen olennaiseen eli radan seuraamiseen ja kylttitehtäviin. Koiraa ei tarvitse olla kalastelemassa jokaisessa välissä tekemään temppuja, koska hyvän seuraamisen ansiosta koira on jo keskittynyt ohjaajaansa ja valmis toteuttamaan seuraavat käskyt. Hyvään seuraamiseen kuuluu olennaisena osana myös se, että koira huolehtii itse rintamasuunnan säilymisestä esimerkiksi käännöksissä, jolloin ohjaajan itse ei tarvitse huolehtia rintamasuuntavirheistä.

Kaavojen rikkominen tuo vaihtelua harjoitteluun

Yksi leirillä tärkeimmistä saamistani opetuksista oli, miten nopeasti koira oppii kaavoja ja ennakoimaan. Rally-tokon kaltaisessa lajissa, jossa radat ja suoritettavat temput vaihtelevat koko ajan, ei voisi uskoa tällaista tapahtuvan, mutta koirat oppivat yllättävän nopeasti, että temput tapahtuvat aina kylteillä ja tietyissä liikkeissä jatketaan heti matkaa ja toisissa ei. Jo hyvän seuraamisen että kuuntelun kannalta on tärkeää, että näitä kaavoja jatkuvasti rikotaan.

Sen lisäksi, että koira kykenee seuraamaan ennen kylttitehtävää tarkkojen kriteerien mukaisesti ja ohjaajaan keskittyneesti, on tärkeää myös, että koira osaa palata heti tempun tehtyään tähän samaan hyvään seuraamiseen, jotta myös seuraava kyltti voi onnistua parhaalla mahdollisella tavalla.

rallytoko_seuraaminen_valmennusrengas

Jokainen voi itse miettiä, onko mitään järkeä tehdä radalla yhtäkään temppua, jos koira ei kykene seuraamaan, siis tekemään sitä osuutta, mistä rally-tokorata suurimmaksi osaksi koostuu, kelvollisesti kaksinkertaista kisaradan pituutta. Rally-tokossa koiran tulee hallita vielä kaksi seuraamispuolta yhtä hyvin, joten tehtävä ei ole mikään läpihuutojuttu. Rally-tokossa taso nousee koko ajan, eikä sillä ole varsinaisesti tekemistä arvostelun tiukkenemisen kanssa, vaan yhä useampi osaa kiinnittää huomiota koiraa kouluttaessaan niihin oikeasti merkitseviin seikkoihin.

Seuraaminen, ja sen laatu, on tällä hetkellä yksi niistä merkittävimmistä tekijöistä, jotka erottavat tällä hetkellä menestyjät SM-kisoissa. Ainakin itse tiedän, mitä on treeniohjelmassa ennen seuraavaa SM-kisaa.


MAINOS
Eva-Lotta Halonen
Harrastan rally-tokoa bordercollien ja shetlanninlammaskoiran kanssa. Parhaimpiin saavutuksiin rally-tokon osalta kuuluu RTVA:n ja epävirallisen valionarvon saavutus molempien koirien kanssa, vuoden 2016 SM-kisojen pronssimitalli sekä vuoden 2016 rally-tokoshetlanninlammaskoira ja -bordercollie -tittelit. Kuulun lisäksi rally-tokon valmennusrenkaaseen. Näiden kahden koiran lisäksi minulla on shelttipentu kasvamassa harrastuskoiraksi. Harrastan rally-tokoa vahvalla tokotaustalla. Lisäksi kisaan agilityssä.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän