Edellisessä kirjoituksessa käsittelin koira-arjen raskainta päätä. Tällä kertaa pysähdyn siihen, mitä usein tapahtuu jo paljon ennen sitä. Haastava koira-arki ei aina näy vain yksittäisinä ongelmatilanteina. Joskus koira alkaa vähitellen määrittää koko elämää. Missä kuljetaan, ketä tavataan, mihin vuorokaudenaikaan lähdetään kotoa ja kuinka paljon elämässä jää tilaa muulle. Yksittäiset järjestelyt voivat olla järkeviä ja koiraa suojelevia, mutta jossain vaiheessa kannattaa pysähtyä katsomaan, ettei muun perheen elämä ole niiden ympärillä muuttunut liian pieneksi ja ahtaaksi.
Järjestelyistä voi tulla elämäntapa
Ensin vaihdetaan lenkkireittiä, koska toisella kadulla tulee liikaa koiria vastaan. Seuraavaksi ulkoiluaika siirtyy myöhemmäksi, jotta ympärillä olisi rauhallisempaa. Vierailulle ei lähdetä, koska koiraa ei voi ottaa mukaan eikä jättää yksin. Kotiin ei kutsuta ketään, sillä ovikello, vieraat tai tavallista vilkkaampi ilta nostavat koiran kierroksia vielä seuraavanakin päivänä. Elämä hiljenee. Ihminen ei väsymykseltään ehkä edes näe sitä.
Yksittäiset reitin vaihdot eivät vielä tarkoita, että elämä olisi kaventunut. Usein ne ovat aivan perusteltuja. Mutta jos koiraa voi viedä ulos vain öisin ja omistaja nukahtaa päivällä työpöytänsä ääreen, tilanne on jo vakava. Hyvä omistaja huomioi koiransa tarpeet eikä vie sitä jatkuvasti tilanteisiin, joista se ei selviä, mutta itseään ei saisi unohtaa.
Arki alkaa vähitellen rakentua sen mukaan, mitä koira ei pysty tekemään, kestämään tai kohtaamaan. Samalla voi jäädä havaitsematta, kuinka paljon ihminen itse on jo muuttanut omaa elämäänsä.
Koira ei yleensä päätä, että perhe ei enää matkusta, tapaa ystäviä tai liiku vapaasti. Silti lopputulos voi olla juuri se. Ihminen ei aina huomaa, miten hän itse voi, kun huomio keskittyy koiraan, jota hän rakastaa. Eikä tähän ole ulkopuolisenkaan kovin helppo puuttua, vaikka muutoksen huomaisikin.
Ihminen ei aina huomaa, miten hän itse voi, kun huomio keskittyy koiraan, jota hän rakastaa.
Kaikki rajaaminen ei ole väärin
Kaikkien koirien ei tietenkään tarvitse kulkea kaupungilla, istua kahvilassa tai osallistua juhliin. Pienempi maailma voi olla koiralle oikein hyvä ja turvallinen. Joskus juuri turhan vaatimustason laskeminen tekee arjesta parempaa sekä koiralle että ihmiselle.
Koiran tarpeiden huomioiminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että ihminen antaa sille liikaa valtaa. Koiralla voi olla perusteltuja rajoitteita, joiden kanssa eletään koko sen elämän ajan. Niitä ei aina tarvitse eikä ehkä voida kouluttaa pois. Ne on huomioitava.
On kuitenkin eri asia rakentaa koiralle sopivaa elämää kuin antaa koko muun elämän kadota sen rajoitteiden ympärille.
Joskus omistaja huomaa vasta pitkän ajan jälkeen, että kyse ei ole enää yhdestä rauhallisesta lenkkireitistä tai muutamasta väliin jätetystä menosta. Harrastukset ovat jääneet, vieraita ei käy, perheenjäsenten elämä on hankaloitunut ja jokainen lähteminen vaatii valtavan määrän järjestelyjä. Jo tavallinen putkimiehen käynti voi vaatia erikoisjärjestelyjä.
Silloin kannattaa katsoa kokonaisuutta. Onko yhden tarpeiden huomioimisesta tullut tilanne, jossa muut joutuvat luopumaan liian paljosta?
Kenen elämästä tulee liian pieni?
Koiran hyvä elämä ei tarkoita sitä, että kaikkien muiden pitää lakata elämästä omaansa. Koiraperheessä joudutaan väistämättä tekemään kompromisseja. Eivätkä ne ole aina mukavia. Aikatauluja sovitetaan, lenkeille lähdetään huonossa säässä ja kotiin palataan joskus aiemmin kuin muuten haluttaisiin. Se kuuluu eläimen kanssa elämiseen. Kaikki joustaminen ei kuitenkaan ole samanlaista.
Jos yksi perheenjäsen ei voi enää levätä kotonaan, toinen ei voi kutsua ystäviään kylään ja kolmas joutuu luopumaan kaikista menoistaan, kyse ei ole enää vain koiran huomioimisesta. Silloin kyse on koko perheen hyvinvoinnista. Jos myös kodin muut eläimet joutuvat jatkuvasti väistämään, varomaan tai elämään pienemmässä tilassa, kokonaisuus ei ehkä ole enää kenellekään hyvä.
Vaikeinta tämän tunnistamisessa on se, että muutos tapahtuu usein hitaasti. Ihminen tottuu tilanteeseen. Hän ei enää vertaa arkeaan siihen, millaista elämä oli ennen, vaan siihen, selvitäänkö tästä päivästä ilman suurempaa ongelmaa. Jos selvitään, kaikki on hyvin. Vaikka ei ole.
Silloin rima voi laskea huomaamatta hyvin alas.
Kun kaikki alkaa vaatia järjestelyä
Paljon tukea tarvitsevan koiran kanssa tavallinenkin päivä voi alkaa vaatia jatkuvaa suunnittelua. Milloin lähdetään lenkille, kuka on kotona, voiko ovea avata, mihin koira laitetaan vieraiden ajaksi ja mitä tehdään, jos päivän suunnitelma muuttuu? Yksittäisinä asiat voivat olla pieniä, mutta yhdessä niistä muodostuu helposti melkoinen työmaa.
Päivä ei enää koostu vain tavallisesta yhdessä elämisestä, vaan koiran virettä seurataan suurennuslasilla, tilanteita ennakoidaan ja mahdollisia ongelmia ehkäistään etukäteen. Kaikki voi olla koiran kannalta hyvin perusteltua ja silti viedä kohtuuttoman paljon aikaa ja voimia.
Jos kaikki energia menee arjen pitämiseen kasassa, jäljelle ei ehkä jää enää voimia nauttia koirasta tai mistään muustakaan.
Arkeen voi ottaa tilaa takaisin
Koiran ympärille kaventunutta elämää ei tarvitse eikä pidä yrittää korjata yhdellä suurella ratkaisulla. Usein alkuun riittää, että kokonaisuus tehdään näkyväksi. Tässä ulkopuolinen apu voi olla tarpeen.
Mistä on luovuttu? Mitkä järjestelyt ovat koiran hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä ja mitkä ovat jääneet päälle vain siksi, ettei niitä ole uskallettu kokeilla toisin? Voisiko joku toinen ulkoiluttaa koiraa? Voisiko kotona käyttää portteja, eri tiloja tai selkeämpiä lepoaikoja niin, ettei yhden ihmisen tarvitse olla koko ajan valmiudessa? Löytyisikö koiralle turvallinen hoitaja, jonka kanssa lähtemistä voisi harjoitella vähitellen?
Onko omistajalla joskus mahdollisuus lähteä, levätä tai tehdä jotain ilman, että hänen pitää samalla huolehtia koirasta? Joskus koiran kouluttamista tärkeämpää on rakentaa ihmiselle mahdollisuus levätä. Siinä voi auttaa esimerkiksi koiralle sopiva hoitopaikka.
Myös vastuun jakaminen voi olla iso asia. Yhden ihmisen ei pitäisi joutua yksin kantamaan kaikkea vain siksi, että hän ymmärtää koiraa parhaiten tai on tähän asti hoitanut vaikeimmat tilanteet. Auttamisen pitäisi helpottaa arkea, ei tuoda siihen loputtomasti uusia tehtäviä.
Omaakin elämää saa suojella
Koiran tarpeet ovat todellisia, mutta niin ovat myös ihmisen tarpeet. Lepo, työ, ystävät, harrastukset ja mahdollisuus lähteä välillä kotoa eivät ole itsekkäitä vaatimuksia vaan normaalia elämää.
Jos oma elämä on alkanut kaventua, sitä ei tarvitse hävetä. Tilanteen tunnistaminen ei tarkoita sitä, ettei koira olisi rakas tai ettei sen vuoksi olisi valmis joustamaan. Se tarkoittaa vain sitä, että myös ihmisellä on rajat ja tarpeet.
Kaikkea koiran elämään ei tarvitse lisätä, mutta ihmisen elämästä ei myöskään pitäisi joutua poistamaan kaikkea. Hyvässä yhteisessä arjessa pitää jäädä tilaa myös ihmiselle elää omaa elämäänsä.
Teksti Piia Collan, eläintenkouluttaja, Koirapalvelu Collan
MAINOS
