Liedossa järjestettiin Anna Larssonin koulutusviikonloppu ja olin lauantaipäivän kuunteluoppilaana. Ruotsalainen kouluttaja Anna Larsson kouluttaa paljon naksuttimella ja “positiivisesti.” 

Yleistä: Ohjaaja on muuten hiljaa, paitsi naksauttaessa tai kehuessa. Käytä naksutinta tai naksutinsanaa (esim. jes, zip…). Mieti etukäteen, mitä palkkaat. Naksutin ja namit valmiiksi. Vaihtele harjoituksissa palkkauskättä ja suuntaa. Vahvista myös paikallaan pysymistä.

Koira siirtyy paikaltaan aina naksautuksen kuultuaan, kun nami kaivetaan esiin. Harjoitellaan ilman naksutinta ensin palkkauskäytäntöä. Eli kun taskuja kaivetaan, ei hypitä tai liikuta kohti. Jos koira liikkuu, käsi lähtee pois taskulta. Sama uusiksi. Vasta kun pysyy paikallaan ja ohjaaja saa kaivella korostetusti taskua, namin voi saada. Totutetaan koira myös kaikkiin kädenliikkeisiin ja ohjaajan sijainteihin.

Apuvälineet & tekniikat

anna_larsson_seminaari_01Kosketusalusta/koroke etutassut, takatassut tai kaikki tassut

  • Namin heitto helppoon lähestymiskulmaan. Alkuun ohjaaja oli vastassa, ehkä puolen metrin tai metrin päässä, riippuen koirasta, ettei painosta koiraa liikaa taakse. Naksutetaan tassuja korokkeella, mieti, ettet vahvista vain liikettä. Palkataan useamman kerran, kun koira tekee kriteerin mukaan. Kokeile itse vaihdella sijaintia palkatessa.
  • Seuraavilla toistoilla kokeile myös itse eri positiota, kun koira tulee korokkeelle tms. Ideana saada käytös niin selkeäksi ja pysyminen kannattavaksi, että koira jossakin vaiheessa tajuaa, vaikka tulisi ohjaajan houkuttelemana alustalta pois, osaisi heti korjata itsensä takaisin esim. peruuttaen siihen takaisin.
  • Jos koira ei muutamaan sekuntiin osaa korjata itseään takaisin vaikeasta paikasta, heitä nami taas helppoon kulmaan niin, että koira voi kävellä sieltä suoraan korokkeelle. Reorientoidaan eli aloitetaan alusta ennen kuin koira turhautuu, koska sijainti liian vaikea eikä koira sen takia osaa korjata itseään korokkeelle.
  • Koiran ääntely voi olla selkeä palaute siitä, että ei ymmärrä tai sitten vire on korkea. Muista tauot ja pitää treenisessiot sopivan lyhyinä.

Käännös vasempaan 360 astetta, etutassut tyynyllä

    • Koiran täytyy osata erillisenä tyynyllä pyöriminen etujalat tyynyllä ja takajalat liikkuvat. Koiran etujalat tasapainotyynyllä seurauspositiossa. Ohjaaja pyörii tasaisesti, katsoo menosuuntaan tai etuviistoon. Naksuta liikkeestä (älä siitä, kun koira pysähtyy). Älä odota koiraa tai hidastele, vaikka tulisi jäljessä ja vinossa.
    • Yksi kriteeri kerrallaan, joko jatkuva sivuttaisliike tai sijainti/seurauspaikka (vauhti tulee varmuuden kanssa).
    • Rallyn käännöksissä: onko käskyä pyörähdyssuunnille? Käsikosketus/merkki avuksi. Yleisin virhe on niin hätäinen vihje, ettei koira ymmärrä sitä. Katso, että koira lähtee kääntymään ja käänny sitten vasta itse.

Seuraaminen oikealla/vasemmalla puolella

    • Vinoa, alkuun perusasento tai sivulla seisominen. Onko suora? Palkan suunta esim. ulospäin pää käännettynä. Tietääkö koira pysyä paikallaan namia ottaessa?
    • Tasapainotyynyllä paikan haku, huomioi palkkaussuunta.
    • Seurausta ympyrällä, koira ulkopuolella. Naksutetaan ja palkataan, kun koira tulee lähemmäs. Apuna voi olla namit koiran puoleisessa kädessä tai naksutin koiran puoleisessa ja toisen käden kautta namit koiran puoleiseen käteen (naksuttimessa käsilenkki tai naksutinsana).
    • Älä tuijota koiraa tai hidastele. Mitä itse tekisit, jos joku tuijottaa ja hidastaa edessäsi? Et varmaan kiristä tahtia, vaan alat epäillä. Katso itse ympyrän sisäreunalle. Avuksi voi itselle laittaa muutamia kohteita, joita kiertää. Hiekkaan pystyy piirtämään ympyränkin, koiran näkee sivusilmälläkin tai tuntee, kun osuu jalkaan. Joku toinen voi myös sanoa, milloin palkkaa. Kävelyä tai jopa juoksua, voit tehdä välillä myös pienen ympyrän.

Peruutus

    • Koroketta tms. voi hyödyntää, jos koira osaa hakeutua sille. Houkuttele koira korokkeelta alas ja naksuta, kun peruuttaa takaisin tai ottaa askeleen taakse. Alkuun lähellä koroketta, sitten lisää matkaa. Pakko ei ole käyttää apuvälinettä. Naksauta liikettä taakse (yksikin tassu alkuun), heitä nami sinne tai palkkaa kädestä (samalla saat uuden toiston aloitettua).
    • Pysy itse suorassa, älä kumarru tai kävele kohti koiraa (ehkä aluksi, jos koira ei muuten tajua, mutta myöhemmin ei). Sen sijaan lyhennä matkaa. Mieti, ettet käytä maneereja esim. käsiä selän taakse, ellet halua sitä merkiksi peruuttaa. Yhdistä käskyä toimintoon.
    • Jos koira pysähtyy, ole hiljaa tai reorientoi pyytämällä lähelle ja uusiksi. Jos toistat pysähtyessä peruutuskäskyn, vahvistat puhumalla pysähdystä. Tarkkana myös, ettet palkkaa seisomista tai esim. aina kolmea askelta taakse. Tai ettet tule koiran kouluttamaksi (kumarrus, apuaskel, tietty matka, stopit).
    • Katso maahan, älä tuijota suoraan koiraan. Jos koira peruuttaa tasoonsa nähden kauas, aloita harjoitus alusta pyytämällä koira lähelle.

Leluista luopuminen

  • Lelu(t) maahan ja koira sai tulla koskemaan alustalle. Alkuun kriteerinä vain etutassut siinä, myöhemmin oikea positio, sivuttaisliike tms. Voi olla mikä tahansa muu toiminto, mitä koira osaa tarjota. Alkuun koira luopui lelusta vain käskystä.
  • Sitten tehtiin niin, että lelu meni maahan ja ohjaaja siirtyi heti korokkeen viereen hiljaa odottamaan. Kun koira tuli koskemaan ilman käskyä, vapautettiin lelulle. Koiran on vaikeampi tehdä itse päätös luopumisesta. Kuin että tuijottaa, tuijottaa, joku käskee, “okei, pakko mennä hommiin”. Ilman käskyä tekee itse valinnan luopumisesta. Aina ei voi käyttää käskyä. Parempi, jos koira osaa itse aktivoitua.

anna_larsson_seminaari_02
Kisamaisempaa

Koiratanssiohjelman osa

  • Kehääntulosta lähtien ja hihnan jättö laidalle. Aloitusasento, aloitusmerkki (käsimerkki/nyökkäys), sitten lyhyt pätkä ohjelmaa. Ilman musiikkia. Kouluttaja halusi nähdä ensin, miten sujuu, sitten katsottiin läpi.
  • Joko palkattiin eri kohtia, tehtiin palkkaan asti tai alusta loppuun koko ketjua. Varsinkin jos koira epävarma liikeestä tai jännittynyt (usein ohjaajakin oli silloin).
  • Katso, mihin haluat koiran, älä tuijota vain koiraa.

Ääntely/turhauma

  • Ohjaajan vihjeet selkeiksi, rauhassa merkit ja käskyt, nyt ei tarvinnutkaan olla musiikin tahtiin. Vihjeet sellaisia, että koira ymmärtää.
  • Koiran vire nousi, ensin tuli tuhahdus ja myöhemmin haukahdus. Lisää ohjelmaan keskittymistä. Esim. kosketukseen kestoa, paikallaan pysymistä, pää maahan. Kun koiran häntä lakkaa heilumasta, on se yksi merkki rauhoittumisesta (ainakin kyseisellä koirakolla). Mieti, miten reagoit ääneen tai mieluiten ennakoi ennen sitä, jos näet vireen nousun. Paikallaan pysyminen, namien syönti tms.
  • Koiralla tulee ääni turhautumisesta, kriteerit eivät ole selkeät tai ei osaa asiaa varmasti. Ärsyyntyy käsimerkistä, jos osaa asian ilmankin tai ohjaaja toimii silloin eri tavalla/ristiriitaisesti.
  • Mieti, oletko selkeä tai vaaditko tasoon nähden liikaa? Vahvista lisää kyseistä kohtaa erikseen.

Etäpalkka

  • Koiran tietäen jätettiin nami rasiaan. Koira seuruutettiin siitä. Tehtiin jokin koiralle helppoa asia. Suulliset kehut. Vihje etäpalkasta “etäpalkka/palkka” (ei kannata olla sellainen, minkä voit sanoa vahingossa esim. vapaa, kiitos, jes..).
  • Seuruutetaan kehästä palkalle, koira pitää kontaktia ohjaajaan ja saa palkan. Tokossa ohjaaja ei saa ainakaan juosta ulos kehästä, eikä koira poistua ennen loppua. Rallyssa koira pitää aina kytkeä.
  • Toisella kierroksella koiran ajatus alkoi olla aika paljon etäpalkassa. Yllättettiin, että palkka tulikin namina tai leikkinä kehästä. Ja mentiinkin vaan petiin odottamaan uutta kehääntuloa tai ulos kehästä ilman etäpalkkaa.

anna_larsson_seminaari_03

Rallyn kehääntulot kylttien kanssa

  • Tultiin kehään hihnassa, perusasento kyltin luokse ja mahd. hihna irti. Ensimmäisessä ohjaaja käveli hitaasti, vähän epävarmasti ja koirakin ehti katsella yleisöä. Kun ohjaaja käveli rennosti ja varmasti ennalta katsottuun kohtaan. Ja lähti kehään, kun koira valmis. Liikkeelle lähtö, kehut ja seuruutus etäpalkalle. Seuraavaksi liikkurin kanssa eri sisääntulo kehään “portista”, missä koira ei pystynyt ihan häiriöttä vain seurata sinne. Ohjaaja ei myös tiennyt, mistä alkaa ja seurasi suoraan liikkuria, koirakin meinasi moikata liikkuria. Liikkuri kysyi “onko valmista”, ohjaaja vastasi, liikkurilta “ole hyvä”. Sama uusiksi, nyt ohjaaja tiesi aloituspaikan ja osasi tulla omalla ajalla ja vaikka vähän lenkin kautta. Sitten uusi sisäänkäynti häkkialueen puolelta. Vaikeampi, mutta koira petrasi ja tuli hyvällä asenteella.
  • Toinen koira ehti mennä kehääntulossa nuuskimaan kylttiä. Tue koiraa ja auta lisäkäskyllä. Toinen kehääntulo näin ja tosi hyvä!
  • Koira kyttää tai jännittää kylttejä: seuruutettiin vain kylttien ympärillä ja palkattiin seurausta. Toinen koirista sai tarjota seurausta ilman käskyä namin jälkeen. Kun koira rento, lisättiin lähtökylttiä tai satunnaista kylttiä mukaan.
  • Tee myös treeneissä hallittuja radalle tuloja. Mieti kisoissa, mistä kävelet kehään.
  • Tiedä, mihin kävelet, ole itsevarma. Auta koiraa esim. lisäkäskyllä. Harjoittele eri suunnista kehäänmenoa, portteja, ihmisiä ja koiria sisäänkäynnin luona. Palkkaa kehääntuloja tai yllätä etäpalkalla, johon hallitusti.

Koiran kontaktin tippuminen seuraamisessa

  • Jatka kävelyä, älä hidastele. Palkkaa, kun koira tulee taas seuraamaan. Kisoissa ei voi pysähtyä tai kommentoida muualle katsomista. Paras jos koira osaa itse petrata ilman käskyä. Vilkkaalla koiralla voi olla vaikea luopua jostain asioista, jos ei saa vilkaista. Tähän käytettiin vertauskuvaa: “Et itse saa katsoa, kuka tulee ovesta, kun se on joku ventovieras, kenen et tiedä tulevan. Jos et vilkaise, häiritsee se keskittymistä pidempään. Kuin jos vilkaiset ja jatkat hommia.” Koirakin tajuaa herpaantumisen, ettei saisi katsoa ja jännittyy enemmän, jos siitä huomautetaan.
  • Ohjaaja rentona, hengitä, katso eteen, kävele normaalisti! Kun ohjaaja jännittyy kisajäykäksi, niin jännittyy koirakin.

Yksi sanoikin, että treenin aiheena oli se, missä joutuu mukavuusalueen ulkopuolelle. Niitäkin täytyy kuitenkin tehdä. Mikä olisikaan parempi paikka, kun on kouluttaja, häiriönä katsojia ja kisamainen tila! Jos treenaa yksin, niin kaikki ohjaukseen liittyvät vinkit hyviä, oli se koiraan tai ohjaajaan liittyvä.

Blogistani löytyy videot ja lisää kuvia koulutuksesta. Treeni-iloa! Tässä on paljon hyviä kotitreenejäkin.


MAINOS
Tiia Hämäläinen
Kirjoittajana espoolainen 25-vuotias Tiia Hämäläinen, jonka koirista kaksi ovat tottelevaisuusvalioita ja kaksi kisanneet agilityn kuninkuusluokassa. Koiraharrastuksissa päälajeina agility ja tottelevaisuus, vaikka lajikirjoa löytyy enemmänkin. Koiratähtinä nuorisoa bordercollie Gava (BH RTK1 AG2 Ravlundha Lady s.-14) ja tolleri Nova (Siipiveikon Vahva Vainu s.-15, asuu vanhemmilla), välillä seniorikastista bc Ruuti (FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH AG3 Serica's Bamir s.08).

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän