Lauantaina suuntasimme koko konkkaronkan (kolme pikkuveljeäni, äitini, isäni, Patches, Lexa ja minä) Stirlingiin päin seikkailemaan.
Ensimmäinen pysäkki oli ”The Kelpies”-patsaat, jotka olin aiemmin nähnyt vain autosta moottoritiellä niiden ohi ajaessa. Siitä seuraava kohde oli Alva Glen, jossa vanhempani menivät naimisiin vajaa 20 vuotta sitten. Kotimatkalla kävimme serkkuja katsomassa, mistä ei oikein ole muuta kerrottavaa kuin se, että Lexa osasi rauhoittua todella hienosti sille täysin vieraassa talossa tuntemattoman koiran ja ihmisten keskellä.
Hevospatsaat – The Kelpies
Olen halunnut käydä Helix Parkissa katsomassa Kelpieitä jo viime keväästä asti, kun aloin kyhäämään 100 paikan listaani eri koiraystävällisistä retkikohteista Skotlannissa. Vaikka en silloin tiennyt Helix Parkin yli 20 kilometriä pitkistä kävelyreiteistä, halusin laittaa kyseisen paikan listaan juurikin patsaiden näyttävyyden vuoksi. 30 metriä korkeat ja yli 300 tonnia painavat patsaat olivat jotakin, mitä oli pakko nähdä itsekin läheltä, eikä vain ohimennen auton ikkunasta.
Falkirkissa sijaitsevat patsaat perustuvat Skotlannin mytologian Kelpie-olentoihin. Kelpieiden uskottiin osaavan muuttaa muotoaan rauhallisiksi poneiksi tai kauniiksi ihmisiksi houkutellakseen katselijansa jokiin, tai vaihtoehtoisesti ne osasivat saada aikaan tulvia ja myrskyjä aiheuttaakseen ihmisille ankean kohtalon. Tarina kuuluu, että Kelpieillä on kymmenien hevosten voima, mutta jos joku saisi niiden riimusta kiinni, jokainen Kelpie tottelisi kyseistä henkilöä. Kelpieistä tehtiin patsaat kuvastamaan Skotlannin ja sen asukkaiden kestävyyttä sekä vahvuuksia. Kelpieiden mytologiasta voi lukea lisää täältä, ja Helix Parkin kotisivuilta löytyy tietoa patsaiden historiasta ja arkkitehtuurista.
Lexa yllätti minut todella positiivisesti ruuhkaisessa puistossa käytöksensä suhteen, sillä sen sijaan, että se olisi pyydellyt muita koiria hihnansa päästä leikkimään ja katsellut haikeasti vieraiden ihmisten perään silitysten toivossa, se tarjosi minulle seuruuta ja istui paikoillaan kuin tatti kuvia varten poseeratessaan. Patches sen sijaan ei tullut Kelpieille asti, sillä yli-innokasta mummokoiraa kiinnosti kaikki, eikä se malttanut olla rauhassa, minkä vuoksi se jäi parkkipaikan läheisyyteen kävelemään minun, Lexan ja veljieni ihaillessa Kelpieitä.
Pieni laakso – Alva Glen
Ochils-kukkuloiden eteläpuolella on paikkakunta nimeltä Alva, missä “Alva Glen” -niminen pieni laakso sijaitsee. Laakso on erittäin kaunis pauhaavine vesiputoksineen ja soljuvine puroineen, joita voi ihailla rotkojen reunoilta. Parkkipaikalta lähtevä reitti laakson kautta kukkuloille ei ole erityisen pitkä, mutta matkan varrelta löytyy paljon upeita maisemia. Keväisin laakso on täynnä vihreitä puita, mutta tähän aikaan vuodesta se oli hieman karumpi. Reitti on hyvin selkeä, mutta paikoin hyvin kivikkoinen, kapea ja mutainen.
Jyrkänteiden reunat on suurimmaksi osaksi aidattu, mutta aitojen alla on rakoja, joista uteliaampi koira voisi pujahtaa läpi, minkä vuoksi Lexa ja Patches pysyivät kummatkin hihnassa.
Alva Glen oli Lexasta todella mielenkiintoinen paikka – onhan siellä paljon eri hajuja ja nähtävää nuorukaiselle. Kosken pauhaaminen, erilaiset sillat ja vaihteleva maasto eivät olleet Lexalle ongelma, ja on ollut ihanaa nähdä sen itsevarmuuden kasvaneen sen kehittyessä ja pelkokausien mennessä ohitse. Patches ei oikeastaan koskaan hätkähdä mitään ja se selvästi nautti uuteen paikkaan tutustumiseen koko perheen kanssa.
Laakso oli melko hiljainen kävelijöiden suhteen, sillä törmäsimme vain muutamaan muuhun porukkaan. Tämä ei sinänsä ole ihme ottaessa huomioon, että Ochilseilla on monta muutakin kävelyreittiä, kuten parikymmentä kilometriä pitkä ”The Hillfoots Diamond Jubilee Way” ja monta eri kukkulaa huiputettavana. Lexa on vielä turhan nuori kiipeilemään kukkuloiden huipulle, mutta en malta odottaa, että se pystyy menemään kukkuloille kanssani. Onhan se on jo nyt varsin mukava retkikaveri.
Lopuksi
Kumpaakin retkikohdetta voin ehdottomasti suositella, sillä niiden luona pystyy kätevästi valitsemaan itselleen sopivan pituisen ja tasoisen kävely- tai juoksureitin. Helix Park ja Alva Glen ovat hyvin erilaiset, sillä Kelpieiden luona olevat reitit on päällystetty asfaltilla, kun taas Ochilseilla polut ovat erittäin vaihtelevia pohjaltaan. Itse retkikohteena pidän enemmän kukkula- ja laaksoreiteistä, mutta jollekin toiselle Helix Parkin puistomaisempi olemus saattaa olla paljon mieluisampi.
Alkuperäinen juttu kirjoitettu alkuvuodesta 2018.
MAINOS
