Palkitsemalla kouluttaminen ja pakotteiden välttäminen on (onneksi!) jo erittäin yleistä, ja myös laajasti käytössä virkakoirilla. Metsästyskoirien parissa törmää kuitenkin vielä jonkin verran vanhentuneisiin koulutustapoihin, jotka ovat eettisesti vähintäänkin arveluttavia tai jopa eläinsuojelulain vastaisia, usein tehottomia ja ehdottomasti vahingollisia koiran hyvinvoinnille.

metsästyskoira_lintujahti
Onnistuneen jahdin kruunaa se, että sinne on päästy ilman pelkoa ja pakotteita.

 

Miksi fyysisiä rangaistuksia käytetään?

Fyysisten rangaistusten käyttöä perustellaan usein sillä, että mikään muu ei toimi. Koira on niin sitä tai tätä: riistaviettinen, puolustusviettinen, kiihkeä, itsepäinen, voimakas… Lista on loputon, taustalla perimmäinen syy on kuitenkin kouluttajan tiedon ja taidon puute. Käytetään aiemmin “toimiviksi” todettuja menetelmiä ja painopiste on lopputuloksessa, ei siinä, miten sinne päästään. Koiran hyvinvointi on jopa toissijainen asia, kun päämäärä on tärkein – esimerkiksi kunhan se ei enää aja lintuja. Toisaalta perusteena voi olla koiran hyvinvointi – pysähtymisen pitää olla ehdoton, että koira ei juokse auton alle. Tähän perusteluun voi todeta suoraan, että millään koulutuskeinolla ei saa aikaan 100 prosentin varmaa käytöstä, koira on elävä eläin eikä robotti.

Miksi pakotteiden tai fyysisten rankaisujen käyttö on sitten niin ongelmallista? Ensinnäkin se on väärin ja laitonta, kuten eläinsuojelulaissa todetaan: “Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty”. Toisekseen se hidastaa koiran oppimista ja voi aiheuttaa muun muassa opittua avuttomuutta. Pelko lisää stressiä, joka taas lisää ongelmakäytösten ja sairauksien riskejä, ja kovien koulutuskeinojen on todettu liittyvän koiran aggressiiviseen käytökseen.

Koira voi yhdistää palautteen eri asiaan kuin on tarkoitettu

Kun käytetään pelkoa tai kipua aiheuttavia koulutuskeinoja, on mahdotonta hallita seurauksia. Kaikki onnistunut koulutus vaatii erittäin hyvää ajoitusta ja sitä, että koira yhdistää palautteen oikeaan asiaan. Ongelma on kuitenkin se, että me emme pääse sinne koiran pään sisään tarkistamaan, mihin asiaan koira palautteen yhdistää. Kun koira säikäytetään linnuilla sen mennessä perään, läsnä on tuhat muutakin asiaa riistan lisäksi. Ympäristö, oma ohjaaja, kouluttaja, muita ihmisiä, muita koiria ja niin edespäin. Miten voimme hallita, mihin asiaan koira yhdistää rangaistuksen?

On mahdollista, että koira yhdistää oikean käytöksen palautteeseen. On myös mahdollista, että se alkaakin pelätä riistaa tai riistatyötä (metsästäessä blinkkaa eli ei mene riistalle, vaikka tietää missä se on). Se voi myös alkaa pelätä kouluttajan näköisiä henkilöitä tai vaikka muita koiria, jos ne ovat samanlaisella pellolla kuin missä koulutus tapahtui. Pakotteet aiheuttavat koiralle pelkoa, kipua ja epämiellyttävää oloa – vai miksi koira muuten vähentäisi käytöstä sen jälkeen, kuin välttääkseen sen epämiellyttävän, pelottavan tai kivuliaan palautteen.

Lisäksi metsästyskäytösten yhteydessä todennäköisyys sille, että koira yhdistää rangaistuksen oikeaan asiaan, on vielä pienempää kuin monissa muissa käytöksissä. Esimerkiksi riistan jahtaaminen on koiralle vaistonvaraista käytöstä ja voikin kyseenalaistaa sen, kuinka tietoinen se on käytöksestään tehdessään sitä. Sitä voi jopa rinnastaa refleksinomaiseen käytökseen – riistaärsyke aiheuttaa sille automaattisen käytöksen, jota se ei voi hallita. Vai miltä sinusta tuntuisi, jos lääkäri paukauttaisi vasaralla otsaasi, kun jalkasi heilahtaa hänen napautettua ensin vasaralla polveesi?

Pelko ehdollistuu ja yleistyy nopeasti

Pelkoehdollistumat syntyvät nopeasti: evoluutio on hoitanut pelistä pois sellaiset yksilöt, jotka eivät kerrasta opi välttämään vaarallisia asioita. Pelko myös yleistyy nopeasti, samasta syystä – eli jos on kerran kohdannut vaarallisen käärmeen pellolla, kannattaa kaikilla samankaltaisilla pelloilla olla varuillaan. Pelkoehdollistumia on myös erittäin työlästä, ellei mahdotonta kouluttaa pois, ainakaan täysin. Taas, sellainen eläin, joka unohtaa pelätä niitä tiettyjä käärmeitä, voi olla kohta kuollut eläin. Kaiken huipuksi, pelot usein laajenevat, ellei niitä aleta nopeasti ja tehokkaasti vastaehdollistamaan: ensin pelätään peltoaukeita, sitten kaikkia aukeita paikkoja. Ensin pelätään hattupäisiä miehiä, sitten kaikkia miehiä, lopuksi kaikkia vieraita ihmisiä. Ja niin edespäin.

Tavoitteena missään koulutuksessa tuskin on, että koira alkaa pelkäämään. Jotta näin ei kävisi, mutta palaute olisi kuitenkin tarpeeksi epämiellyttävää, jotta koira kuitenkin vähentäisi käytöstä, pitäisi tietää etukäteen, miten suuri rangaistus on juuri tälle koiralle juuri sopiva (juuri tänään ja juuri näissä olosuhteissa). Palautteen pitäisi olla sellainen, että se oppii kerrasta, mutta ei ala pelkäämään, ainakaan liikaa. Kuka voi sanoa osaavansa arvioida sen? Se, miksi koiran haluttaisiin oppivan kerrasta, löytyy siitä, että eläimet (ja ihmisetkin) siedättyvät pakotteille. Ne tottuvat siis toistojen myötä siihen kipuun tai epämukavaan oloon. Siksi, jos pakotteita joudutaan antamaan useita, pitäisi niiden olla joka kerta voimakkaampia, jotta saataisiin sama tunnereaktio aikaan. Tämä taas ei enää edes kuulosta koiran kouluttamiselta.

Selvitä koulutusmetodit ensin

Ongelma ei tietenkään rajoitu metsästyskoirille järjestettäviin koulutuksiin. Suomessa järjestetään joka vuosi valtava määrä koirankoulutuskursseja, seminaareja ja yksityiskoulutuksia. Kouluttajista löytyy sekä Suomen Eläintenkouluttajien listoilta löytyviä, ammattitutkinnon suorittaneita kouluttajia, että pitkän kokemuksen omaavia harrastajia ja esimerkiksi yhdistyksissä kouluttavia henkilöitä. Suurin osa koulutuksista on varmasti antoisia ja koiran ehdoilla vedettyjä. Kuitenkin, jos haluaa varmistaa, että kouluttajan koulutusperiaatteet sopivat omiin toimintatapoihin, kannattaa nähdä vähän vaivaa ennen koulutukseen menoa.

Esimerkiksi yhdessä kulkemista ja seuraamista voi treenata hyvin eri tavoin palkitsemalla.

Hyvä lähtökohta on tarkistaa, löytyykö kouluttaja Suomen Eläintenkouluttajien listalta, he ovat sitoutuneet noudattamaan yhdistyksen eettisiä sääntöjä. Kouluttajan nettisivuilta tai kurssi-ilmoituksesta voi myös löytyä tietoa koulutustavoista. Voit myös kysyä kouluttajalta suoraan ennen ilmoittautumista, että mitkä hänen koulutusperiaatteet ovat – varsinkin metsästyskoirakouluttajilla ja perehtyneillä harrastajilla harvemmin on kattavaa nettisivua.

Hyvän koulutuksen merkki on se, että siellä painopiste on ihmisten oppimisessa. Eli siellä koiranomistajat saavat työkaluja jatkaa koiran koulutusta kotona – jos koulutuksessa luvataan nopeita korjauksia koiran käytökseen, kannattaa perehtyä koulutuksen sisältöön tarkemmin.

Pidä koirasi puolta

Miten sitten toimia, jos kohtaatkin esimerkiksi koulutusleirillä tilanteen, jossa et olekaan kouluttajan kanssa metodeista samaa mieltä tai ne eivät ehdottomasti sovi omalle koirallesi?

Ensinnäkin tsemppaisin itseni jo ennen tilaisuutta valmiuteen sanoa ei. Se voi nimittäin olla hankalaa, kun se monien arvostama henkilö sanoo tai tekee jotakin, ja ympärillä on kymmeniä ihmisiä. No, samat ihmiset eivät ole paikalla sitten, kun pahimmassa tapauksessa koiran loppuelämän ajan paikkailet niitä haasteita, mitä siitä yhdestä koulutuskerrasta aiheutui. Paras lopputulos on tietenkin se, että pystyt osallistumaan ja ammentamaan kokeneemmilta ilman, että joudut tinkimään omista koulutusperiaatteistasi ja koirasi hyvinvoinnista.

Jos yhtään mietityttää, pyydä kouluttajaa kertomaan etukäteen tarkkaan, miten aikoo toimia, ennen kuin laitat koirasi koulutustilanteeseen. Hyväksy jo etukäteen, että kesken lähteminen on ok. Kaikkien kanssa ei vain synkkaa. Unohda se, kuinka paljon kurssi maksoi tai kuinka kauas olet matkustanut sitä varten – koirasi hyvinvointia ei voi mitata rahassa.

metsästyskoira_palkitseminen
Tärkeintä on nauttia koiran kanssa yhteisestä tekemisestä, koiran käytöksen häpeäminen on täysin turhaa.

Nämä tuntuvat itsestäänselvyyksiltä näin sanottuna, mutta varsinaisessa tilanteessa se ei olekaan niin helppoa. Tulee liikaa ajateltua sitä, mitä muut ajattelevat. Oma mottoni on kuitenkin se, että minulle on paljon tärkeämpää se, mitä minun koirani ajattelee minusta, kuin se, mitä jotkut kurssilla olleet ihmiset ajattelevat.


MAINOS
Kaisa Kivipelto
Olen kolmekymppinen koiraharrastaja, joka on varttunut koirien parissa ja aloittanut aktiivisen harrastamisen 9 vuotta sitten aikuisen weimarinseisojan tultua taloon. Matka arasta tarhakoirasta aktiiviseksi harrastuskoiraksi oli pitkä mutta opettavainen. Lajeina meillä oli pelastuskoiraharrastus, agility ja metsästys. Pelastuskoiratoimintaa ja metsästystä on jatkettu nykyisen weimarin Ässän kanssa – se on luonteeltaan täysin erilainen, mutta ei suinkaan helpompi tapaus. Ässän kanssa haaveena on hälytyskoirakelpoisuus ja tavoitteena mukavat, yhteiset metsästyshetket. Harrastamiseni ytimessä ovat koiran ehdoilla eteneminen, oman osaamisen kehittäminen ja tietenkin hauskanpito!

3 KOMMENTTIA

  1. Mahtava kirjoitus. Yleistit ja syyllistit metsästyskoirien kouluttajat. Otsikko olisi voinut olla myös Pelkoa TOKO-koirakoulutuksessa? tai Pelkoa agility-koirakoulutuksessa. Tietämättömyys nykyaikaisesta metsästyskoirien koulutuksesta paljastui tekstin edetessä. Kaikessa koirankoulutuksessa on myös kaikenlaisia kouluttajia. Kirjoitus on ilmeisesti kuitenkin tarkoitettu mainostamaan Suomen Eläintenkouluttajien kouluttajia. Ilmeisesti heidän eettiset säännöt eivät käsittele epäeettistä mainontaa dissaamalla muut kouluttajat.

    • Kirjoitin tässä metsästyskoirien koulutuksesta, koska se on aihe mikä on minulle tuttu ja sydäntä lähellä. Kuten jutussa viittasinkin, suurin osa koirankoulutusta myös metsästyskoirien parissa on asiallista, mutta valitettavasti kaikissa lajeissa mukaan lukien metsästyskoirien koulutus esiintyy vielä jonkin verran pelkoon perustuvaa koulutusta.

      Oma kokemus metsästyskoirien koulutuksesta on suurimmaksi osaksi hyvin positiivinen sekä ilmapiiriltään että metodeiltaan, mutta se ei tarkoita etteikö niitä poikkeuksia ja epäkohtia pitäisi nostaa esille. Siitä on etenkin apua aloitteleville harrastajille, joille metsästyskoiran kouluttaminen on aivan uusi asia.

      Suomen Eläintenkouluttajat on muuten yhdistys, jonka tavoite on ”edistää ja ylläpitää eläintenkoulutuksen tasoa ja laatua”. Olisikin hieno juttu sekä koulutettavien että kouluttajien kannalta, jos yhä useampi kouluttaja liittyisi yhdistyksen jäseneksi (mahdollista eläintenkouluttajan ammattitutkinnon suorittaneille tai muulla tavoin eläinten koulutuksessa ansioituneille, ymmärrän tämän tarkoittavan pitkään kouluttaneita joilla ei ole ammattitutkintoa). Minä näen yhdistyksen toiminnan hyvänä laatustandardina muuten sääntelemättömässä toimialassa, mutta tietenkin artikkelin muut neuvot toimivat myös – kouluttajalta kyseleminen ja kuunteluoppilaana oleminen antavat myös paljon osviittaa koulutuksen sisällöstä ja laadusta!

    • “Tietämättömyys nykyaikaisesta metsästyskoiran koulutuksesta…”

      Ehkä en ole ajantasalla itsekään, mutta kolinapurkin käyttöä olen nähnyt (ja itsekin käyttänyt, kun en vielä ymmärtänyt sen mekanismia) niin paljon ja kuullut sen käytöstä vielä enemmän, että epäilen sen jopa kuuluvan ko kategoriaan. Olen nähnyt ko käsittelyssä koirien 4F tai 6F käytöksistä flightia, osin fightia ja varsinkin freezea, eli äärimmäisiä pelon ilmentymiä. Sekä muutamia, jotka ko käsittelyssä ovat muodostaneet yllättäviä ehdollistumia, esim miespelkoa ja ns blinkkausta. Ohjaajat eivät välttämättä edes tiedosta yhteyttä, puhumattakaan että olisivat ymmärtäneet antaa palautetta originaattorille.

      Pitäisin purkitusta sen ainakin parin vuoden takaisen yleisen ja laajan käytön vuoksi (en tiedä nykytilannetta) jopa paljon vaarallisempana kun pienissä porukoissa hissun kissun tapahtuvaa sähkön käyttöä. Siis sen yleisyyden ja toisaalta siihen liittyvän tietämättömyyden vuoksi. Olen myös kuullut puolusteluja, joiden mukaan purkkia voi käyttää oikein ja väärin. Purkin käytöstä-muuttava-käyttö perustuu yksiselitteisesti pelkoon, käytti sitä miten hyvänsä ja sai sillä aikaiseksi mitä hyvänsä.

      Jokainen on vastuussa omasta koirastaan ja omista valinnoistaan, mutta olisi ainakin hyvä tiedostaa menetelmien oppimismekanismit ja riskit taustalla. Jos ottaa riskin pelon käytöstä, niin ottaa sen sitten tietoisesti. Voidaan sanoa, että vain pienelle %:lle jää traumoja purkista ja tällaisia yksilöitä ei pitäisi käyttää jalostukseen. Varmaan näin, mutta ko yksilön omistajalle osuma on täysi 100%, ongelma jonka kanssa on elettävä pahimmillaan pahenevasti koiran koko loppuelämä.

      Omiin kokemuksiini ja ymmärrykseni heikosti hehkuvaan valoon pohjautuen pidän kirjoitusta aivan erinomaisena ja osuvana!

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän