Noutajien working testin (WT) ensimmäiset viralliset suomenmestaruuskilpailut järjestettiin tänään Ikaalisissa. SporttiRakki oli koko päivän paikalla tutustumassa lajiin.

Viimeinen rasti walk-up suoritettiin yhteisrastina.

Working Test (WT)

Working testissä arvioidaan noutajan metsästysominaisuuksia rastimuotoisin tehtävin, joista osa suoritetaan yksin ja osa suoritetaan yhteisrastina niin, että kaikki kilpailevat koirat ovat mukana samaan aikaan. Rasteilla noudetaan noutoesineitä, dameja, joita koiran tulee noutaa vedestä ja maalta ohjaajan tarkkojen ohjeiden mukaisesti. Koiran tulee osata pysähtyä ja ottaa ohjaajan ohjeita vastan (eteenpäin, vasen, oikea, stop, etsi siitä) pitkänkin matkan päästä – myös niin, että koira ei edes näe ohjaajaa. Koemuodossa ohjaajan ja koiran yhteistyö punnitaan, sillä koira ei välttämättä aina itse näe lainkaan, minne noutoesine putoaa.

SM-kilpailuun osallistui yhteensä 18 koirakkoa. Pääsyvaatimuksena oli ainakin yksi voittajaluokan 1-tulos edelliseltä kaudelta. Suurin osa osallistuneista koirista oli labradorinnoutajia, mutta myös kultaisetnoutajat olivat hyvin edustettuina. Loppujen lopuksi viimeiselle rastille selvisi jopa 4 kultaistanoutajaa taistelemaan aina SM-voitosta asti.

WT SM -finaalissa viimeiselle rastille pääsi neljä kultaistanoutajaa.

Suomenmestariksi kultainennoutaja Masi

Kilpailua käytiin upeassa säässä, ja rennon kisatunnelman lomassa kilpailu oli erittäin tiukkaa. Rastit olivat, kuten arvokilpailuun kuuluu, sopivan haastavia, joissa ohjaajan ja koiran yhteistyön tuli olla saumatonta. Viimeinen rasti suoritettiin walk up-rastina, jossa koirakot etenivät yhdessä ja kukin koirakko suoritti vuorotellen markkeeraukset. Toisena tuomarina toiminut Pauliina Ahola summasi kokeen jälkeen tehtävän haasteen, sillä koirat eivät aina edes voineet nähdä markkeerausheittoja. Ahola totesi, että yhteistyössä ohjaaja on se, jonka tulee auttaa koiraa. Ohjaajan tulee tehdä kaikkensa, että koira tietää tarkasti, mistä sen tulee etsiä.

Vuoden 2017 WT SM-1 ja ensimmäinen FI KVA-WT kultainennoutaja Weljesten Maximus Au & Minna Saksi.

Päivä oli täynnä hienoja suorituksia ja upeaa yhteistyötä. Yhteensä neljä koirakkoa ylsivät ykköstulokseen asti ja suomenmestariksi nousi kultainennoutaja FI KVA Weljesten Maximus Au “Masi” & Minna Saksi. Koirakko sai samalla viimeisen WT-sertinsä, ja Masi sai ensimmäisenä kultaisenanoutajana Suomessa nyt myös WT-valioarvon (FI KVA-WT). Paljon onnea kaikille hienoista suorituksista ja erityisesti tuoreelle suomenmestarille ja uudelle valiolle! SporttiRakki kiittää myös kisan järjestäjiä (Suomen Noutajakoirajärjestö, Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys) ja yleisöä erittäin mukavasta päivästä!

SporttiRakin ottamat kuvat kokeesta löydät Facebookista.

SM-mitalistit ja ykköstuloksen tehneet.

MAINOS
SporttiRakki Toimitus
SporttiRakin toimitus kertoo, mitä koiraurheilumaailmassa tapahtuu juuri nyt.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän