Houkuttaako ajatus ulkomaanmatkasta koiran kanssa? Oletko harkinnut kisareissua ulkomaille esimerkiksi arvokisojen vuoksi tai ulkomaisten valionarvojen toivossa? Haluaisitko lähteä muuten vaan lomailemaan ulkomaille ja ottaa koiran mukaan? Tässä lyhyt katsaus siihen, mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon ennen matkalle lähtöä.

ulkomaille matkustaessa tulee huolehtia vähintäänkin koiran rokotukset, loislääkitys ja passi kuntoon

Paperit kuntoon

Pohjoismaissa matkustaminen koiran kanssa on varsin vaivatonta. Suomen kansallisen rokotusohjelman rokotteet riittävät muissakin Pohjoismaissa, eikä koira tarvitse matkalle muuta kuin voimassa olevan raivotautirokotteen, mikrosirun ja EU-passin. Pohjoismaissa matkustaessa rajanylitykset sujuvat yleensä mutkattomasti, eikä koirien papereita välttämättä edes tarkasteta jokaisella rajalla.

Muualla maailmassa koiran maahantuonnin edellytykset riippuvat kohteesta. EU-maissa on samat vaatimukset kuin Pohjoismaissa, eli voimassa oleva rabiesrokote, mikrosiru ja EU-passi riittävät. EU:n ulkopuolisissa maissa voi olla erilaisia lisävaatimuksia, kuten eläinlääkärin suorittama kliininen tutkimus ja vasta-ainetesti raivotaudin osalta. Tietoa koiran viennistä ja tuonnista on koottu Eviran internet-sivuille, ja myös eri maiden suurlähetystöistä on mahdollista pyytää apua vientivaatimusten selvittämisessä.

Ekinokokkihäätö

Ulkomailta Suomeen palatessa koiralla täytyy olla ekinokokkihäätö kunnossa ja merkintä lääkityksestä EU-passissa. Kyseessä on Suomen maahantuontivaatimus, siksi menomatkalla Suomesta muualle ekinokokkilääkitystä ei vielä tarvita. Ekinokokkoosi on Echinococcus multilocularis –nimisen heisimadon aiheuttama, ihmisille jopa hengenvaarallinen sairaus, jota Suomessa ei esiinny. Tautia ei Suomeen myöskään haluta, joten tästä syystä Suomeen saa tuoda koiria ilman lääkitystä ainoastaan muista ekinokokkivapaista maista (Norja, Malta, Britannia ja Irlanti).

Ekinokokkilääkitys on helpointa hankkia kohdemaassa 1-5 vuorokautta ennen Suomeen tuloa, mutta mikäli matkalla ei ole mahdollista piipahtaa eläinlääkärin vastaanotolla, voi lääkityksen hoitaa 28 vrk säännöllä Suomessa. Monien näyttelyiden ja muiden koiratapahtumien yhteydessä ekinokokkilääkityksen tarve on huomioitu ja paikalla on eläinlääkäri hoitamassa ekinokokkilääkityksiä. Myös esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa ekinokokkilääkityksen saa varsin helposti tavallisilta pieneläinklinikoilta, osalta jopa ilman ajanvarausta ja huomattavasti edullisemmin kuin Suomesta.

Ekinokokkihäätöön soveltuvat aivan tavalliset, pratsikvantelia sisältävät reseptivapaat matolääkkeet, kuten Droncit ja Drontal. Kaikista yksinkertaisinta on ostaa lääkkeet valmiiksi mukaan Suomesta, ja piipahtaa reissussa vain eläinklinikalla antamassa lääkkeet koiralle eläinlääkärin valvonnassa. Mikäli päädytään käyttämään 28 vrk sääntöä ja lääkitykset hoidetaan Suomessa, koiralle annetaan matolääke kaksi kertaa ennen reissua ja yhden kerran vielä reissun jälkeen siten, että lääkityskertojen väliin saa jäädä maksimissaan 28 vuorokautta. Tämä menetelmä perustuu loisen elinkiertoon, ja vaikka viimeisen lääkityskerran toteutumista ei voida mitenkään valvoa, on erittäin tärkeää, että lääkitys todellakin annetaan vielä kerran matkan jälkeen.

Eksoottisia tauteja tuliaisina?

Bakteeri-, virus- ja loistaudit

Pohjoismaissa matkustellessa eksoottisia tauteja ei tarvitse pelätä sen enempää kuin Suomessakaan, ainoastaan ekinokokkilääkitys tulee ottaa huomioon. Muualla Euroopassa sen sijaan esiintyy erilaisia tartunnallisia bakteeri-, virus- ja loistauteja, joilta matkusteleva koira olisi syytä suojata. Leptospira-suvun bakteerien aiheuttamaa leptospiroosia esiintyy maailmanlaajuisesti, lähinnä lämpimillä ja kosteilla alueilla, mutta endeemisenä myös esimerkiksi Keski-Euroopassa. Leptospiroosia vastaan koira voidaan rokottaa.

Sydänmatoja (Dirofilaria immitis, Angiostrongylus vasorum) esiintyy myös Euroopassa, ja niitä voidaan ehkäistä ennen matkaa ja matkan aikana annettavalla loislääkityksellä. Leishmania-loisen aiheuttamaa leishmanioosia voidaan ehkäistä loista levittäviä lentäviä hyönteisiä (hietasääski) karkoittavalla reseptivapaalla ulkoloishäädöllä, esimerkiksi Bayvantic-liuoksella tai Scalibor-pannalla.

Punkkivälitteiset taudit

Punkkivälitteisiä tauteja, kuten borrelioosia ja ehrlichioosia lämpimissä maissa esiintyy yleisemmin kuin Suomessa, joten punkkien torjunnasta on syytä huolehtia erityisen tarkasti matkustelevan koiran kohdalla. Punkkien lisäksi myös muut ulkoloiset ovat lämpimissä maissa yleisempiä kuin Suomessa, joten kirppu-, täi- ja väivetartuntojen ehkäisy ja hoito on usein tarpeen matkustelevalla koiralla. Ennen matkaa on syytä perehtyä kohdemaan tautitilanteeseen hyvissä ajoin, jotta esimerkiksi tarvittavat rokotteet tehosteineen ehditään hoitamaan ennen lähtöä.

Kulkuneuvon valinta

Autolla ja laivalla

Pohjoismaissa matkustellessa auto ja laiva ovat todennäköisesti suosituimmat kulkuvälineet. Suomesta Ruotsiin ja Viroon kulkeville laivoille koiran vieminen on sallittua ja maksaa laivayhtiöstä riippuen muutamia kymmeniä euroja per koira. Tallinnaan mentäessä koira voi yleensä matkustaa autokannella auton sisällä. Ahvenanmaalle, Tukholmaan ja Riikaan matkustettaessa puolestaan koiraa ei saa jättää matkan ajaksi autoon, ja koiran kanssa matkustavan on varattava lemmikkieläinhytti, vaikka kyseessä olisi päivälaiva. Koirien määrä yhtä hyttiä kohden on yleensä rajoitettu ja riippuu laivayhtiöstä, tavallisesti 3-4 koiraa per hytti. Koiran kanssa saa liikkua laivalla vapaasti ravintoloita ja kauppoja lukuunottamatta, ja laivoilla on yleensä varattu koirille pieniä hiekkalaatikoita tarpeiden tekoa varten.

Lentokoneella

Lentomatkaan koiran kanssa vaikuttaa oleellisesti koiran koko. Lentoyhtiöstä riippuen pienen alle 6-8 kg painavan koiran saa ottaa lentokoneessa matkustamoon, suurempi koira matkustaa ruumassa lentohäkissä. Matkustamossa kuljetettavan koiran tulee matkustaa kantokopassa tai kuljetuslaukussa, joka mahtuu koneessa penkin jalkatilaan. Koira matkustaa kopassa koko matkan, eikä sitä saa ottaa kopasta pois kesken lennon.

Ruumaan menevän koiran lentoboksille on lentoyhtiöiden asettamia vaatimuksia, mutta perusidealtaan lentoboksit ovat muovisia kuljetuslaatikoita, joissa koiran tulee mahtua seisomaan ja kääntymään. Lentoyhtiöiden säännöt koirien suhteen vaihtelevat, ja esimerkiksi Finnairin lennoille otetaan ruumaan meneviä koiria koneen koosta riippuen vain 1-2 kappaletta, KLM:n lennolle useampia. Koiran lentolippua ei yleensä voi ostaa internetistä, vaan on otettava erikseen yhteyttä lentoyhtiöön ja tiedusteltava, onko halutulle lennolle mahdollista ottaa koiraa. Koiran lennättämisen hinta per suunta vaihtelee muutaman kympin ja muutaman sadan euron välillä riippuen koiran koosta ja matkakohteesta. Kauemmalle lennettäessä lisäksi tulee ottaa huomioon vuodenaika, sillä esimerkiksi Yhdysvaltoihin koiran lennättäminen kaikkiin vuodenaikoihin ei ole mahdollista.


MAINOS
Emmi Lavikka
Olen 28-vuotias eläinlääkäri ja intohimoinen koiraharrastaja. Harrastan tavoitteellisesti tokoa, agilitya ja palveluskoiralajeja kolmen bordercollieni kanssa, kisakoiran virkaa tällä hetkellä toimittaa 4-vuotias bordercollienarttu "Fisu", FI&NO TVA PM-17 FI AVA FI AVA-H JK3 PAIM1 PPR1 BH Tending Piraya.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän