Monesti ihmiset kysyvät, että minkä rotuinen koira soveltuu homekoiraksi. Osalle tulee myös yllätyksenä, kun kerron oman laumani rotukirjon. Pääosin voi sanoa, että rodulla ei ole väliä. Koira yksilönä vaikuttaa enemmän ja sen ominaisuudet homekoirana toimimiseen.

Pelkästään hyvä nenänkäyttö ei siis takaa vielä sitä, että koirasta olisi homekoiraksi.

Homekoirien rotukirjo ja työskentelytyylit

Homekoirana toimii tällä hetkellä useita erirotuisia koiria mm. saksanpaimenkoiria, belgianpaimenkoira malinoiseja, spanieleita, terrierejä, rottweilereita, australianpaimenkoiria, vesikoiria ja noutajia. Suurin osa roduista on kuitenkin valikoitunut rotuominaisuuksien, työominaisuuksien, itsenäisyyden ja motivaation mukaan.
Jokainen rotu ja yksilö työskentelee omalla tavallaan.

Homekoiran työskentelyssä ei ole tyylillä väliä. Samaan tulokseen voi päästä eri tavalla työskentelevillä koirilla. Esimerkkinä spanieli, joka yleensä haluaa tehdä luontaisesti ”hakukaarta”, joka on sille luontainen tapa työskennellä. Spanieli on alkuperältään metsästyskoira ja sen tapa työskennellä juurtaa juurensa rodun alkuperään. Rottweiler on työskentelytavaltaan rauhallisempi ja ns. suoraviivaisempi. Rottweiler on alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan karjavahti. Rotujen alkuperä ja jalostus sekä sen luontaiset taipumukset vaikuttavat sen tapaan työskennellä. Työskentelytapaan vaikuttaa kuitenkin myös koira yksilönä.

Yksilölliset ominaisuudet ratkaisevat

Vaikka rotukirjo on valikoitunut alalla työskenteleville koirille tietynlaiseksi niiden koulutettavuuden ja soveltuvuuden takia, ei kuitenkaan näiden rotujen sisällä kaikki yksilöt sovellu homekoiraksi. Homekoiran pentueen valitsemiseen, pennun valitsemiseen ja homekoiraksi valmistumiseen vaikuttaa moni seikka (näistä kerron myöhemmin lisää).

Homekoirana työskentelevän koiran tulee olla mm. helposti motivoitavissa, sen tulee olla rohkea, pystyä kulkemaan ja toimimaan erilaisissa ympäristöissä ja omata luontaisesti hyvä nenänkäyttö. Homekoiran tulee olla riittävän sosiaalinen, jotta se voi toimia ihmisten läsnä ollessa ja erilaisissa tilanteissa vieraiden ihmisten kanssa.

Rodun ja pentueen valintaan vaikuttaa myös terveystilanne. Homekoiran tulee olla terve. Sairas koira ei voi työskennellä. Valinnassa pyritään valitsemaan mahdollisimman terve pentue. Jokaisessa rodussa on perinnöllisiä sairauksia, osassa vähemmän ja osassa enemmän. Pentueen valinta rodun sisällä karsii myös pentueita pois.

Homekoiran yksi tärkeistä ominaisuuksista on työmotivaatio ja motivaation kesto. Homekoira joutuu työskentelemään pitkiä aikoja ja vaikka työympäristö muuttuu joka kartoituksella, on työ samanlaista viikosta toiseen. Välillä tutkittavana on tuhansia neliöitä päivän aikana. Homekoiran tulee olla aina yhtä innokas lähtemään töihin. Homekoiran vapaapäivistä pidetään kiinni ja silloin se ei joudu tekemään nenätöitä.

Tärkeää homekoiran rodunvalinnassa on myös ohjaajan mieltymys rotuun. Rodut ovat tyypiltään erilaisia ja eri ohjaajille sopivat erityyppiset koirat.

Pelkästään hyvä nenänkäyttö ei siis takaa vielä sitä, että koirasta olisi homekoiraksi.


MAINOS
Jenna Knuutinen
Olen pirkanmaalainen Sastamalassa asuva homekoirayrittäjä. Olen toiminut homekoirayrittäjänä vuodesta 2012. Ohjauduin alalle alun perin koira-alalta. Lähdin opiskelemaan vuonna 2007 koira-alan ammattilaiseksi Kannuksen maaseutuopiston kennellinjalle ja valmistuin eläintenhoitajaksi sieltä vuonna 2010. Kennellinjan jälkeen jatkoin opiskelua samaisessa koulussa Suomen ensimmäisellä homekoiraohjaajakurssilla. Koulusta valmistuttua perustin yrityksen nimellä Hometutka ja lähdin toimimaan täyspäiväisenä yrittäjänä. Olen jatkanut opiskelua kosteuskartoittajaksi ja valmistuin kurssilta vuonna 2013. Tällä hetkellä opiskelen talonrakentajaopintoja Nokialla ja tarkoitus olisi valmistua tämän vuoden puolella. Haluan jatkaa opiskelua ja kehittää omaa osaamistani koko ajan, jotta voisin palvella asiakkaitani paremmin.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän