Eläinetsijäkoirat koulutetaan etsimään kadonneita lemmikki- ja kotieläimiä. Millaista todellisuudessa on eläinetsijäkoirien koulutus ja työ? SporttiRakin haastattelussa kävivät Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n varapuheenjohtaja ja alkeiskurssikouluttaja Laura Uotila sekä koulutusvastaava, etsintävalmiin koiran ohjaaja ja eläinkouluttaja Elina Kestilä-Kekkonen.

KoiraNohjaajalta vaaditaan hyviä ihmissuhdetaitoja ja paineensietokykyä myös haastavissa tilanteissa sekä taitoa lukea koiraa erilaisissa olosuhteissa.

Kuva: Mika Palviainen

Neuvontaa ja luottoetsijöiden kouluttamista

Yhdistyksen tärkein tehtävä on auttaa karanneet lemmikit kotiin. Tässä työssä auttavat koulutetut etsijäkoirat, joita yhdistyksellä on tällä hetkellä 12. Valmiissa koirissa rotukirjo vaihtelee terriereistä valkoisiinpaimenkoiriin ja mäyräkoirista labradorinnoutajiin ja monirotuisiin. Yhteistä kaikille kuitenkin on halu auttaa karanneita lemmikkieläimiä ja niiden omistajia.

Aina karkurin etsinnässä paikalle ei kuitenkaan tarvita etsijäkoiraa, vaan karkurin kotiin saamiseen riittävät usein pelkät ohjeet ja neuvot – yhdistyksessä toimiikin kymmenisen etsintäkoordinaattoria asiakkaiden apuna ja tukena. Jäsenistöstä isolla joukolla on vuosien kokemus karkureista, joten asiantuntevat ja luotettavat ohjeet arkojenkin karkureiden kiinni saamiseksi ovat etsintätilanteissa äärimmäisen arvokkaita.

Yhdistyksen perustajat ovat vuosia eläinetsijäkoiria kouluttaneita ja valmiiden etsijäkoirien kanssa työskennelleitä koiranohjaajia, jotka olivat aiemmin mukana Etsijäkoiraliitossa. Vainu Eläinetsijäkoirissa pyritään kehittämään eläinetsijäkoirien koulutusta jatkuvasti entistä järjestelmällisemmäksi, jossa koirien ja ohjaajien koulutukseen panostaminen tuottaa toimintavarmoja ja laadukkaita etsintäkoirakkoja tositilanteisiin. Tosielämän etsinnät ovat haasteellisia ja koirakko joutuu työskentelemään paineen alla: yhdistys panostaakin koulutuksessaan siihen, että koirakko osaa myös näissä tilanteissa toimia selkeästi ja varmasti sekä auttaa lemmikkinsä kadottanutta huolestunutta asiakasta mahdollisimman tehokkaasti.

Vainu Eläinetsijäkoirat ry on suhteellisen nuori yhdistys, se on perustettu huhtikuussa 2017. Se on saanut kuitenkin hyvän alun toiminnalleen, sillä yhdistyksessä on jäseniä jo lähes sata, joiden joukossa on laaja kirjo harrastajia ja koiria. Osalla jäsenistöstä ja kouluttajista on hyvin vankkaa taustaa mm. eläinkouluttajan opinnoista sekä hajutyöskentelyn kouluttamisesta erilaisille työkoirille. Suurin osa jäsenistä treenaa oman koiransa kanssa yhdistyksen riveissä, mutta mukana on myös ihmisiä, jotka haluavat osallistua toimintaan ainoastaan neuvontatoiminnan kautta.

Kuva: Tuija Niskanen

Hajuerottelua, itsenäistä etsintää ja varma ilmaisu

Yhdistys hyödyntää koulutuksessa uusinta asiantuntijatietoa koirien hajutyöskentelystä ja koirien oppimisesta, ja apuna käytetään hajutyöskentelyn ammattilaisia. Koirat oppivat hajuerottelun kautta hakemaan etsittävänä olevaa eläintä.

Koulutuksessa tärkeintä on koiran korkean motivaation ylläpitäminen ja taitojen kehittäminen askel askeleelta paremmaksi etsijäkoiraksi. Yhdistyksessä koirat koulutetaan operantisti, jotta koiran motivaatio karkurin etsimiseen olisi mahdollisimman korkea ja se suorittaisi etsintätehtävän mahdollisimman itsenäisesti ja suoraviivaisesti.

Etsijäkoirien koulutuksessa panostetaan myös koirien ilmaisujen selkeyteen ja yksiselitteisyyteen, sillä tosietsinnöissä ohjaajan tulee olla varma siitä, että koira ilmaisee eri tavoin ja mahdollisimman varmasti löydetyn eläimen ja toisaalta myös ns. tyhjän alueen, eli alueen, jolla karkuri ei ole. Koulutusvaiheissa hyödynnetään myös ns. purkkikoulutusta ilmaisujen sekä etsittävän hajun vahvistamiseen.

Koirien testaaminen on tärkeä osa koulutusprosessia. Vainussa kurssipääsykokeet ja -testit ovat pääosin tuplasokkomuotoisia, eli jäljittelevät etsintätilanteita, jossa koiranohjaaja tai jäljen seuraaja ei tiedä jälkeä. Näin ollen testiä seuraava henkilö ei voi mitenkään vaikuttaa koirakon työskentelyyn ja testin läpimenoon, vaan testissä ainoastaan koiranohjaajan ja koiran taidoilla on merkitystä. Myös jo valmistuneiden koirien taidot tarkistetaan vastaavilla testeillä säännöllisesti.

Yhdistyksen koulutusjärjestelmän taustalla on työkseen erikoisetsintäkoiria kouluttavia, ja siinä on sovellettu laajasti oppeja eri hajutyöskentelylajeista. Koulutusjärjestelmän osa-alueita arvioidaan jatkuvasti kriittisesti ja pyritään kehittämään eteenpäin.

Motivoivaa mutta haastavaa työtä

Kuten muukin vapaaehtoistyö, myös eläinetsijäkoiran ja sen ohjaajan työ on pääosin palkitsevaa ja motivoivaa, mutta välillä myös raskasta. Suurin osa karkuritapauksista saadaan onnelliseen päätökseen ja karkuri turvallisesti kotiin. Aina ei kuitenkaan karkurin tarina pääty yhtä iloisesti. On myös surullisia loppuja, joissa etsittävä eläin on kuollut, tai se löytyy yllättäen kuolleena, tai lemmikki jää kokonaan kadoksiin omistajan ja koirakon ponnisteluista huolimatta.

Koiranohjaajalta vaaditaankin hyviä ihmissuhdetaitoja ja paineensietokykyä myös haastavissa tilanteissa sekä taitoa lukea koiraa erilaisissa olosuhteissa. Vapaaehtoistyö vaatii myös valmiutta joustaa muun elämän menoissa ja lähteä etsintään usein hyvin lyhyelläkin varoitusajalla.

Kuva: Heini Järvenpää

Etsijäkoiratoiminnan kehittäminen

Tällä hetkellä Vainu Eläinetsijäkoirien treenitoiminta pyörii aktiivisesti pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa ja Lappeenrannassa. Yhdistys ottaa uusia harrastajia mukaan alkeiskurssien kautta säännölllisesti. Tavoitteena on myös laajentaa toimintaa uusille alueille, kuitenkin niin, että jokaisella paikkakunnalla pystytään varmistamaan koirien koulutuksen taso, joka on yhdistyksen toiminnan kulmakivi.

Vainu tiedottaa aktiivisesti erityisesti sosiaalisessa mediassa ja pyrkii näin ehkäisemään karkaamistapauksia. Ennakoivaa tiedotusta pyritään vielä lisäämään entisestään tulevaisuudessa. Yhdistys tekee myös jatkuvasti yhteistyötä muiden eläinetsintäyhdistysten kanssa, jotta karkurit saataisiin kotiutettua mahdollisimman hyvin.

Kun lemmikki katoaa

Vainu Eläinetsijäkoirien maksuton neuvontapuhelin (041 805 9423) palvelee kaikkia lemmikinomistajia lemmikin karatessa. Karkurin omistajan kanssa käydään puhelimitse kokonaistilanne läpi, arvioidaan tärkeimmät toimenpiteet sekä etsijäkoiran tarve.

Tarkemmat toimintaohjeet karkurin omistajalle: http://elainetsijakoirat.fi/jos-elain-karkaa/toimintaohjeet/

Lisätietoja

Vainu Eläinetsijäkoirat: http://elainetsijakoirat.fi/
FB: https://www.facebook.com/elainetsijakoirat/
Instagram: https://www.instagram.com/vainu_elainetsijakoirat/

Artikkelikuva: Mika Palviainen


MAINOS
SporttiRakki Toimitus
SporttiRakin toimitus kertoo, mitä koiraurheilumaailmassa tapahtuu juuri nyt.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän