Tämä teksti on ensimmäinen kolmiosaisesta postaussarjasta, jossa aiheena on pennun kouluttaminen metsäjälkikoiraksi. Ensimmäisessä osassa käsittelen nenän käytön oppimista ja tekemiäni alkeisharjoituksia. Toisessa osassa kerron siirtymisestä lumelta sulalle maalle sekä janaharjoituksista ja ensimmäisten varsinaisten jälkien teosta. Kolmannessa tekstissä teen syksyllä tilannekatsauksen ensimmäiseen kauteen ja sen tuomiin oppeihin. Kulmat, harhat ja esineilmaisu kulkevat mukana mikä missäkin vaiheessa – niiden aloitusta en erikseen suunnittele, vaan otan nämä ohjelmistoon siinä vaiheessa, kun ne tuntuvat hyvältä ratkaisulta pennun muuhun osaamistasoon nähden.
Haaveet metsäjälkikoirasta
Tammikuun lopulla kaipuuni metsäjälkikoirasta sai vastakaikua, kun laumaamme liittyi australianpaimenkoira Kaski. Lystin parin vuoden takaisen sairasloman ja sen myötä yllättävän eläköitymisen johdosta olen ollut poissa jälkimetsistä kaksi kesää, ja ikävä metsään on ollut kova. Viime kesänä hetkellisesti ajattelin saavani Flow’sta metsäjälkikoiran itselleni, mutta hyvin nopeasti totesin, että pääasiassa metsässä nomea tekevä koira ei ole sitä, mitä itse jälkikoiralta kaipaan. Myöskään Lystin kanssa aloitettu peltojälkiharrastus ei tyydyttänyt kolottavaa jälkihammasta.
Olin jo tovin odotellut jälkipentua, ja olen jo vuosia ajatellut opettavani seuraavan koirani jäljelle esineiden kautta. Nykyäänhän tämä tapa on yleistynyt huimasti – Lystiä jäljelle opettaessani tuntui aloittelijalle ruoan kautta opetus omimmalta tavalta, enkä juuri muista tutuissakaan olleen esineiden kautta opettaneita. Nykyään opetustapoja on monia, enkä itsekään tiedä, miten monella tavalla jälki voidaan koiralle opettaa. Omaan opetusprosessiin lähdin sikäli selkein sävelin, että tiesin, millaisella tavalla haluan lähteä liikkeelle, ja samalla myös takaraivossa kaikui helpottava “ainahan voin palata vaikka ruualle ja aloittaa sillä alusta, jos tämä ei toimi”.
Toisena mielenkiinnon kohteenani on ollut jäljen alkeisharjoitteiden tekeminen lumella. Ajatus siitä, että alkuharjoitteista puuttuu rikkoutuneen maan, eliöiden ja muiden hajut, on tuntunut loogiselta: pentu pääsee alusta asti keskittymään nimenomaan toivottuun ihmisen hajuun. Lumi tuo toki oman lisähaasteensa silmien käytön vuoksi. Koira oppii nopeasti etsimään silmillään jalanjälkiä, jos harjoitukset tehdään jäljen muodossa.
Koska halusin antaa pennulle mahdollisuuden nenän käyttöön enkä halunnut käyttää puhtaasti ruokaa, päädyin vastoin alkuperäistä suunnitelmaani nosework-treenien pariin.
Pennun jälki alkoi nosework -treeneillä
Tammikuussa saapunut Kaski kotiutui lumen vuoksi sikäli loistavaan aikaan. Pieneksi haasteeksi muodostui vaan se, etten ollut ajatellut pakkaslukemien huitelevan parinkymmenen asteen kieppeillä harva se päivä, ja jo pelkästään pennun pissattaminen ulkona tuntui haasteelliselta. Siinä ei paljoa treenailla jälki- tai muitakaan nenähommia ulkona… Koska halusin antaa pennulle mahdollisuuden nenän käyttöön enkä halunnut käyttää puhtaasti ruokaa, päädyin vastoin alkuperäistä suunnitelmaani nosework-treenien pariin. Nose tuntui luontevalta valinnalta, koska se on itselleni jossain määrin tuttua, ja Lystin ja Flow’n kanssa treenatessa saan helposti muokattua treeneistä myös Kaskelle sopivia. Toki suunnittelussa ja toteutuksessa täytyi huomioida, etten halunnut poissulkea mahdollisuutta varsinaiseen noseharrastukseen, joten perusteiden opetuksessa täytyi pitää vähän järkeä mukana.
Harjoitusten kulmakivenä pennun oma oppiminen
Nosea lähdin työstämään purkkiradan kautta: naksuttelin oikean purkin haistamista, jonka jälkeen siirryin nopeasti etsintätreeneihin. Näissä vein pennun suhteellisen lähelle piiloa ja annoin sen itse hoksata hajun ja lähteä tarkentamaan sitä. Aluksi etsinnät olivat “vahinkoja”: Kaski sai hajun keskittyessään vain minuun, mutta muistikuva saadusta palkasta motivoi sitä lähtemään etsintään. Itse pyrin liikkumaan hiukan koko ajan, jotta pentu ei jumahtaisi istumaan eteeni ja killittämään silmiini. Nämä videot on kuvattu Kasken 3. ja 4. nosetreenistä. Varsinaisissa nosetreeneissä panostaisin ilmaisuun alusta alkaen – Lystin kanssa viisastuneena panostaisin siihen runsaasti heti alusta lähtien. Nyt nosetreenit ovatkin jääneet pois ohjelmasta juuri tämän itsenäisen etsimisen vuoksi.
Kulmakivinä pennun opettamisessa pidän pennun omaa oppimista: en käytä käskyjä (voin kyllä höpötellä koiralle, mutta sanani ovat merkityksettömiä), en houkuttele enkä vaadi pentua tekemään. Jos jälki ei innosta, eli jos pentu ei ala haistella tai hoksaa treenien ajatusta, lopetan treenin hyvillä mielin ja kokeilen erilaista tapaa. Jos pentu poistuu treenistä kesken kaiken, se saa tehdä niin. Jos pentu keskittyy muihin asioihin, se saa tehdä niin. Jos pentu keskittyy tai palaa tehtävään ja onnistuu, vahvistetaan onnistuminen palkalla – juuri muita reaktioita en käytä. Toki jos pentu kesken kaiken tulee luoskeni tai kiipeää syliini, silittelen ja juttelen sille – enkä tässäkään tilanteessa ohjaa sitä jatkamaan, vaan pentu saa itse tehdä valinnan. Ainoastaan jos pentu lähtee selvästi kauemmas (ts. tilanne ei ole enää turvallinen), otan sen lähemmäs pyynnöllä. Jos pentu ei kuitenkaan tällöinkään innostu tehtävästä, annetaan homman olla ja siirrytään muihin puuhiin (ja tekemään erilaista treenisuunnitelmaa seuraavalle kerralle).
Kulmakivinä pennun opettamisessa pidän pennun omaa oppimista: en käytä käskyjä, en houkuttele enkä vaadi pentua tekemään. Jos pentu ei ala haistella tai hoksaa treenien ajatusta, lopetan treenin hyvillä mielin ja kokeilen erilaista tapaa.
Miten jälki opetaan pennulle?
Miten jälki sitten kannattaa lähteä opettamaan pennulle? Ehkä tärkeimpänä huomiona haluan heti aluksi nostaa esiin sen, että treenaan nimenomaan metsäjälkeä ajatellen. En aio tehdä sulankaan maan alkuopetusta pellolla enkä vaadi koiralta tiettyä tekniikkaa jäljestämiseen (vrt. peltojälki, jossa oikean tekniikan opetus alusta alkaen on tärkeää). Aloitin Kasken kanssa treenit ruutujen kautta. Talloin kokoa vaihdellen n. 2×2–3×3-metrisiä ruutuja (tallattu kokonaisuudessaan lähes tamppaamalla, niin että koko ruudun alue haisee ihmiselle), joihin jätin esineitä.
Harjoituksissa käytetyt esineet
Kahdessa ensimmäisessä treenissä käytin vaaleita keppejä. Nämä kuitenkin näkyivät lumesta sen verran, että toisessa treenissä Kaski alkoi selvästi käyttää nenän sijaan silmiä. Vaihdoin siis kepit valkoisen johdon pätkiin. Näihin haju ei kuitenkaan tarttunut riittävästi ainakaan viileällä kelillä, vaan treeneistä tuli pennulle epäreiluja. Johdoilla treenejä tehtiin tästä syystä vain yksi. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi totesin siis valkoiset kankaanpalat: haju tarttuu niihin hyvin eivätkä ne erotu lumesta. Esineiden määrää vaihtelin aluksi ihan senkin vuoksi, että hain omaa tuntumaa siihen, mikä olisi sopiva määrä esineitä per ruutu. Maksimissaan laitoin yhteen ruutuun neljä esinettä, sillä en halunnut esineiden olevan ihan kiinni toisissaan (en tiedä, miten paljon koiralle on merkitystä sillä, onko esineiden väli 20 vai 50 cm, mutta itsestä tuntui reilummalta alkeistreeneissä jättää edes vähän enemmän väliä esineille ja mahdollistaa siten helpompi tarkennusvaihe pennulle).
Pennun ohjaus jälki- ja nosework -treeneissä
Vaikka pyrin pennun omaan oivaltamiseen, ohjaan tarvittaessa aluksi pennun nenää maahan ja helpotan tehtävää. Tällä videolla näkyy, miten vihjaan maan olevan olennainen asia (ja miten pentu vastaa vihjeeseen haistelemalla). Koska Kaski tarjosi aktiivisesti haistelua ja halusin sen saavan onnistumisen, heitin sen nähden yhden kankaan uuteen paikkaan, josta se sai itse löytää palasen.
Koska Kaskella ei ollut vielä muodostunut vahvaa ajatusta siitä, mitä on tarkoitus tehdä, tuli sille sijaistoimintoina esimerkiksi lumen syöntiä. Tähän en reagoinut lainkaan. Pentu oli rento eikä paineistunut tilanteesta, joten jatkoimme treeniä suunnitellusti. Videossa näkyy, miten Kaski etsii nenän lisäksi myös silmillään. Aluksi treeneissä en poistanut ruudusta esineitä, jotka Kaski oli jo löytänyt, vaan se sai reagoida samaan esineeseen useamman kerran. Tässä vaiheessa naksuttelin puhtaasti siitä, että nenä löysi esineen luokse. Kankaanpalat olivat nyt käytössä ensimmäistä kertaa, kokonaisuudessaan videolla on neljäs treeni ruudussa.
Tämä video on kuvattu viisi minuuttia edellisen videon jälkeen. Tein kaksi ruutua valmiiksi, jolloin pääsin sujuvasti siirtymään ruudusta toiseen. Mikäli ensimmäinen ruutu ei olisi sujunut tai Kaski olisi vaikuttanut väsyneeltä tai innottomalta, ei toista ruutua olisi tehty lainkaan.
Tämä video on kuvattu alle viikko edellisistä. Välissä tein yhden tsekkauksen jäljen muotoisena ja totesin, että etenemistä edellyttävä treeni ei vielä onnistu. “Jälki” oli tehty vahvasti jalkoja laahaten ja se oli ennemminkin leveä ura kuin jälki, mutta tässä vaiheessa sitä pitkin eteneminen ei vielä onnistunut.
Ruututreenissä haasteensa tuo se, että koira oman kokemukseni mukaan tottuu ruudun tuomaan epäsäännölliseen työskentelytapaan, ja on hyvin mahdollista, että Kaskellekin täytyy opettaa uudelleen jälkimäinen eteneminen. Tämän olen kuitenkin tietoisesti jättänyt odottamaan vielä, sillä tämä yksi testi kertoi, ettei vielä ole sen aika. Sen sijaan videolla näkyvä ruututreeni kertoo, että ajatus nenän käytöstä ja etsinnästä alkaa olla asennettuna. Kun pentu alkaa selvästi ymmärtää, mitä on etsimässä, alan myös ottaa jo löydettyjä esineitä pois ruudusta.
Märkäruoka pennun palkkana
Vaan aina kaikki ei mene kuitenkaan putkeen! Kaski lähti innoissaan työskentelemään, mutta alkoi hyvin nopeasti keskittymään muihin juttuihin. En reagoinut asiaan millään tavalla, vaan annoin sille aikaa tutkia ja ihmetellä. Tässä kohtaa treenejä otin testiin märkäruuan palkkana, aiemmissa treeneissä käytössä oli ollut Naturis. Märkäruokaa kokeilin lähinnä siksi, että en käytä sitä juurikaan muissa treeneissä. Lisäksi se on helppo sekoittaa veteen, jolloin koiran saa kätevästi juotettua jäljellä palkkauksen yhteydessä. Lystillä käytin veden joukossa kalkkunan jauhelihaa, joka sekin on yksi vaihtoehto Kaskea ajatellen.
Märkäruoka oli motivoivaa (ja on ehdoton superpalkka nykyään), ja ensimmäisen esineen löydettyään Kasken motivaatio ja palkannälkä kasvoivat huimasti. Toisen esineen jälkeen se etsi pitkään, mutta lopulta alkoi taas keskittyä muihin asioihin. Pennun kohdalla en tällaisesta kerrasta huolestu, ja niinhän tälläkin kertaa löytyi asialle ihan luonnollinen selitys: kesken etsinnän Kaski suuntasi tuonne aidan viereen kakalle… Jo ennen tätä Kaski oli käynyt useamman kerran aivan esineen lähellä, mutta ei jostain syystä ollut saanut siitä hajua. Treenin pitkittyessä, mutta Kasken kuitenkin yhä yrittäessä, halusin antaa sille loppuun onnistumisen. Yritin vaivihkaa koskea esineeseen saadakseni siihen lisää hajua, mutta… No, video sen kertoo. Aina ei ohjaajan nopeus vaan riitä. 🙂
Märkäruoka on helppo sekoittaa veteen, jolloin koiran saa kätevästi juotettua jäljellä palkkauksen yhteydessä.
Harjoittelua myös uusissa tiloissa
Jälki- ja nosetreenin lisäksi saimme Kasken kanssa mahdollisuuden availla nenää jälleen uudella tavalla. Pääsimme täysin uuteen tilaan, jossa oli runsaasti erilaisia hajuja (omaan nenäänkin tuoksuvia). Tiloja oli useampia, ja jokaiseen oli piilotettu ruokaa.
Treenit aloitettiin kävelemällä koiran kanssa tilassa ja antamalla sen napata itse hajun ruuasta. Hajun saatuaan Kaski lähti heti tarkentamaan tietään ruuan luokse. Tämä video on kolmannesta tilasta, jolloin kahden ensimmäisen etsinnän jälkeen Kaskella oli jo niin selkeä ajatus ruuan etsimisestä, etten itse juuri liikkunut sen kanssa tilaan tultuamme. Isompana tätä treeniä olisi hyvä varioida niin, että itse liikkuisin omia menojani, ja koira pystyisi silti keskittymään etsintään ohjaajan liikkumisesta välittämättä. Vaikka en ruokaa ainakaan vielä halua käyttää varsinaisessa jälkiopetuksessa, on se hyvä keino aktivoida koiran nenää.
Tässä videossa etsintäalue on ensimmäistä kertaa suorakaiteen muotoinen, n. 1×6 metriä, jossa on kaksi kankaanpalaa. Sää treenipäivänä oli hyvin tuulinen, ja tuulen painama haju vei myös koiraa mennessään. Videoltakin näkyy hyvin, miten Kaski joutuu useampaan kertaan tarkentamaan ruudun rajoja tuulen viedessä hajua. Tässä treenissä näen kuitenkin itse, miten hyvin ruutuajatus on alkanut iskostua: haju on merkityksellinen, ja hajustetulta alueelta ei kannata poistua. Juuri tämän ajatuksen toivon pennun keksivän ruututreenien yhteydessä.
Esineen ilmaisu
Ylemmässä videossa myös näkyy sama, mikä näkyi kertaalleen jo aiemminkin: jos en ole itse täysin kartalla ja naksauta ajoissa, alkaa Kaski tarjota esineen ottoa suuhun. Ajattelen itse esineen ilmaisun olevan vahvin silloin, kuin valittu ilmaisutapa on koirasta lähtöisin.
Tällä hetkellä näyttää, että Kasken ilmaisu voisi olla joko tuominen tai esineen otto suuhun ja pysähtyminen sen kanssa. Ilmaisutavalla kun ei metsässä ole väliä, saa Kaski itse valita sopivimman ilmaisun, jota lähdemme sitten tarkemmin työstämään. Kaski on kotiutumisestaan alkaen opetettu moneen asiaan tarjoamisen kautta, joten uskon sen nopeasti alkavan tarjoamaan aktiivisesti jotakin toimintoa, jos naksaus alkaa hetkenkin viipyä. 🙂
Jatkosuunnitelma jälki- ja ruututreeneihin
Tällä hetkellä treenit ovat omaan silmääni oikein hyvällä mallilla: nenän käyttö on aktivoitu ja Kaski työstää asioita mielellään nenällään.
Treenimäärää en näe järkeväksi kasvattaa kovaa vauhtia, vaan ennemmin tehdään jokusia ruutuja tässä lumella/sulalla maalla säiden mukaan, ja pikkuhiljaa ryhdytään testailemaan jälkimuotoisia treenejä ruutujen sijaan. Lisää tästä kerron seuraavalla kerralla, kun ollaan päästy hieman sulan maan ja varsinaisten jälkien makuun.
MAINOS
