Kerromme tarinoita koiraharrastajien arjesta ja elämästä. Tämän viikon tarina on Viikon Yhdistys. SporttiRakki kävi kurkistamassa Seinäjoen ja Ilmajoen seudulla harrastavan toko-yhdistyksen Lakeuden Tokoilijoiden (LATO) viimeisiin kimppatreeneihin ennen tulevan viikonlopun SM-kilpailuja. Treeneissä oli aistittavassa innostuneen odottava tunnelma.

Lakeuden Tokoilijoilta nähtiin viime vuonna jopa pienoinen yllätys, kun yhdistyksen toinen joukkue ylsi joukkuekilpailussa aina SM-hopealle asti, vain pisteen päähän voittajajoukkueesta. Hopeajoukkueessa rotukirjo oli poikkeuksellisen laaja, sillä joukkueessa kisasi niin berni kuin pihakoirakin bordercollieiden, belgin ja labradorin rinnalla. Tänäkin vuonna yhdistys lähtee hakemaan kahden joukkueen voimin hyvää, eheää suoritusta.

Viime vuonna LATO:n hopeajoukkueessa ALO-luokassa kilpaillut tanskalais-ruotsalainen pihakoira Kinda on tänä vuonna mukana AVO-luokassa.

Mitä aiemmat SM-kilpailut ovat opettaneet?

Yhdistyksen yksi kisakonkareista Riikka Niinistö on lähdössä SM-kilpailuihin jo kolmatta kertaa. Hän totesi, että oma henkilökohtainen tavoite valkoisenpaimenkoiran Vimman kanssa voittajaluokasta on saada ehjä suoritus nollaamatta yhtään liikettä. Arvokisat jännittävät kuitenkin aivan eri lailla kuin normaalit kilpailut, sillä erilaisia häiriöitä vilkkaalla kisapaikalla on SM-kilpailuissa jopa moninkymmenkertaisesti normaaliin pienempään kokeeseen verrattuna.

LATO:ssa tiedetään, että SM-kilpailupäivät ovat pitkiä ja raskaita. Kun normaalissa kokeessa on oma suoritusaika suurin piirtein jo etukäteen laskettavissa, ei SM-kilpailuissa voi juurikaan ennakoida oman suorituksen ajankohtaa. Jo aamusta on oltava kisapaikalla, mutta oma suoritusvuoro saattaa venähtää pitkälle iltapäivään.

Pitkät odotusajat tuovat koirakoille aivan uudenlaisia haasteita. Valtavan pitkänkin odottelun jälkeen koiran tulisi pystyä tekemään hyvä suoritus. Odottelua pitäisi harjoitella myös oman suorituksen yhteyteen, sillä myös suoritettavien kehien välissä voi joutua odottamaan omaa vuoroaan pitkäänkin. Lisäksi yhdistyksen oma telttaleiri saattaa olla kaukana varsinaisesta kilpailukehästä, joten paikasta toiseen siirtymisiä tulee SM-kilpailuissa väkisinkin. SM-kisoissa koiraa ei pysty ottamaan kehään suoraan häkistä, vaan riittävän korkea vire pitää rakentaa muulla tavoin.

Riikka Niinistö osallistuu VOI-luokkaan valkoisenpaimenkoiran Vimman kanssa.

Mikä tekee LATO:sta joukkueena vahvan?

LATO:ssa SM-kisoihin valmistaudutaan keväisin ahkeralla ja hyvin suunnitellulla treenaamisella. Koko joukkueen (LATO 1 ja LATO 2) kesken pidetään suuria kehätreenejä, joissa rakennetaan kehät ja pyritään muutenkin treenaamaan hyvin kokeenomaisesti. Yhdessä harjoitellaan kehästä toiseen siirtymisiä, häiriöitä, palkattomuutta, kehien välistä palkkausta, odottelua ja kaiken kaikkiaan pyritään tuomaan SM-kisojen henkeä mahdollisimman paljon treeniin mukaan.

Yhdistyksessä treenitapana vuoden ympäri on harjoitella 8-10 hengen ryhmissä, joissa treenit viedään läpi aina pareittain: useimmiten kunkin treenin parit arvotaan. Pareittain treenatessa toinen on aina apuna, liikkurina ja kriittisenä ja kannustavana silmäparina. Kun treeniparina on hyvän koiranäkemyksen omaava treenikaveri, saa ohjaaja paljon arvokasta lisätietoa, miltä koiran ja hänen oma tekemisensä näyttävät ulkopuolisen silmin. Esimerkiksi seuraamisessa on ensiarvoisen tärkeää, että ohjaaja ei joudu käyttämään vartaloapuja nähdäkseen, miten koira toimii. Treenikavereiden tukeminen ja koirien eteenpäin vieminen yhdessä on LATO:ssa avainasemassa. Tokoa tehdään iloisella asenteella yhteispelinä!

LATO:ssa tokoa tehdään iloisella asenteella. Tästä esimerkkiä näyttää SM-kisoihin valmistautuva ensikertalainen vuoden ikäinen sheltti Jilla.

Millaiset ovat LATO:n joukkueet ja odotukset tänä vuonna?

LATO:ssa odotetaan viikonlopun SM-kilpailuja positiivisin mielin. Etenkin alempien luokkien koirakoiden aiemmat hienot suoritukset kokeissa ovat asettaneet odotuksia hyvistä suorituksista. Myös ylemmissä luokissa on mukana erittäin taitavia koiria.

Riikka Niinistö totesi, että tänä vuonna kilpailuihin valmistautuminen on pitänyt suorittaa hieman lyhyemmässä ajassa, sillä SM-kisat pidetään keskikesän sijaan jo näin aikaisin toukokuussa. Lisäksi kevät on ollut niin myöhässä, että ulkokentille isoihin kehätreeneihin on päästy siirtymään vasta hiljattain. Tilanne on kuitenkin kaikille joukkueille sama.

LATO on aiemminkin ollut 10 parhaan joukkueen sisällä loppusijoituksissa, ja etenkin viime vuoden hopean jälkeen odotukset tällekin vuodelle ovat korkealla. Mikäli joukkueen jäsenet kykenevät normaalitasoiseen suoritukseen, joukkueilla pitäisi olla hyvät sijoitusmahdollisuudet. Isoissa kilpailuissa voi kuitenkin tulla paljon yllätyksiä matkaan. LATO aikoo kuitenkin tsempata hyvällä yhteishengellä alusta loppuun asti. Joukkuetovereiden onnistuneista suorituksista osataan Pohjanmaalla nauttia koko joukkueen kesken!

Yhdistyksen sivut: http://lakeudentokoilijat.net/

TOKO SM 2017 -kilpailut järjestetään Vantaan Ojangossa nyt viikonloppuna la-su 27.-28.5. Lauantaina ratkotaan joukkuekilpailussa ALO- ja EVL-luokat ja sunnuntaina joukkuekilpailussa AVO- ja VOI-luokat sekä EVL:n yksilö-SM-finaali.


MAINOS