Hurahdin juoksemiseen pari vuotta sitten. Alusta asti oli selvää, että koirani tulee mukaan juoksulenkeille, mutta varsinaista canicrossia ei tulla harrastamaan, siksi puhun nyt koiran kanssa juoksemisesta. Alkuun oli ajatus juosta vain viiden kilometrin lenkkejä, mutta aika nopeasti aloin haaveilemaan puolimaratonista ja treenaamaan sitä ajatellen. Minusta on todella palkitsevaa, kun voi yhdistää oman harrastuksen sekä koiran ulkoilutuksen samaan. Kun ei ole ollut kisatavoitteita niin on ollut rennompaa käydä juoksemassa, koska koiran ei tarvitse vetää koko ajan ja arkitottelevaisuudella pääsee jo hyvin alkuun.

Eri koirilla on erilaiset tavat käyttäytyä juoksulenkillä. Opeta koiralle ensin säännöt, miten on tarkoitus juoksulenkillä edetä.

Opeta koiralle säännöt

Olen juossut kolmen erityyppisen koiran kanssa ja näistä kaikki ovat oikeastaan olleet hyvinkin erilaisia. Oma koirani 6-vuotias bretoni on vetävää ja aika impulsiivista tyyppiä. Tekee helposti äkkiliikkeitä innostuessaan, ja alkuun saikin olla tarkkana, koska vire nousi juoksulenkeillä tosi herkästi. Toinen juoksukaveri on ollut edesmennyt hirvikoirani, joka oli rauhallinen ravaaja, mutta jäi tosi helposti haistelemaan joka pusikkoa. Kolmas koira on ollut kaverini airedalenterrieri, joka on ollut ehkä helpoin juoksukaveri, se ravaa tasaista ravia eikä juurikaan jää edes haistelemaan.

Tärkeää on alusta asti opettaa koiralle, miten juoksulenkeillä käyttäydytään. Saako vetää vai ei? Saako juoksemisen aikana jäädä haistelemaan ja merkkailemaan? Miten ohitetaan muut koirat/pyöräilijät/lenkkeilijät? Juokseeko koira vierellä vai edessä?

Juoksulenkillä on hyvä olla kunnon varusteet, vaikkei koiran antaisikaan canicross-tyylisesti vetää. Jalkalenkillinen juoksuvyö, joustohihna ja koiralle vetämiseen tarkoitetut valjaat ovat hyviä hankintoja juoksulenkille.

Varusteet

Varusteisiin kannattaa kiinnittää huomiota. Itse juoksin alkuun juoksuvyöllä, jossa ei ollut jalkalenkkejä. Koin tämän huonoksi, jos koira vähänkään vetää. Juoksuvyö nousi helposti ylös ja selkä tuli kipeäksi. Suosittelen jalkalenkillistä juoksuvyötä, koska se on ergonomisempi vaihtoehto. Koiran valjaat on hyvä olla vetoon tarkoitetut valjaat, jos koira vetää. Kannattaa käydä ostamassa valjaat liikkeessä, missä on asiantunteva myyjä. Joustohihna on tosi tärkeä myös, sekä sinun että koiran mukavuuden kannalta.

Hyvä huomioida

Koiran kanssa voi juosta ympäri vuoden, toki poikkeuksiakin on, varsinkin kesällä voi joillakin koirilla olla tukalaa juosta paksun karvan takia. Kesällä kannattaakin ajoittaa juoksemiset aamuun tai iltaan, jolloin on viileämpää. Kesällä voi myös valita reittejä sen mukaan, että koira pääsee välillä uimaan ja juomaan. Talvella olen pitänyt koirallani samaa pakkasrajaa kuin itsellä.

Juoksulenkillä on hyvä ottaa huomioon myös muut ulkoilijat. Ohitustilanteissa ohi/kohti juokseva koira voi muiden ihmisten tai koirien mielestä näyttää uhkaavalta. Ohitustilanteissa on kaikille mukavinta, kun koira juoksee omistajansa hallinnassa.


MAINOS
Olen Jenni Vantaalta. Koiria minulla on ollut viidentoista vuoden ajan. Ensimmäisen koiran kanssa keskityimme lähinnä näyttelyihin ja junior handleriin, mutta nykyisen bretonini kanssa olen tutustunut metsästykseen, tokoon, rally-tokoon, nose workiin sekä canicrossiin. Tällä hetkellä keskitymme lajeista eniten metsästykseen, rally-tokoon ja canicrossiin. Olen aina ollut kiinnostunut luonnossa liikkumisesta ja koirat ovat luonnollisesti päässeet aina mukaan retkeilemään.

3 KOMMENTTIA

  1. Hei, kiitos sun postauksesta!Olen itse aika tuore juoksuharrastaja, mutta aktiiviliikkuja kyllä läpi koko elämän. Olen alkanut miettiä lenkkejä oman Novascotian noutajan kanssa, samalla koira saisi tarvitsemansa pidemmät lenkit ja liikuntaa, sekä minä seuraa. Meillä olisi jo valmiiksi Julius K9 IDC Power- valjaat, luuetko,että ne ois passelit alkuun?Juoksuvyötä olen hommaamassakin nyt, mutta tartteekö valjaatkin?Noissa olis vaan syksyn pimeille hyvät heijastimetkin valmiiksi 🙂 Laita lisää tällaisia postauksia!

    • Hei Riikka! On vaikea näin näkemättä koiraa sanoa mitkä valjaat olisivat hyvät, vaikuttaa myös se että onko koiran tarkoitus vetää vai esim ravata vetämättä juoksulenkit. Ravilenkkeihin sopii kyllä varmaan nuokin valjaat, jos istuu hyvin päälle, mutta vetämiseen kannattaa ostaa ihan erilliset vetoon tarkoitetut valjaat.:) Mukava kuulla, että olet kiinnostunut juoksulenkeistä koiran kanssa, siitä on varmasti paljon iloa myös koiralle.

  2. Terve! Onpa kiva, kun löysin blogisi, koska aiheeseen liittyviä postauksia vinkkeineen oikein mielelläni lukisin. 🙂 Minulla on viisikuinen spanieli/dallu ym. sekoitus itsellä, jonka kasvua odottelen, jotta pääsisimme joskus canicrossia harrastelemaan. Aletaan tässä suuntia ja ohituksia harjoittelemaan, vaikka vetoa ei vielä voidakaan. Alueeni vetokoirayhdistyksen canicross-vastaava sanoi, että puolivuotiaalla voisi alkaa tekemään kerta viikkoon 20 m vetoja, eli matkaa on vielä edessä kunnes oikein juoksemaan päästään yhdessä.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän