Koiratanssissa ääntely ei ole toivottavaa kilpailusuorituksen aikana. Jatkuva haukkuminen tai muu voimakas ääntely vie lähes varmasti mahdollisuuden kunniamainintaan tai sertiin. Mikä sitten aiheuttaa ääntelyä? Siihen voi olla monta syytä ja ongelma on hyvin usein haastava ratkaista. Tässä muutamia yleisimpiä ääntelyn aiheuttajia.

Ääntelyn syynä voi olla esimerkiksi ohjaajan epäselvä ohjaus, ohjaajan jännittäminen, koiran vireongelmat, häiriöt, palkattomuus tai koiran osaamattomuus.

Ohjaajan myöhästynyt tai epäselvä ohjaus

Ohjaajan käskytyksellä on iso rooli koiran ääntelyn kanssa. Jos käskytys tulee myöhässä tai on epäselvää, saattaa koiran turhautuminen purkautua ääntelynä. Koiratanssiohjelmassa käskyjä tulee hyvin nopeaan tahtiin, joten ohjaajankin pitää opetella oma käskytyksensä niin varmaksi, että kisatilanteessa ei anna vääriä käskyjä tai ristiriitaisia käskyjä sanallisten vihjeiden ja käsiohjauksen kanssa. Ohjaajan olisi hyvä osata ohjelman käskytys ja oma rooli niin hyvin, että jos joku asia ei mene suunnitelmien mukaan kisakehässä, pystytään silti jatkamaan lennossa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Koiratanssissa koiran liikkeet sidotaan usein musiikin kohtiin tai tiettyihin tahteihin. Tämä voi olla ohjaajalle vaikea hahmottaa ja käskytys tulee aina hieman myöhässä. Jokaisella koiralla on oma reaktionopeutensa käskystä suoritettuun liikkeeseen, ja tämä pitää ohjaajalla olla tiedossa, kun hän suunnittelee ohjelmaa ja omaa käskytystään. Musiikki saattaa joskus viedä ohjaajan mukanaan ja suullinen käskytys tuleekin vasta siinä kohdassa musiikkia, kun koiran liikkeen pitäisi tapahtua. Sama asia, kun ohjaaja kertoisi agilitykoiralle estekäskyn vasta silloin, kun koira jo hyppää tai menee putkeen. Tämän takia oikea-aikaista käskytystä pitää harjoitella paljon ilman koiraa.

Ohjaajan jännitys

Valitettavasti monet koirat reagoivat ohjaajan jännitykseen, osa haukkumalla. Poikkeavalla tavalla käyttäytyvä ohjaaja hämmentää koiraa, jolloin koira alkaa helposti ääntelemään. Tätä voi helpottaa käymällä esimerkiksi esiintymässä paljon erilaisissa tilaisuuksissa. Tällöin yleisö aiheuttaa jännitystä, mutta koiraa pääsee palkitsemaan suorituksen aikana siitä, että se jatkaa tekemistä, vaikka ohjaaja jännityksen takia käyttäytyykin hieman oudosti.

Koiran taidot

Osaako koirasi varmasti kaikki asiat, mitkä olet ohjelmaan suunnitellut? Koiralle on ihan eri asia tehdä pyydetyt liikkeet, kun ohjaaja seisoo paikoillaan versus musiikin tahtiin liikkuva ohjaaja. Voit testata tätä pyytämällä omalta koiraltasi sen osaamia asioita, kun otat laukkahyppyjä eri suuntiin. Tai heiluttelet samalla käsiäsi eri suuntiin. Tai katsot koirasta poispäin. Monet koirat innostuvat kovasti, kun ohjaaja lisää vauhtia ja tämä tuo helposti äänen mukaan. Jos koiraa ei ole totutettu ohjaajan erilaisiin liikkumistyyleihin, saattaa se hämmentyä tilanteesta, jolloin ääntelyä tulee helpommin. Koska ohjelmat ja ohjaajan liikkuminen voivat olla hyvin erilaisia keskenään, täytyy koiran oikeasti osata liikkeet hyvin suullisilla käskyillä.

Kilpailutilanteen häiriöt

Koiran kanssa täytyy harjoitella mahdollisimman paljon erilaisia häiriöitä, ja musiikki on tässä lajissa yksi keskeisin asia. Jos treenaat aina pienessä tilassa kännykän musiikin avulla, saattaa koira häiriintyä kilpailuissa kovemmasta musiikista. Tämä saattaa taas aiheuttaa epävarmuutta ja ääntelyä. Myös kisakehä voi aiheuttaa häiriötä monille koirille. Iso, tyhjä alue, missä yleisö tuijottaa useammalta sivulta. Kaikki nämä häiriöt pitäisi harjoitella koiralle varmoiksi, jotta niiden aiheuttama epävarmuus ei tuottaisi ääntelyä.

Palkkaamattomuus

Palkkaamattomuus on tärkeä osa mitä tahansa kilpailulajia koirien kanssa. Harvat koirat palkkautuvat tekemisestä niin paljon, että tekisivät haasteellisia ohjelmia onnellisena ilman palkkaa. Suurimmalle osalle koirista tämä taito pitää opettaa. Jos tätä taitoa ei koiralle opeta, aiheuttaa se ongelmia kisatilanteissa ja päästään monelle tuttuun “kyllä se kotona osaa” -tilanteeseen. Muutaman ensimmäisen kilpailun voi koiran kanssa päästä huijaamalla, mutta sen jälkeen yksinkertaisempikin otus huomaa eron treeneissä ja kisatilanteessa. Palkkaa ei tipu suorituksen aikana, joten ääntely on yksi tapa protestoida koiran mielestä epäreilua tilannetta. Palkkaamattomuuden opettamisessakin täytyy löytää omalle koiralle sopiva tapa.

Vireongelmat

Vireongelmat ovat joskus haastavia ratkottavia, sillä näihin liittyy vahvasti koiran ominaisuudet. Jos koira on ominaisuuksiltaan helposti kiehuvaa sorttia, tulee tällaisilla koirilla ääntely helposti mukaan tekemiseen. Näihin ongelmiin ei ole yhtä toimivaa ratkaisua, vaan tämän tyyppinen koira vaatii ohjaajalta pitkäjänteistä työtä ongelman selättämiseksi. Myös kilpailusuorituksen valmistelu vaatii miettimistä ja suunnittelua, jotta koira olisi mahdollisimman hyvässä mielentilassa kisakehässä. Joskus voi joutua kokeilemaan monia erilaisia tyylejä löytääkseen omalle koiralleen sopivan lämmittely- ja valmistelurituaalin. Jotkut saattavat hyötyä pitkästä juoksulenkistä tai nenätyöskentelystä, joillakin toimii se, että koira saa tehdä ennen omaa suoritusta hyvän aikaa vaikka seuraamista rauhoittuakseen työmoodiin, ja joku koira rauhoittuu, kun sille syötetään nameja ennen kehäänmenoa.

Jos koira on kiihkeää sorttia, on suunniteltu koreografia ja ohjaajan käskytys vieläkin isommassa roolissa. Kiihdyttäviä liikkeitä on hyvä välttää tai ainakaan niitä ei kannattaisi laittaa montaa peräkkäin. Ohjaajan tulisi olla itse rauhallinen ja käskytyksen selkeää, kannattaa välttää käskyn toistamista, koska se kiihdyttää koiraa entisestään.


MAINOS