7-vuotias tanskandoggi Mimmi valioitui vesipelastuksesta tänä syksynä. Millaista on ollut harrastaa vepeä tanskandoggin kanssa? Niina Malmivuori kertoo koiransa Mimmin vesipelastusurasta.
Tosissaan muttei vakavissaan harrastamista
Olen seikkaillut koiraharrastusten maailmassa nyt päälle kolmetoista vuotta. Harrastuskavereinani on aina ollut tanskandoggeja periaatteella, että niiden kanssa voi, järkeään käyttäen, harrastaa aivan mitä tahansa, siinä missä muunkin rotuisilla. Niiden ajatusmaailma ja toimintatapa sopivat minulle erinomaisesti. Tanskandoggien kanssa voi treenata kunnolla ja tosissaankin, mutta liian vakavissaan ei kannata olla tai jännittää turhia – silloin otukset saattavat nopeasti laittaa ranttaliksi ja muistuttaa, että nyt pientä pilkettä silmäkulmaan ja pidetään hauskaa! Hyvin ovat ihmistään opettaneet.
Nyt seitsemänvuotias Mimmi (Samuraiwood’s Dundee Dubh) on kolmas tanskandoggini ja sen kaverina on pari vuotta nuorempi Penni. Mimmi nauttii silmin nähden yhteisestä puuhastelustamme ja yleensäkin toimimisesta ihmisten kanssa. Mimmillä on mukavasti taistelutahtoa ja se on suhteellisen helposti motivoitavissa, mutta vaikka se kestääkin keskivertodoggia paremmin toistoja, ne eivät välttämättä ole paras treenaustapa. Doggien ja myös Mimmin mielestä ohjaajan on suotavaa keksiä keinot, joilla tehtävät saa opetettua fiksummin ilman jankuttamista. Treenaamme nykyisin vepen lisäksi omaksi huviksemme tokoa ja agilityä.
Vesipeto jo pentuna
Vesipedon elkeitä Mimmi osoitti jo heti pikkupentuna loiskuttelemalla veljenpoikieni puhallettavassa uima-altaassa aina kun silmä vältti, sekä lähtemällä innolla uiskentelemaan tiputtuaan laiturilta mereen. Vepetreeneihin lähdimme mukaan Mimmin ollessa vähän päälle vuoden ikäinen ja se osoitti välittömästi intonsa lajiin. Ohjaaja ja apuohjaajat saivat välillä tosissaan tehdä töitä sen pitelemisessä veneessä tai rannalla, kunnes tehtävää sai lähteä suorittamaan. Erityisesti hukkuvan pelastaminen on sille itselleen Valtavan Tärkeä Tehtävä. Tämän se on osoittanut myös vahtiessaan tarkasti kesäisin minun uintiani rannalta käsin tai uidessa vieressäni. Sen määrittämän etäisyyden tai uintiajan ylittyessä minut tullaan kohteliaasti joko paimentamaan ulapan puolelta kiertäen rantaan tai pelastamaan Mimmin jo nuorena itse keksimällä tavalla: se hakee rannalta lelun suuhunsa ja tulee tarjoamaan sitä, kunnes ymmärrän tarttua kiinni ja antaa vetää itseni turvallisesti rantaan.
Kannustusta ja hyvää yhteishenkeä
Mimmin kanssa olemme yhdessä opetelleet lajia ja opettaneet toisiamme tässä vepeuramme aikana. Vesi on elementtinä meidän molempien mieleen ja olemme nämä vuodet nauttineet täysin siemauksin sekä tekemisestä että mahtavista treenikavereista. En ole kertaakaan kuullut mitään negatiivista rotuvalinnastani tai osallistumisestamme tähän lajiin, kannustusta sitäkin enemmän. Olemme vuosien aikana saaneet paljon uusia ystäviä, yhtenä suurena tekijänä on varmastikin Mimmin erittäin ihmisrakas ja seurallinen luonne. Se pusuttelee mielellään erityisesti venetuomarit ja katsojat tai löytää vuoroaan odotellessa helposti tiensä sopivan kutsuvaan syliin. Varsinaisten tehtävien lisäksi lajissa on parasta sen harrastajien kesken lähes poikkeuksetta vallitseva hyvä yhteishenki ja tsemppaaminen. Toivottavasti se säilyy myös tulevaisuudessa!
Treenaamme Hämeenlinnan seudun vesipelastuskoirat ry:ssä kesäisin vepeä ja talvisin seura järjestää muutakin yhteistä toimintaa, kuten agilityä ja sisäuinteja – sekä tietysti vepetreenejä hankipellolla. Samalla tulee oltua muutenkin aktiivinen seuran toiminnassa ja tapahtumissa, jotka treenien tapaan sijoittuvat ympäri Kanta-Hämettä. Näin ollen tuusulalaisena ajokilometrejä tulee vuodessa mukavasti – ja ne ovat sen arvoisia.
Tie valioksi
Mimmin ensimmäiset vepetreenit olivat keskikesällä 2011, ja seuraavan kesän heinäkuussa uskalsimme suunnata soveltuvuuskokeeseen. Mimmi suoritti SOVE:ssa jokaisen neljästä liikkeestä yhdellä käskyllä per liike ja valtavalla innolla ja energialla. Sydämentykytyksiä se aiheutti tuolloin erityisesti viennissä riekkuessaan rannalla urakalla, onneksi erittäin kokeneen ja vahvanäppisen, apuohjaajan Lean käsissä. Välillä koira oli hänen yläpuolellaan (kirjaimellisesti), seuraavana hetkenä takana ja välillä karkaamassa jo kiinni noutoesineeseen, mutta kaikesta huolimatta vientiliike ja koko SOVE tuli suoritettua täysillä pisteillä.
Olemme käyneet Mimmin kanssa aika rauhalliseen tahtiin kokeissa, parin kesän jäädessä vain yhteen koekäyntiin lyhyen kauden, pienten sairaslomien ja antidoping-säännösten takia. Kantavana ajatuksena on koko ajan ollut hauska yhteinen tekeminen. Oikeastaan vasta tänä kesänä tajusin, että mehän olemme jo aika lähellä valiotitteliä. Nämä uusien sääntöjen mukaiset liikkeet olivat selkeästi Mimmin mieleen ja alkukesän harjoittelun jälkeen Mimmi alkoi hahmottaa uusien liikkeiden kulun.
Alokasluokassa Mimmi vietti minimiajan eli ykköstulokset tulivat heti SOVE:a seuranneissa kahdessa kokeessa kuukauden sisään. Avoimessa luokassa Mimmi viihtyi kuuden koekerran verran. Voittajaluokan liikkeitä testattiin ensin vanhoilla säännöillä kolmessa kokeessa kakkos- ja kolmostuloksilla ja sitten tänä vuonna uusilla säännöillä seitsemän kokeen verran, kunnes Mimmi sai viimeisen tarvittavan VOI1-tuloksensa elokuussa. Yhteensä koekertoja tässä vuosien varrella kertyi siis 19 kappaletta.
Haasteina voima, into ja koko
Mimmin koon kanssa on ollut yllättävän vähän ongelmia. Oman seuran kumiveneet ovat isommasta päästä, ja Mimmin koulutuksessa on myös juuri koon takia tullut huomioitua sen hallittavuutta, mm. veneeseen ollaan opeteltu asettumaan niin, että tuomarikin mahtuu vielä soutamaan. Mimmin ulottuvuus tosin uhkasi tulla vanhassa avoimen luoman ”oma vene” -liikkeessä pienoiseksi ongelmaksi, sillä Mimmi pystyi helposti kurottamaan veteen heitetyn köyden jo veneestä käsin suuhunsa, jolloin veneestä lähdöstä alkoi tulla liki vaarallista. Alkuaikoina kokoa enemmän haasteita meinasi aiheuttaa Mimmin voima yhdistettynä valtavaan intoon lähteä tehtävälle, jolloin ohjaajalta meinasi loppua jalkineista pito liukkaammilla rannoilla. Tarkistinpa joskus tuomareiltakin, että mikäli lähetysasento muuttuu kesken liikkeen tahattomasti hetkellisesti seisovasta istuvaan, saako liikettä vielä jatkaa virheittä. Olisi saanut!
Artikkelikuvat: Lea Haanpää
Valiokuva: Katja Kapanen
MAINOS
