Näiden kirjoitusten tarkoitus on tiivistää sitä, kuinka itse otan harrastajana huomioon oppimisteorian annin pelastuskoiran kouluttamisessa. Aiemmissa kahdessa osassa on käsitelty kouluttamisen kulmakiviä, käytösketjuja ja Premackin periaatetta sekä siihen läheisesti liittyvää takaperin ketjuttamista. Tässä viimeisessä osassa käsitellään vielä luopumisen ja itsehillinnän harjoittelua pohjataitona ja koiran oman oivaltamisen painottamista kaikissa vaiheissa.
Luopuminen
Maalimiehen pussailu taitaa olla pelastuskoiraharrastajien yksi suurimpia haasteita, ja nyt puhutaan siis pelastuskoiran iloisesta tervehtimisestä maalimiehen löytyessä. Operanttiin koulutustapaan kuuluu läheisesti se, että koulutuksessa edetään askeleittain ja koko ajan haluttua käytöstä vahvistaen. Ihmisen lisääminen vaikkapa rullailmaisussa sinne kohteen taakse on kuitenkin hankala tehdä askeleittain, ja sen lisäksi onnistuneen treenin myötä koiralle muodostuu auttamatta vahva positiivinen tunnereaktio maalimiehen löytymiseen. Ja se ei suinkaan ole huono asia, mutta liialliset rakkaudenosoitukset eivät ole toivottavia ja koiran pitäisi kaikesta huolimatta pitää hajurako maalimieheen. Mikä siis avuksi?
Ensinnäkin, koiralla olisi hyvä olla pohjataitona luopuminen – harjoittelun voi aloittaa vaikka namikädestä luopumisella ja jatkaa maassa olevista tutuista ihmisistä luopumisella. Koira saa aina haluamansa palkkion, kun se pakittaa pois, eli luopuu ihmisestä. Tämä harjoittelu olisi hyvä tehdä alkuun ilman etsintää ja siihen liittyvää kiihtynyttä tunnetilaa, ja kaiken kaikkiaan vahvistaa rauhallista käyttäytymistä ihmisten luona.
Luopumistreenin voi aloittaa näin:
Entäs jos se ihmisen pussaaminen on se suurin vahviste? Silloin apu saattaa löytyä kohteiden käytöstä – koiralle koulutetaan kohteelle/alustalle meno erittäin vahvaksi, ja alkuun erillisissä ilmaisutreeneissä ihmiset ovat ohjaajan ja koiran vieressä koiran suorittaessa kohteelle menoa. Asteittain joku ihmisistä on lähempänä ja lähempänä kohdetta koiran mennessä sinne, kunnes viimein ihminen on maassa kohteen takana “pussailuetäisyydellä”. Koiran epäonnistuessa harjoitusta taas helpotetaan ja ihminen jää kauemmaksi, mutta pääpaino on siinä, että palkka on koiralle todella palkitseva ja koira itse oivaltaa, millä käytöksellä (eli alustalle menolla) se saa palkan. Tässä esimerkki kosketusalustatreeneistä, mukana edesmennyt Tomppa-koira:
Tavoitteena koiran oma oivaltaminen
Jokaisessa treenissä taustalla on ajatus, että koira itse huomaa, mistä se saa palkkion. Alkuun tehdään asetelma sellaiseksi, että koira itse huomaa, että ihmisiltä saa ruokaa ja kehuja. Myöhemmin edetään siihen, että kun koira sopivasti tuulen mukana saa hajun ihmisestä, se saa rynnätä sinne saamaan palkkansa ja kehunsa. Tavoitteena on myös, että koira itse huomaa, että rauhoittumalla ja istumalla hetkeksi, se pääsee metsään vapaana juoksemaan ja bongailemaan hajuja ja sitä myötä ihmisiä.
Jos ilmaisutreenissä koira tekee virheitä, vaikkapa rullakoira pudottaa rullan, annetaan sille mahdollisuus itse korjata tilanne eikä lähdetä kieltämään tai simputtamaan koiraa tehdystä virheestä. Kun käytös on huolellisesti koulutettu ja koira todella tavoittelee palkkaa, se tekee kaikkensa tehdäkseen oikein ja yleensä nopeasti korjaa virheet. Paineistaminen ja kieltäminen eivät edistä oppimista, ja on myös tärkeää, että treeniporukka on sellainen, missä ilmapiiri on ratkaisukeskeinen. Kehitettävää on aina, ja mikään koiran tekemä virhe ei ole maailmanloppu, vaan pelkästään informaatiota siitä, mikä koiran osaamistaso on siinä tilanteessa. Virheet ovat pelkästään oppimismahdollisuuksia, sekä koiralle että ohjaajalle!
Jatkuvaa oppimista
Oppimisteorian lisäksi onnistuneeseen koulutukseen tarvitaan rutkasti motivaatiota ohjaajalta. Motivaatiota oppia oman koiran ominaisuuksia, parantaa koiranlukutaitoaan ja kehittää myös omaa osaamista vaikkapa maastossa liikkumisen ja suunnistamisen osalta. Sinnikkyyttä ja maastossa vietettyjä hetkiä säässä kuin säässä vaaditaan sekä ohjaajalta että koiralta. Kun mennään perustaitojen kouluttamisesta kohti monipuolisempaa treeniä, missä koira jo etsii ja ilmaisee, alkaa kriteerin nostaminen asteittain olemaan jo haastavaa. Tällöin saattaa muutenkin ilmetä erilaisia uusia haasteita, joita aiemmin ei ole ollut. Mutta positiivisella ja rakentavalla asenteella sekä hyvällä treeniporukalla jokainen treeni vie eteenpäin, myös ne räntäsateessa vietetyt epätoivoiset hetket.
Meillä esimerkiksi tähän saakka haastavin vaihe on ollut, kun siirryttiin ilmaisutreeneistä ja hajunhakemisesta pistojen harjoitteluun. Kriteeriä tuli nostettua liikaa, kun oletin koiran pystyvän suorittamaan pitkiä pistoja liian nopeasti. Kun palattiin harjoituksessa hieman helpompaan ja otettiin avuksi valikoidut ääni- ja näköavut, jotta saatiin aikaan pidempiä pistoja, päästiinkin nopeasti treenissä eteenpäin. Avut voitiin jättää pois, Ässä alkoi irtoamaan vauhdikkaasti ja pitkälle, eivätkä ilmaisutkaan hajonneet, vaikka etäisyyttä ja vauhtia tuli lisää, huolellisen pohjatyön ansiosta.
Näiden alkuaikojen videoiden lisäksi vielä pari videolta tältä kesältä, kun palaset alkavat olla jo kohdallaan ja treeneissä keskitytään jo etsinnän pidentämiseen ja kokeisiin valmistautumiseen, ja ilmaisutkin sujuvat jo rutiininomaisesti.
Maalimiehen näkökulmasta (Ässä luulee pystyssä olevan kännykän olevan kosketuskeppi, yleensä ei mene näin tykö maalimiehelle):
Ohjaajan näkökulmasta:
Raunioilla:
MAINOS
