Suomen Frisbeekoirien yleinen linjaus lajia kohtaan täällä Suomessa on ihailtavan turvallisuuspainotteista. Tämä koskee niin koiria kuin myös ohjaajiakin. Laji mielletään hyvin usein sellaiseksi, minkä parissa koiransa saa aivan varmasti rikki. Näin ei kuitenkaan ole. Kun ohjaaja huomioi erilaisia turvallisuuteen liittyviä seikkoja, ei koirafrisbee ole yhtään sen vaarallisempi laji kuin agility tai suojelukaan. Kiekkojen turvallisuutta kävin läpi jo aikaisemmassa kirjoituksessani, johon pääset lukemaan täältä: Kuinka valita omalle koiralle sopiva frisbee?

Tässä osassa keskitymme tarkemmin siihen, mitä kaikkea koirafrisbeen turvallisuus pitää sisällään koiran osalta.

Luo koiralle pohjakunto

Koirafrisbee on koiralle fyysisesti raskas, mitä moni aloitteleva harrastaja ei välttämättä tule ajatelleeksi. Kun koira tekee useita räjähtäviä lähtöjä kiekon perään, vaatii se voimaa, kestävyyttä sekä hyvää lihas- ja pohjakuntoa. Mitä huonokuntoisempi koira on, sen isompi riski sillä on loukkaantua. Myös ylipaino on terveysriski, aivan kuten muussakin harrastamisessa. Pohjakunto luodaan koiralle harjoitusten ulkopuolella, ei lajiharjoitusten aikana.

Erilaisia suuntaavia harjoituksia (mm. kiekkoihin totuttamista) voi tehdä jo pennunkin kanssa. Kuitenkin erilaisten hyppyjen ja ponnistusten harjoitteleminen kannattaa aloittaa vasta sitten, kun koira on saavuttanut yli vuoden iän. Plussaa on tietysti se, jos koira on vielä kuvattu luustoltaan terveeksi.

Alustalla on väliä

Kaikista paras alusta lajiharjoituksiin on tasainen luonnonnurmikenttä, joka sekin on syytä tarkistaa, ennen kuin sinne säntää harjoittelemaan koiran kanssa. Nurmella saattaa olla pieniä kumpareita tai puoliksi maan alta pilkistäviä kiviä, joihin koira voi juostessaan loukata itsensä. Koska harjoittelu tapahtuu luonnonnurmikentällä, se tietysti luo myös haasteita sääolosuhteille, jos treenipäivälle osuukin vaikka saderintama. Kuten kaikki tiedämme, luonnonurmi muuttuu kastuessaan liukkaaksi ja liukas alusta lisää koiran loukkaantumisriskiä entisestään. Koira voi pahimmillaan kierähtää maassa kokonaan akselinsa ympäri ja toipumisaika saattaa venyä pitkäksikin.

Kuva: Csilla Bakos

Kuivana luonnonnurmi tarjoaa paitsi pitoa, niin myös joustavuutta ja on jo sen vuoksi erittäin turvallinen alusta harjoitteluun. Myös erilaiset koiraurheiluhallit, joissa alustana on joustokerroksellinen keinonurmi, sopivat hyvin koirafrisbeen harjoitteluun.

Hiekkakentillä periaatteessa on mahdollista harjoitella, siinä on kuitenkin yksi MUTTA. Jos kiekko vahingossa tippuu heiton jälkeen maahan, koiran suuhun ajautuu väkisinkin hiekkaa ja hiekka itsessään kuluttaa hampaiden kiillettä sekä pintaa. Myös herkimmät koirat voivat kieltäytyä kiekkojen kiinni ottamisesta kokonaan, sillä tuntuuhan se hiekka siellä suussa epämiellyttävältä.

Asfaltti taas on vihoviimeinen alusta koirafrisbeen harjoitteluun sen kovuuden vuoksi. Liian kova alusta rasittaa niveliä ja saattaa pahimmillaan polttaa koiran anturoiden ihoa.

Tunne koirasi

Koska kyse on monipuolisesta harrastuslajista, ei koiran rotukaan aseta sen suhteen minkäänlaisia rajoituksia. Enemmän voidaan puhua yksilöistä kuin roduista. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että omistaja tuntee koiransa ja osaa pohtia, minkälaiset temput soveltuvat juuri sille omalle koiralle. Kaikkien ei todellakaan tarvitse osata kaikkea. Koiraa on myös suotavaa huollattaa säännöllisesti joko hierojalla, fysioterapeutilla tai osteopaatilla.

Muista maalaisjärki

Koirafrisbee lienee yksi niistä lajeista, jotka ovat kasvattaneet levinneisyyttään internetin kautta ja varsinkin Youtube on pullollaan erilaisia koirafrisbeevideoita ympäri maailman. Jokainen, joka on joskus sieltä katsonut ainakin yhden videon, jää varmasti miettimään tai peräti kauhistelemaan koirien tekemiä korkeita hyppyjä tai voltteja. Kuitenkaan itse kilpailutilanteessa koiran turvallisuuden vaarantavat tai muutoin luonnottomat tai korkeat hypyt eivät saa tuomareilta lisäarvoa tai -pisteitä. Päinvastoin. Pisteitä voidaan vähentää, jos tuomarit katsovat koiran olevan vaarassa tai suoritettava hyppy on sille liian korkea ja/tai luonnoton.

Koirafrisbeetä kouluttaessani korostan ihmisille lajin turvallisuuteen liittyviä seikkoja ja miksi harjoitukset kannattaa pitää lyhyinä, toistojen määrä maltillisena sekä taata koiralle riittävästi taukoja. “No jos heitän vielä yhden. Vielä yksi. Vielä yhden kerran ja sitten riittää” ja lopulta koira on niin väsynyt, että se ei enää jaksa ottaa kiekkoa välttämättä kiinni. Ohjaajan on syytä pitää maalaisjärki päässä, osata päättää, mitä treenataan milloinkin ja milloin treenaaminen loppuu. Oma neuvoni varsinkin aloitteleville harrastajille on se, että kannattaa kuunnella kokeneita harrastajia sekä kouluttajia. Heiltä saa myös neuvoja ja ohjeita, jos et ole aivan varma, osaatko heittää oikein tai miten jokin asia kannattaisi tehdä.


MAINOS

Ensimmäisen oman koirani sain 15-vuotiaana ja näin ollen koiraharrastus on kuulunut elämääni erittäin vahvasti jo 12 vuoden ajan. Harrastan aktiivisesti agilitya sekä koirafrisbeetä. Olen myös molempien lajien koulutusohjaaja. Aiemmin olin myös hyvin aktiivinen koiratanssiharrastaja. Kotonani asustaa tällä hetkellä vain yksi koira; hän on ikiliikkuja, 9-vuotias kääpiövillakoira Heka. Edesmennen toyvillakoirani, Jimin, kanssa olin aktiivisesti mukana myös Suomen Kennelliiton kaverikoiratoiminnassa. Koirafrisbee vei sydämeni, sillä olin jo jonkin aikaa etsinyt korvaavaa lajia koiratanssille. Parhaita saavutuksiamme koirafrisbeessä ovat olleet mm. tarkkuusheiton suomenmestaruus sekä kilpailuoikeus koirafrisbeen MM-kilpailuihin.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän