“Kollaa kestää ja koirat juoksee!”
Kontiolahdessa hiihdetään tänä viikonloppuna lujaa, kun ampumahiihtostadionilla järjestetään valjakkohiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailut. Koirakoita on kilpailussa mukana yli 60. Luokkia on pääsarjassa erikseen miehille ja naisille ja koirat on luokiteltu rodun mukaan. Valtaosa mukana olevista koirista on rodultaan saksanseisojia, mutta myös muita rotuja oli mukana, mm. labradorinnoutajia, kultainennoutaja, saksanpaimenkoiria, dobermanneja, bordercollie ja irlanninterrieri.


Olin mielenkiinnosta katsomassa tällaisia kilpailuita ensimmäistä kertaa. Oman nuoren labradorini, Oikun, kanssa olemme aloitelleet vetoharrastusta kuntoilumielessä niin pyörän kuin suksienkin edessä, mutta kilpailutavoitteita emme ole ottaneet. Hiihtäjäkin kaipaa vielä melkoisen paljon harjoitusta omien taitojen kehittämiseksi, meno ei näytä vielä aivan samalta kuin tämänpäiväisissä kilpailuissa.


Koiraurheilun iloa
Kilpailualueella vallitsi innokas ja malttamaton tunnelma, kun koirat tiesivät pääsevänsä pian juoksemaan. Katsojat pääsivät mukavasti näkemään katsomosta sekä lähdön että maaliin saapumisen. Lisäksi maastoon pääsi katsomaan suorituksia myös matkan varrelle. Koirien lähestyessä lähtöaluetta äänenvoimakkuus ja innostus vain kasvoivat. Hiihtäjiä avustavilla koiran lähettäjillä oli toisinaan jopa työtä pidätellä pomppivia ja innosta kiljuvia vetokoiria. Koirista todella paistoi halu juoksemiseen ja todellinen koiraurheilun ilo! Oli mahtavaa nähdä valtavan onnellisia ja innokkaita koiria hyvät hiihtäjät perässään!


Kilpailut jatkuvat huomenna
Huomenna kilpaillaan yhteislähdössä yhdistetyssä, jossa hiihdetään sekä pulkan kanssa että ilman. Lisätietoa, aikataulut ja tulokset löytyvät tapahtuman omilta Facebook-sivuilta.

MAINOS
