Merkille lähetys on rally-tokossa mestariluokan liike. Siinä koira lähetetään perusasennosta ohjaajan vasemmalta puolelta noin viiden metrin päässä olevalle merkkikartiolle. Tokosta poiketen rally-tokon merkki sijaitsee aina etuviistossa vasemmalla.

Jos koira on epävarma tai kokematon merkin suorittaja, kannattaa harjoituksissa edetä rauhallisesti. Hyvät rutiinit ja ennakoivat vihjeet voivat auttaa ratkaisevasti varman merkkisuorituksen rakentamisessa.

Merkkitehtävän haasteellisuus radalla riippuu paljolti siitä, mihin radan vaiheeseen merkki sijoittuu, minkälaista tavaraa radalla on merkin läheisyydessä ja miten merkki on sijoitettu ratakokonaisuuteen nähden. Esimerkiksi merkkikartion takana näkyvät värit ja muodot vaikuttavat siihen, kuinka helposti koira pystyy havaitsemaan merkin ja erottamaan sen taustan visuaalisista häiriöistä.

rallytoko, merkki, treeni-ideat

Monipuolisella harjoittelulla kohti varmaa ja miellyttävää suoritusta

Jotta merkistä muodostuisi koiralle varma ja miellyttävä suorittaa, kannattaa sitä harjoitella monipuolisesti. Tässä lista joistakin käyttökelpoisista treenimuunnoksista.

  1. Etäisyys. Vaihtele merkin etäisyyttä kyltistä. Kun koira osaa etsiä merkin hieman vaadittua kauempaakin, on lyhyempi matka sille todennäköisesti helpompi. Vaihtele matkaa, jotta koira ei totu tiettyyn määrään askelia ennen merkkiä. Pidä etäisyyden keskiarvo kisamittaa viittä metriä pidempänä.
  2. Merkin sijoittelu radalla. Kun teet ratatreeniä, vaihtele merkin sijaintia radalla. On eri asia suorittaa merkki ensimmäisenä tehtäväkylttinä kuin viimeisenä. Samoin on eri asia suorittaa merkki hypyn ja tunnelin välissä kuin suoralla, jossa tehdään vain eteentuloja. Rataharjoitukseen voit myös kilpailusäännöistä poiketen sijoittaa useamman erilaisen merkille lähetyksen. Sijoittele myös käytösruutua vaihtelevasti suhteessa merkkiin.
  3. Tausta. Vaihtele merkin taustalla olevaa häiriötä. Sijoittele sinne erikorkuisia asioita, kuten esim. houkutus, hyppy tai pujottelu, jotka voivat myös radalla näkyä merkin taustalla. Vältä kuitenkin liian vaikeita häiriöitä, koska koiran on tarkoitus onnistua useammin kuin epäonnistua. Muista varioida myös merkin ulkonäköä: värit, muoto, korkeus jne.
  4. Merkin sijoittelu muuhun ympäristöön nähden. Treenaa merkille lähetystä myös niin, että taustalla on vain seinä. Jätä merkin ja seinän väliin riittävästi tilaa, jotta koira ei tunne oloaan epämukavaksi eikä sen liioin tarvitse kolhia itseään seinään päästäkseen merkille. Merkki voi myös kisaradalla olla sijoitettuna muusta rata-alueesta ulospäin (ja kohti seinää). Muista harjoitella vaihtelevasti sekä sisällä että ulkona.
  5. Liikkuva häiriö. Kun helpommat harjoitukset onnistuvat, lisää merkin läheisyyteen liikkuva häiriö. Se voi olla esimerkiksi merkin takaa kävelevä tuomari sihteerinsä kera. Jos pelkät ihmiset tuntuvat liian helpoilta, voit pyytää tuttua koirakkoa tekemään radanpätkää merkin takana, kun lähetät koiraasi merkille.
  6. Yllättävät suoritusvariaatiot. Kokeile, miten hyvin koirasi suoriutuu merkistä, jos lähestyt lähetyspaikkaa juosten. Tai jos käännyt selin merkkiin (koiran katse edelleen kohti merkkiä) ja lähetät koiran siitä merkille. Entäpä, jos ohjaaja istahtaa maahan koiran viereen ja lähettää koiran siitä merkille?
  7. Merkki ryhmäliikkeenä. Tähän kannattaa valita treenikavereiksi toistensa kanssa toimeentulevia koiria. Aseta useampi merkkikartio ja lähetyspaikka vierekkäin muutaman metrin välein. Lähettäkää koiria merkille yksi kerrallaan, yhtä aikaa ja näitä varioiden. Taatusti hauska harjoitus!

Älä pidä kiirettä radalla

Merkille lähetyksessä ei radalla kannata hötkyillä, vaikka suorituksesta otetaankin aikaa. Vanhemmalle kisakoiralleni olen rakentanut merkkirutiinin, jossa katson vuoroin koiraa ja vuoroin merkkiä, toistan tämän kolme kertaa ja kulutan kyltillä aikaa useita sekunteja. Voi näyttää hassulta, mutta toimii!


MAINOS
Olen useammassa eri lajissa pätevöitynyt koulutusohjaaja. Kilpailukokemusta minulta löytyy omien ja lainakoirien kanssa niin tottelevaisuus-, agility-, rally-toko- kuin koiratanssiareenoiltakin. Koulutan kaikentasoisia harrastajia. Lähimpänä sydäntäni on kilpailemaan tähtäävien ja kilpailevien koirakoiden valmennus. Lajeista rakkain sekä omasta että koirieni mielestä on rally-toko. Kisakumppaneinani kentillä nähdään usein partacolliet BH TK2 RTVA FI & EE MVA Kinsfolk Dear Darcy ”Toivo” ja BH TK1 RTVA FI MVA Tireless Kisser’s Almost Too Fast ”Taimi”. Toisinaan vien kisa-areenoille muidenkin koiria jackrussellinterrieristä suomenlapinkoiraan. Kouluttamisen ja kouluttautumisen lisäksi toimin myös mielelläni epävirallisena tuomarina eri lajeissa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän