Kun keväällä PK-SM-kisojen ajankohta julkaistiin, meinasi bordercollie Fisulta (PM-17 SM-18 FI KVA FI TVA NO TVA FI AVA FI AVA-H JK3 PAIM1 PPR1 BH Tending Piraya) jäädä karkelot kokonaan käymättä. Koiran omistaja Emmi Lavikka olisi tuona viikonloppuna itse estynyt kisaamasta. Ei tainnut mennä montaa päivää kisapäivien julkaisusta, kun tyhmänrohkeana menin aukomaan päätäni Messenger-viestissä Emmille ”Olitko tosissasi sen PK-SM:ien suhteen, että voisin mennä kisaamaan Fissen kanssa? Pyydänkö vapaata sille viikonlopulle?”. Ja siitä se sitten lähti.

Ensimmäistä kertaa 3-luokan jälkikokeessa

Tässä kohtaa on hyvä selventää, että en ole jälkiharrastaja. Olen kisannut vanhimman koirani kanssa jälkeä JK2 ja EK3 arvoisesti, koskaan en ole aikaisemmin osallistunut voittajaluokan jälkikokeeseen. En myöskään koskaan ole osallistunut palveluskoirien SM-kisoihin. Koira onneksi sentään on jonkin verran tuttu, sillä olemme Emmin kanssa opiskelukavereita ja treenanneet opiskeluaikaan paljon yhdessä. Koska alkuvuodesta oli jo sovittu ulkomaan lomareissuja, jäi Fisun ja minun yhteinen treeniaika kuitenkin aika lyhkäiseksi. Kävimme kerran alkukesästä Emmin kanssa yhdessä jäljellä, että pääsin näkemään, miten Fisu toimii maastossa. Olin katsomassa yhden Fisun jälkikokeen nähdäkseni koiran kisatilanteessa.

Käyttöohjeet koiran mukana

Hain Fisun viikkoa ennen kisoja torstaina illalla. Mukana seurasivat treenikamat ja käyttöohje: mikä käskysana merkkasi mitäkin ja millaisia treenejä Emmi oli kisoihin valmistautuessa aiemmin tehnyt. Suuri aikomus oli tehdä ennen kisoja ainakin pari pidempää jälkeä, muutama keppi-ilmaisutreeni, parit esineruudut ja useampi tottissessio. Kerrankin Suomen kesä antoi kuitenkin sitä kauneintaan ja lämpötila meillä Harjavallassa huiteli heti aamusta aina iltamyöhään kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella, joten jouduimme helteen edessä nöyrtymään suunnitelman suhteen.

Laskimme Emmin kanssa molemmat sen varaan, että koska olen Fisulle uusi ohjaaja, niin koira on hieman vieraskorea ja käyttäytyisi mallikkaasti. Ensimmäinen yhteinen tottistreeni kertoi kuitenkin karun totuuden, Fisu ei ole vieraskoreaa sorttia. Se seuratessa poikitti ja pomppi, luoksetulot rynni suoraan sivulle ja eteenmenon maahanmenokäsky kaikui kuuroille korville. Tottista treenasimmekin kolmesta neljään lyhyttä treeniä päivässä ja yhteinen sävel alkoi löytymään. Jälkeä kävimme treenaamassa puolenyön kieppeillä, kun lämpötila oli laskenut hieman siedettävämpiin lukemiin. Ehdimme loppupelissä tekemään vain yhden pidemmän jäljen ja muutaman lyhkäisemmän keppitreenin. Esineruutua treenasimme kerran.

Mikäs koiran nimi olikaan?

Kisaviikonloppu Hämeenkyrössä koitti helteisenä ja hiostavana. Perjantain kenttääntutustumisesta jäi oikein hyvä fiilis. Fisu teki hyvällä asenteella. Lauantaille meidät oli arvottu kakkoskentälle kolmanteen tottispariin. Otin Fisun autosta kuuntelemaan edellisen parin toiset ampumiset, käytin sen lyhyellä kävelyllä ja otimme muutaman sivulletulon superpalkalla ennen kentälle menoa. Ilmottautumisessa meni ensimmäisen kerran sormi suuhun. Kenen nyt voisi jännityksessä kuvitella muistavan lainakoiran virallista nimeä? Pienen kakistelun jälkeen sain oikean nimen kaivettua muistin syövereistä ja siirryimme aloituspaikalle.

Fisu teki tottiksen erinomaisella asenteella. Mikä minua ohjaajana ilahdutti eniten, niin se teki töitä minulle. Liike liikkeeltä suoritimme tottista yhdessä, minä sydän kurkussa jännittäen ja koira häntä heiluen, yhtä aikaa rentona mutta erittäin tosissaan. Liikevirheitä ei tullut ja hyvin tyytyväisinä kuuntelimme Fisun kanssa arvostelua. Tuomarit eivät olleet erinomaisia arvosanojaan säästelleet ja tottispisteet 97 kirjattiin papereihin. Tällä suorituksella Fisu vastasi jälkikoirien, ja loppupelissä koko viikonlopun, parhaasta tottiksesta ja varmisti tällä paikan sunnuntain maasto-osuudelle.

Uneton yö ennen maastoja

Sunnuntaina jälkikoirat kokoontuivat Jämijärvellä aamukahdeksalta. Jos perjantain ja lauantain välisenä yönä nukkui vielä ihan hyvät ja virkistävät yöunet, ei lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukkumisesta tullut ohjaajalla yhtään mitään. Vähintään puolen tunnin välein piti varmistaa, ettei ole nukkunut herätyskellon ohi, ja sen vihdoin soidessa 5.30 oli olo kaikkea muuta kuin pirteä. Fisu onneksi nukkui kuin tukki kainalossa koko yön. Aamusta arvottiin ensin tuomarit jäljille ja sen jälkeen jäljet kilpailijoille. Nostin meille jälkinumeron 14. Tässä kohtaa ikuinen jännittäjä olisi toivonut jotain hieman pienempää numeroa, että olisi päässyt tositoimiin hieman nopeammin.

Jännittäviä hetkiä jäljellä

Vihdoin oli meidän vuoro päästä jäljelle. Ennen suoritusta nostatin Fisulla vielä yhden lämppäkepin tien laidasta ja siirryimme ilmoittautumaan. Jana kulki selkeässä kohdassa. Fisu eteni kohtuu suoraan, väisti hieman sitä puuta, missä keskimerkki oli, mutta jatkoi matkaa koukkauksen jälkeen suoraan. Olimme jo ihan takamerkissä kiinni ja ehdin sekunnin murto-osan miettiä, että tämä koira ei kyllä koskaan ole jättänyt jälkeä nostamatta janalta. Kunnes juuri takamerkin kodalla koira koukkasi oikealle, jäljesti muutaman askeleen, teki u-käännöksen ja jatkoi määrätietoisena vasemmalle. Tuomari ei huudellut meitä takaisin, joten olimme oikealla jäljellä oikeaan suuntaan.

Kohtuu pian jälki teki terävän piikin oikealle ja ensimmäinen keppi nousi. Keppi turvaan vetoketjulliseen taskuun ja koiralle uusi jäljestyskäsky. Se jäljesti noin kaksi metriä ja teki uuden terävän kulman, tällä kertaa vasemmalle. Fisu jäljesti varmana hyvin maavainuisesti, kunnes se ei enää jäljestänytkään. Alkoi kiertely, kaartelu ja etsiminen, hitto me olimme hukanneet jäljen. Tässä kohtaa jostain syystä onneksi oma jännitys oli hellittänyt ja kykenin ajattelemaan kohtuu selkeästi. Varmasti olimme jäljellä ensimmäisen kepin kohdalla, joten se kohta oli löydettävä uudestaan. Onneksi keppi oli ollut aika pian pienen maakuopan jälkeen, joten kun kuoppa löytyi, juotin koiran, hengitimme hetken ja jatkoimme matkaa.

Jäikö toinen keppi?

Taas Fisu teki terävän kulman heti kepin jälkeen, jäljesti hetken ja otti varman oloisena kulman oikealle. Jonkun aikaa jäljestettyään nousi seuraava keppi. Tarkastin kepin, kyllä siinä oli jälki nro 14, toisessa kepin päässä oli jotakin suheroa, mutta kepin toisessa päässä oli numero 3. Pohdin hetken, että eihän minkään muun kepin pitäisi olla numeroitu kuin viimeisen, mutta varauduin henkisesti jo siihen, että toinen keppi jäi, kun hukkasimme jäljen. Tästä eteenpäin kulmia tuli tiuhaan, suuntavaistoton ohjaaja oli jo hyvin eksytetty, kolmas ja neljäs keppi olivat nousseet, kun aloimme lähestymään tietä ja näin autoni parkissa. Tässä kohtaa Fisu nosti viidennen kepin, kirosin, että nyt se kuudes keppi nousi tien vierestä ja yksi on metsässä hukassa, onkohan meillä aikaa jäljellä mennä sitä etsimään. Otin kepin koiralta, kiitin ja juotin koiran.

Vaikeuksien kautta voittoon!

Tarkastin kepin ja oi sitä iloa, ei siinä ollutkaan numeroa kuusi. Koira takaisin jäljelle, jälki teki kurvin ja taas oltiin metsässä. Kuudes keppi nousi varmasti. Pikainen vilkaisu kellosta, onko hyvin aikaa ajaa keppienluovutuspaikalle, eihän eksymiseen mennyt liikaa aikaa? Tähän kysymykseen olisi ollut huomattavan paljon helpompi vastata, jos olisi muistanut, moneltako lähdimme janalle. Löysin itsestäni sisäisen rallikuskin, kuopat hiekkatiessä eivät hidastaneet vauhtia. Keppienluovutuksessa olin yhtä hymyä – 6/6 keppiä! Janatuomarimmekin oli sopivasti paikalla ja sain janapisteet samalla. Pienestä koukkauksesta -1 piste ja janalta jäi käteen 29/30 pistettä. Jäljeltä pisteitä siis yhteensä 169/170.

Joko ruutu on tyhjä?

Esineruudut suoritettiin vapaavalintaisessa järjestyksessä ja me saimme ruutunumeron 9. Oli siis hyvää aikaa hieman kävelyttää ja jäähdyttää Fisua ja antaa sen hetki levätä autossa. Kun kahdeksas koira oli hetken ollut ruudussa, otimme yhden lämmittelyesineen ja kävimme odotuspaikalle odottelemaan. Ruutu oli helppokulkuista maastoa, aluskasvillisuutta vain vähän, muutama isompi kivi ja kanto. Koiran näki koko ajan. Tuuli ihan inasen vasemmalta oikealle, joten laitoin Fisun ensimmäiselle pistolle pari metriä vasemmasta reunasta. Fisu lähti kovaa, juoksi suoraan, löi liinat kiinni, pyöri hetken ja nosti esineen.

Otin seuraavan lähetyksen hieman keskemmältä, Fisu lähti taas kovaa, eteni 10 m ja alkoi kiertämään kantoa ympäri samalla nenää nostellen. Hetken se pyöri, nousi kannon päälle ja nosti esineen. Siirryin ruudun oikeaan reunaan lähettämään ja Fisu nosti takaa keskeltä esineen. Laitoin uudestaan oikealta, että lähtisi sinne oikealle, mutta Fisu juoksikin takaa ulos ruudusta. Se reagoi nopeasti kutsuun ja palasi takaisin luokse. Laitoin uudelle pistolle oikealta ja nyt nousi neljäs esine. Tässä kohtaa alkoi ohjaajan kurkkua hieman karhentamaan, varmaankin jotakin pölyaltistusta. Varmistin tässä kohtaa vielä tuomarilta, että olinhan pysynyt laskuissa ja kaikki esineet oli nostettu. Hän vastasi myöntävästi ja kytkin koiran. Kuuntelin arvostelun, en juurikaan muista muuta kuin sen osuuden, että ruututyöskentely oli kaunista, ohjaaja ohjasi korrektisti, pisteitä 30.

Valioituminen ja onnenkyyneleitä

Tiukankin paikan tullen oma matikkapää on aina ollut kohtuu hyvä ja tässä kohtaa lasku 97+169+30 toi omassa päässä 296 pistettä. Tottiksesta meillä oli 4 pisteen etumatka kanssakilpailijoihin, menetimme maastoon vain yhden pisteen, joten pystyin varmasti sanomaan, että olimme juuri voittaneet Fisun kanssa suomenmestaruuden. Samalla Fisu saavutti kolmannen VOI1-tuloksen jäljeltä ja nappasi FI KVA -tittelin nimensä eteen. Onnenkyyneleet tulvivat silmiin, kun juoksimme ruudusta pois ja soitimme Emmille Viroon.

Tästä eteenpäin oli jäljellä vielä pitkä odotus aurinkoisessa kisakeskuksessa. Fisu sai ansaitsemansa grillimakkaran ja jäätelön. Iltapäivällä koitti sitten se hieno hetki, kun saimme kiivetä korkeimmalle korokkeelle vastaanottamaan kultamitalin. Fisu palkittiin samalla kisojen parhaasta yhteistuloksesta sekä jälkikoirien parhaasta maasto-osuudesta.

Kiitos Emmi, kiitos Fisu!

Onnittelut muille mitalisteille ja tuloksiinsa tyytyväisille. Suurensuuri kiitos Emmille, että uskoit rakkaan Fisun minulle kisattavaksi. Iso kiitos Kyröskosken Käyttökoirat ja muu paikalle värvätty talkooväki, teitte mahtavaa työtä koko viikonlopun. Teitte kisaamisen helpoksi, kun kaikki toimi. Kiitos kaikille onnittelijoille, teitä on ollut paljon. Kiitos Maarit, Pauliina ja Marita, kun hoiditte minun omaa koiralaumaa viikonlopun yli. Ja ennen kaikkea kiitos Fisu, että annoit kaikkesi. <3

Olen 25-vuotias eläinlääkäri ja aktiivinen koiraharrastaja. Harrastan ja kilpailen tavoitteellisesti agilityä, palveluskoiralajeja sekä rallytokoa. Nelijalkaiseen perheeseen kuuluvat labradorinnoutaja "Simba" FI TVA FI VPVA FI AVA FI KVA HK3 EK3 JK2 IP1 RTK4 BH AD Pikku-uikun Tusse Patukka sekä belgianpaimenkoira malinois "Tuhma" FI RTVA BH Frosty Forest Knock Out.

4 KOMMENTTIA

  1. Ihana kirjoitus! Upea suoritus! Mukavaa oli lukea näin tarkkaa selostusta tapahtumista, kun itse vasta olen aloittelemassa pennun kanssa pk-jälkiharrastusta.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän