Koirat ovat erittäin herkkiä ihmisten elekielelle ja katseelle ja nämä usein päihittävät sanallisen viestinnän.

Hajut viestivät myös eri lajien välillä

Kemosignaalit ovat kemiallisia viestintämekanismeja, jotka ovat kehittyneet lajien sisäiseen viestintään. Ihmisillä kemosignaalien on tutkittu viestivän mm. ihmisten välisestä sukulaisuudesta ja tunnetiloista. Kemosignaalit toimivat tietoisen ajattelun ulkopuolella eikä niitä tarvitse miettiä – niihin vain reagoidaan, jos vastaanottaja on sopivassa tilassa. Lajien sisällä on monenlaista kemoviestintää, mutta entäpä lajien välinen viestintä?

Koirat ovat erittäin herkkiä ihmisten elekielelle ja katseelle ja nämä usein päihittävät sanallisen viestinnän. Ihmisen ja koiran historia on pitkä ja sitä kautta tällaisten kykyjen (esim. eleiden lukemisen taidon) oletetaan kehittyneen. Lisäksi koiralle ja ihmiselle on ollut hyötyä toistensa tunnetilojen tulkitsemisesta. Koirat osaavat esim. tulkita hymyilevän, vihaisen ja neutraalin ihmisen ilmeet. Koiran hajuaisti on äärimmäisen tarkka ja hyvä erottelukyvyltään. Koira myös käyttää sieraimiaan eri tavalla haistellessaan erilaisia hajuja (esim. kun koira haistelee pelokkaan ihmisen tai koiran hajua).

Tutkimustuloksia

Tässä tutkimuksessa (Interspecies transmission of emotional information via chemosignals: from humans to dogs) haluttiin selvittää sitä, voiko ihmisen tunnetila (pelko tai onnellisuus) siirtyä tai tarttua koiralle hajun välityksellä. Hajuja kerättiin kuudelta mieheltä ja tutkimuksessa oli mukana 40 koiraa (31 labradorinnoutajaa ja 9 kultaistanoutajaa). Koirien käyttäytymistä tarkkailtiin sekä mitattiin niiden sydämen sykettä.

Tutkimuksessa havaittiin, että ihmisen kemosignaalit vaikuttivat koiriin ja niiden käyttäytymiseen. Koirien sydämen syke oli selvästi korkeampi silloin, kun tutkimustilassa oli pelokkaan ihmisen hajua. Samoin silloin koirilla esiintyi enemmän stressiin liittyvää käytöstä sekä ne hakeutuivat enemmän oman omistajansa lähelle. Tämä tukee aiempia havaintoja siitä, että visuaaliset tai äänen välityksellä ärsykkeet saavat aikaan tunteiden tarttumista. Tässä tutkimuksessa todettiin myös kemosigaalien eli hajuviestien olevan tärkeitä tunteiden tarttumisessa.

Uusin tutkimus tukee aiempia havaintoja siitä, että visuaaliset tai äänen välityksellä ärsykkeet saavat aikaan tunteiden tarttumista ja nyt tässä tutkimuksessa todettiin myös kemosigaalien eli hajuviestien olevan tärkeitä tunteiden tarttumisessa. Kuva: Oona Pesonen

Arkielämässä?

Tunteiden siirtymistä eläinlajista toiseen eli myös ihmisestä koiraan on tutkittu useissa tutkimuksissa. Hajun välityksellä tapahtuvaa tunteiden siirtymistä on osattu epäillä ennen tätäkin tutkimusta, joka nyt vahvistaa tämän. Huonoa tässä on se, että jos ihmistä pelottaa, hänen on elekielellään tai äänellään vaikea huijata koiraa, joka ”haistaa pelon”. Täten koiran käyttäytyminen voi muuttua pelokkaammaksi omistajan ollessa pelokas. Toisaalta jos omistaja on rento ja iloinen, tämäkin hajuviesti siirtyy eteenpäin ja voi auttaa esim. jännittävää koiraa kyseisessä tilanteessa.

D´Aniello ym. 2018: Interspecies transmission of emotional information via chemosignals: from humans to dogs (Canis lupus familiaris). Animal Cognition (2018) 21:67-78

Artikkelikuva: Oona Pesonen


MAINOS
Työskentelen opettajana nuoriso- ja aikuiskoulutuksen parissa Kannuksessa ”kennellinjalla” eläintenhoidon ja hyötykoirien kouluttamisen parissa. Toimin myös tottelevaisuuskokeiden tuomarina ja olen suorittanut eläintenhoitajan ammattitutkinnon eläinten kouluttamisen osaamisalalta. Koiraharrastukseni alkoi kauan sitten cockeri Minkin kanssa agilityssä ja myöhemmin myös tokossa. Sen jälkeen minulla on ollut sileäkarvaisia noutajia, joiden kanssa kilpailen tokossa, agilityssä, PK-jäljellä, rally-tokossa, noutajien metsästyskokeissa sekä metsästyskoirien jäljestämiskokeissa. Lisäksi syksyllä noutajat pääsevät mukaan tositoimiin metsästyksessä. Kouluttamisen lisäksi olen kiinnostunut eläinten käyttäytymisestä, luonteista, kognitioista, jalostuksesta jne.

1 KOMMENTTI

  1. Kaiken kaikkiaan tämä on mielenkiintoista varsinkin nyt, kun on kovasti “tapetilla” eri koirien hyökkäykset joko eläintä tai ihmistä kohtaan. Me tavalliset koiranomistajat usein emme valitettavasti tiedä koiristamme niin paljon, että osaisimme oikeasti sisäistää tämän, että se talutushihna koiran ja isännän välillä on suora linja tunteiden siirtoon ja että edes sitä talutinta ei tarvita, kun koira “lukee” meidän eri tunnetilamme – jatkaen sitä suorana käytöksenä negatiivisena/positiivisena käytöksenä.
    Kuten myös se, että me emme tiedä, mitä koirat keskenään viestivät – vastaantuleva luffe saattaa vinkata omalle koiralleni jotain, joka aiheuttaa remmirähinän. Siihen kun lisätään taluttajan reagointi, niin soppa on valmis. Tämä hajumaailma, mitä levittelemme ympärillemme, on varmasti koiralle stressaavaa, jos emme osaa itse hallita tunteitamme ja selvittää niitä.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän