Labradori Stintalle PAIM1 – kaikki alkoi jumppapallosta

Teksti: Anna Vättö
Kuvat: Tiina Sipilä ja Minna Sirviö

Nainen, koira ja jumppapallo. Tästä epätavallisesta alkuasetelmasta Minna Sirviö lähti liikkeelle epätavallisessa projektissaan: opettaessaan labradorinnoutajansa paimentamaan.

Minna Sirviö on paimennuspiireissä monelle tuttu nimi. Hän on nainen, joka ravisteli vakiintuneita käytäntöjä kouluttaessaan labradorinnoutajansa Stintan paimentamaan. Elokuussa 2018 Stinta ja Minna tekivät koulutustunnuksella PAIM1-tuloksen, ja joulukuun alussa he jo kisasivat kansainvälisissä kisoissa Hollannissa. 13 koiran joukosta Stinta oli neljäs.

Paimennuspiireissä noutajaa ei kuitenkaan otettu hyvin vastaan, joten Minna teki suurimman osan treeneistä yksin. Vain yksi lammastila päästi heidät paimennustreeneihin mukaan. Paimentamisen perustiedot hän etsi verkosta, ottaen mallia nettivideoista, ja lopullisen työn hän teki koiraansa kuunnellen.

– Minulle sanottiin, ettei labbis osaa paimentaa. Päätin todistaa toisin, Minna toteaa.

Vaikka sisuuntuminen antoikin kokeilulle alkusysäyksen, oli Minnan lopullinen motiivi projektille sisäinen. Hän halusi haastaa itsensä kouluttajana ja selvittää, saisiko kaivettua koirastaan tietynlaisia, tarvittavia ominaisuuksia. Paimentaminen oli hänelle itselleenkin uusi laji, joten hän antoi koiralle paljon vapautta tehdä vaistojensa mukaan.

– Monesti treenatessani ehdin miettiä, että mitä Stinta oikein puuhaa. Vasta asiaa pohdittuani tajusin, että koira tekee vaistonvaraisesti juuri niin kuin pitääkin.

Harjoittelun eettiset ongelmat

Ammatiltaan Minna Sirviö on eläintenkouluttaja ja eläintenkoulutuksen ammattiaineopettaja. Ennen nykyistä uraansa hän työskenteli koe-eläinten parissa, tutkien erityisesti kipukäyttäytymistä. Käyttäytymistutkimuksessa oppimansa perusteella hän huomasi, ettei paimennus aina ole eettistä lampaita kohtaan. Kaikki osapuolet ovat epävarmoja tapahtumien kulusta, mikä puolestaan aiheuttaa lampaille turhaa stressiä. Tästä Minna sai idean paimennuksen tekniikan kuivaharjoittelusta: hän halusi tietää, voiko tekniikkatreenin opit siirtää suoraan lampaiden kanssa harjoitteluun, kun sekä koira että ohjaaja olisivat siihen valmiimpia.

Yleisesti ajatus tyrmättiin täysin. Minna kuitenkin sitkeästi aloitti treenit jumppapallon avulla, ja treenasi yksin, omaa intuitiotaan ja koiraansa kuunnellen.

– Kaikki tosiaan alkoi jumppapallon kiertämisestä! En olisi silloin uskonut, että kilpailemme joskus kansainvälisissä kisoissa, Minna nauraa.

Teoria oli menestys myös käytännössä: lammastreeneihin mentäessä oli perustekniikka, kuten käskysanat ja paimensauvan käyttö, jo tuttua molemmille. Nämä harjoitukset opettivat myös Minnalle itselleen, mitä häneltä vaaditaan. Tärkeimmän huomion hän teki tekniikan ylisuorittamisesta: mikäli treenit olivat liian tekniset ja koira liikaa kontrollin alla, ei seuraavassa treenissä koiran työmoodi lähtenytkään päälle. Oli löydettävä tasapaino liialliselle kontrollille, ja uskallettava antaa myös koiran tehdä itsenäisiä ratkaisuja vaistojensa mukaan.

“En ymmärrä, miksi koirat urautetaan vain johonkin tiettyyn putkeen. Mihin ovat hävinneet entisajan monitoimikoirat?”

Ongelmakoirasta jäljestämisvalioksi

Minna Sirviö on pitkän linjan koiraharrastaja: ensimmäiset labradorinnoutajat tulivat hänelle jo vuonna 1990. Tällä hetkellä kotoa löytyy Stintan lisäksi myös Stintan poika. Minna käyttää kaikessa koulutuksessaan positiivista vahvistamista, ja yhteistyö Stintan kanssa on sujunut erinomaisesti. Lähtökohdat olivat kuitenkin poikkeukselliset: Stinta tuli Minnalle aikuisena, häkkielämää viettäneenä ongelmakoirana, joka ei totellut edellistä omistajaansa.

– Meillä ilmeisesti synkkasi heti, sillä minun kanssani Stintalla ei ollut lainkaan ongelmia.

Yksi Minnan ammateista on riistapainotteinen metsänhoitaja, ja hän metsästää aktiivisesti vesilintuja ja hirviä. Koiran käyttö on luonnollinen osa harrastusta: Stinta toimii erinomaisesti myös metsällä, ja syksyisin parivaljakon löytää kyykky- ja vesilintumetsältä. Lisäksi Minna toimii Pohjois-Savon kennelpiirin jälkiohjaajana, ja verijälki onkin hänen suosikkilajinsa.

– En ymmärrä, miksi koirat urautetaan vain johonkin tiettyyn putkeen. Mihin ovat hävinneet entisajan monitoimikoirat, Minna ihmettelee.

Stinta on todellakin monitoimikoira, sillä paimennuksen ja metsästystoiminnan lisäksi koira on jäljestämisvalio. Käytännön työssä Stinta jäljittää metsästys- ja kolaritilanteissa loukkaantuneita hirvieläimiä, ja on tehnyt myös varsinaista paimennustyötä lampaiden kanssa.

– Minulle on sanottu, että olen opettanut koiralleni temppuradan. Stintan paimentaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin temppu, sillä eihän kukaan voi tietää, miten lampaat käyttäytyvät ja mitä koiralta seuraavaksi vaaditaan.

Vaikka projekti oli kokonaisuudessaan onnistunut, ei Minna yleisesti suosittele labradorinnoutajaa paimennukseen, sillä treenimahdollisuudet ovat rajalliset. Myös Stintalla paimennusharrastus jäänee tähän, sillä koiralla on ikää jo yhdeksän vuotta. Tulevaisuudessa Minnaa ja Stintaa nähdäänkin todennäköisesti lammastilojen sijaan enemmän metsällä.

– Mitään ei kuitenkaan ole kiveen kirjoitettu, minä nimittäin pidän kaikenlaisista projekteista, Minna nauraa.