Maailman parhaiden agilitykoirien mestaruudet ratkotaan neljän vauhdikkaan kilpailupäivän aikana Gatorade Centerissä Turussa 19.–22.9. MM-kilpailuihin osallistuu yhteensä lähes 500 koiraa peräti 41 eri maasta.

Suomessakin voimakkaasti kasvussa oleva agility on yleisöystävällinen ja erittäin vauhdikas laji, jossa koirien ja ohjaajien mukaansatempaavia ratasuorituksia on jännittävä ja helppo seurata. Tapahtuman odotetaankin vetävän kilpailukeskuksen katsomoihin 10 000 täpäristä ja vauhdikkaista tilanteista ja jännittävästä urheilujuhlasta nauttivaa katsojaa.

Suomea kotikisoissa edustaa tämä 12 koirakon MM-edustusjoukkue. Kuva: Suomen Agilityliitto / Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

Suomalaisväriä niin radalla kuin tuomaristossakin

Suomen edustusjoukkueen 12 koirakon lisäksi suomalaisväriä nähdään myös kilpailun tuomaristossa, kun toisena arvostelevana tuomarina toimii Sari Mikkilä, yhdessä japanilaisen päätuomarin Toshiyuki Oban kanssa. Mikkilä on itse valmistautunut kiertämällä tuomaroimassa ahkerasti eri maiden karsintakilpailuja.

”Lähden kohti MM-kilpailuja luottavaisin mielin. Toki pientä jännitystä on ilmassa, kuinka suunnittelemani radat toimivat ja onko niiden vaikeusaste sopiva. Uskon, että kaikki radat ovat hyvin nopeita ja virtaavia, mutta osassa on myös haastavia teknisiä kohtia yhdistettynä nopeuteen. Koska kilpailemassa ovat maailman huiput, varmasti myös pienellä onnella on merkitystä lopputuloksissa, sillä erot voivat olla todella pieniä. Parhaimpien koirakoiden yhteistyössä korostuvat koiran itsenäinen esteosaaminen yhdistettynä nopeuteen sekä ohjaajan tekemiin erinomaisiin ohjausvalintoihin ja erinomaiseen radanlukutaitoon”, Mikkilä summaa kilpailuissa menestymisen edellytyksiä. 

Ville Liukka & espanjanvesikoira Ronja viime vuoden MM-kilpailuissa Ruotsissa. Kuva: Suomen Agilityliitto / Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

Suomi on arvokisamitaleilla mitattuna yksi menestyneimmistä agilityurheilumaista yhdessä Sveitsin, Ranskan ja Belgian kanssa. Suomea edustaa kilpailuissa 12 koirakkoa, jotka selvittivät tiensä maajoukkueeseen kesäkuussa käytyjen karsintakilpailujen kautta. Näistä kaksi edustuspaikkaa nappasi Ville Liukka, joka on jo ehtinyt kahmia upeita tuloksia ja useita mitaleja kesän arvokilpailuissa, kuten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa ja SM-kilpailuissa.

Kesän hienojen onnistumisten jälkeen luotto omaan tekemiseen on huipussaan. Kokeneiden koirien kanssa on mukava kilpailla ja tavoite on keskittyä omiin suorituksiin ja nauttia samalla kotikisojen upeasta tunnelmasta. Turussa tullaan näkemään ehdottomasti huippuagilityä maailmalta. Keski-Euroopan kärki menee todella kovaa, ja heillä on myös uskomattoman taitavia koiria. Agility on mukaansatempaava yleisölaji, ja uskon, että veitsenterällä tehtävät huippusuoritukset virittävät tunnelman todella korkealle. Suomen joukkueen kokemus maustettuna uusilla maajoukkue-edustajilla siivittää Suomen varmasti vahvoihin ja varmoihin suorituksiin. Ja ennen kaikkea odotan tietysti ennennäkemätöntä kotikisakannustusta!”

FCI:n (Fédération Cynologique Internationale = Kansainvälinen Koiranjalostusliitto) hallinnoimat agilityn maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuosittain syys-lokakuussa. FCI:n MM-kilpailut ovat agilityn arvostetuin ja kovatasoisin kilpailutapahtuma, joka kerää kilpailijoita lähes kaikilta mantereilta. Edellisen kerran tämän tason arvokilpailut on järjestetty Suomessa 11 vuotta sitten vuonna 2008. Kilpailut Suomessa järjestää Suomen Agilityliitto. 

Lisätiedot

Tapahtuman viralliset sivut: https://www.awc2019.fi/

Norjalaisten koirakoiden osallistuminen ratkeaa myöhemmin

Norjassa on epäillyn tautiepidemian takia kaikki koe- ja kilpailutoiminta keskeytetty 16.9. asti, jonka jälkeen arvioidaan uudelleen tapahtumien järjestämistä sekä norjalaisten koirakoiden osallistumista muiden maiden kilpailuihin. Lisätietoja:

https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/norjassa-asuvien-koirien-koe-kilpailu-ja-nayttelykielto-suomessa-jatkuu-toistaiseksi


MAINOS
SporttiRakin toimitus kertoo, mitä koiraurheilumaailmassa tapahtuu juuri nyt.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän