Belgianpaimenkoira malinois Viksu (Suhteellisen Viktor) ohjaajanaan Toni Tarkiainen saavutti poliisin partiokoirien suomenmestaruuden jo toistamiseen. Vasta kolmevuotias Viksu on sosiaalinen ja hyväpäinen koira, jonka kisamenestys ennustaa huikeaa työuraa. Itä-Suomen poliisilaitoksella, Mikkelin poliisiasemalla työskentelevä kaksikko saavutti mestaruuden tänäkin vuonna tasaisen varmoilla suorituksilla. Kotiin viemiseksi kertyikin useampi pokaali ja koiranruokasäkki, kun myös jokaisen osion parhaat palkittiin erikseen.

Suomenmestarit suojeluosuudessa. Kuva: Tapani Romppainen

Suomen Poliisikoirayhdistyksen Porvoossa 7.-9.10. järjestämissä poliisin partiokoirien SM-kilpailuissa kisasi yhteensä neljätoista poliisikoiraa eri puolilta Suomea. Kilpailussa testattiin partiokoirien osaamista muun muassa henkilö- ja esine-etsinnässä, jäljestämisessä, tottelevaisuudessa sekä suojelussa. Koeosiot oli pyritty luomaan työtilanteita vastaaviksi.

Viksu jälkitehtävissä. Kuva: Tapani Romppainen

 – Poliisikoiran ohjaaminen on vaativin ja eniten aikaa vievä toimenkuva poliisissa. Myös tulokset ovat valtakunnan tasolla kovia. Koira on teknologiankin kehittyessä edelleen lyömätön työkalu ihmisten ja aineiden löytymiseen, kilpailunjohtaja Ilkka Paukkunen toteaa.

Vaikka kysymyksessä onkin vuosittain järjestetty kilpailu, tapahtuma on ensisijaisesti harvinainen mahdollisuus saada lyhyessä ajassa useita niin sanottuja pimeitä harjoituksia. Paikat, ihmiset ja harjoitukset ovat koiralle ja ohjaajalle vieraita, ja jokaiseen suoritukseen on mentävä kuin työtehtävälle. Kaikkeen on varauduttava, ja koiraan on luotettava.

Suomenmestari Viksun tyylinäyte tottelevaisuusosuudessa. Kuva: Tapani Romppainen

 – Kisat ovat hieno mahdollisuus päästä näkemään muita poliisikoiria ja ohjaajia, sekä vertailemaan kokemuksia muiden ohjaajien kanssa, mikä on tärkeä osa oman ammattitaidon kehittämistä ja ylläpitämistä, Tarkiainen toteaa ja kiittelee työnantajaansa siitä, että osallistuminen kilpailuihin työajalla on mahdollista.

Toisen sijan saavuttivat malinois Jarmo ja Juha Karhu Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta. Kolmanneksi tulivat malinois Jura ja Ilkka Natunen niin ikään Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Partiokoirien SM-kilpailuiden mitalikolmikko. Kuva: Tapani Romppainen


MAINOS
SporttiRakin toimitus kertoo, mitä koiraurheilumaailmassa tapahtuu juuri nyt.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän