Muutama vuosi sitten sain mahdollisuuden kokeilla tuttavani fatbikea. Olin ollut kiinnostunut läskipyöristä jo tovin, mutta en ollut ehtinyt vuokrata sellaista käydäkseni testilenkillä. Kokemukseni maastopyöräilystä oli pyöreä nolla, mutta tämän lainapyörän kanssa kurvasin metsälenkille intoa puhkuen. Pähkinänkuoressa jatko olikin oma lukunsa: oma fatbike saapui pari kuukautta ensimmäisen lenkin jälkeen testattuani muutamia erilaisia malleja, ja tästä jokunen kuukausi kävin ensimmäisellä maastolenkillä myös täysjousitetulla maastopyörällä. Osaamistasoni oli ja on yhä aloittelijan, mutta tämän pohjustuksen kautta halusin jakaa intoani ja ajatuksiani talviretkeilystä fatbikella – koiran kanssa tietysti.

Nälkä kasvaa syödessä

Jo omaa läskäriä hankkiessani siinsi mielessä mahdollisuus pyörällä kulkemiseen ja retkeilyyn koirien kanssa. Aiemmin olen varsinkin Enteen kanssa liikkunut pyörällä, joskin vain metsäautoteitä koiran vetäessä. Melko pian pyörän hankkimisen jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei maastoon ole kahden koiran kanssa asiaa omilla taidoillani ihan toviin – jos koskaan. Tuolloin talven pyöräilyt menivätkin lähinnä harjoitellessa ja erilaisissa maastoissa ajaessa ja ”ajaessa”.

Talviretkeily pyörällä kuitenkin houkutti, vaikka jouluna 2017 ajatus kunnon talvesta tuntui vielä kaukaiselta. Mutta niin vaan tilanne muuttui! Talvella 2018 meillä tehtiinkin haaveilemani uusi aluevaltaus (no, rehellisyyden nimissä korjataan: tein itse uuden aluevaltauksen, perheessä kun elää lisäkseni pitkän linjan maastopyöräilijä), kun pääsin treenailemaan pyöräilyä myös talviolosuhteissa aiempana kesänä hankitulla fatbikella. Koska nälkä kasvaa syödessä ja saman vuoden pääsiäisenä oli mahdollisuus nauttia upeista talvikeleistä, suuntasimme lähialueen pyörälenkkien lisäksi myös retkille fatbiket kulkupeleinä. Tuolloin mietin, että siinä missä pohjoisessa läskärillä olisi upea ajella tuntureissa, täällä etelässä iloa tarjosivat järvien jäät – auringon paisteessa kelpasi edetä rennosti pyöräillen!

Kevään saavuttua jatkoimme lenkkeilyä epäsäännöllisen säännöllisesti pyöräillen. Koirat kulkivat mukana niin lenkeillä kuin retkilläkin, ja läskipyörä ja koira yhdistettynä oli vallan näppärä kombo. Oman lyhyen harrastushistoriani vuoksi taitoni ja uskallukseni olivat (ja ovat yhä) aika lailla hakusessa. Intoa kuitenkin oli, ja koiratkin saivat näppärän lenkin juostessaan mukana pyörälenkeillä.

Testireissu Ylläkselle

Joulukuussa 2018 saimme mahtavan tilaisuuden päästessämme ex tempore -lomalle Ylläkselle. Pyörät lähtivät mukaan tällöinkin, ja unelmakomboni – koira, tunturit ja fatbike – oli käsillä. Harmillisesti syksyn lumitilanne oli mitä oli, eivätkä Ylläksen viralliset pyöräreitit ehtineet aueta lomamme aikana. Löysimme kuitenkin sopivia reittejä pyöräilyyn, ja jälleen nälkä kasvoi syödessä. Toisaalta Ylläksellä pyöräily herätti myös huomaamaan, miten vajavaiset omat pyöräilytaitoni vielä ovat – tasapainoa on vaikea säilyttää haastavammissa paikoissa, pehmeä lumi renkaiden alla aiheuttaa paniikkitilanteita ja maisemia ihastellessa ja keskittymisen herpaantuessa voi pyörä kuljettaakin sivuun reitiltä…

Ylläksellä ollessamme pyrimme huomioimaan reittisuunnittelussa Ylläksen reittien mahdollisen plussan etelän retkiin verrattuna: latukahvilat! Useampi pyöräreitti kulkee latukahviloille, ja myös meidän polkumme johdattivat sopivasti kuuman mehun ääreen. Niihin kahviloihin, joissa me kävimme, olivat myös hyvin käyttäytyvät koirat tervetulleita. Päätin oman kaksikkoni olevan tähän kategoriaan meneviä, joten pääsimme nauttimaan välipalan sisätiloihin hiihtäjien joukkoon. Pakkaslukemat vaihtelivat kivasta pikkupakkasesta reiluun kahteenkymmeneen pakkasasteeseen, jolloin tauko sisätiloissa oli paikallaan. Koska emme päässeet kokeilemaan virallisia reittejä, oma käsitykseni Ylläksen reittitarjonnasta jäi valitettavasti vain karttojen varaan. Itse kuitenkin voisin palata uudemmankin kerran Ylläksen maisemiin koirien ja pyörän kanssa.

Vetoliinan on pysyttävä kireällä

Pyöräillessä omat koirani vetävät tai ainakin juoksevat vetoliina kireällä. En ole vaatinut koirilta jatkuvaa vetoa enää nykyään, mutta melko usein ne valitsevat vetämisen. Vaikka koira ei varsinaisesti vetäisikään, on omien taitojeni kannalta tärkeää, että vetoliina pysyy kuitenkin koko ajan kireällä. Varsinkin maastossa, jossa minun täytyy keskittyä ajamiseen, olisi löysänä roikkuva liina lisästressin aihe ja vaaratekijä – pyörän renkaan ympäri pyörähtänyt vetoliina keskeyttää matkan tehokkaasti ja voi aiheuttaa pahojakin vammoja sekä koiralle että ihmiselle. Itse olen tykännyt käyttää reilun kahden metrin liinaa, jolloin koira pääsee sopivalle etäisyydelle pyörästä, mutta ei toisaalta ole vielä liian kaukana esimerkiksi mutkaisilla metsäpoluilla. Mikäli mahdollista, Lysti juoksee myös irti pyörän edellä – kuitenkin esimerkiksi tällaisilla kansallispuistoretkillä tämä ei ole vaihtoehto.

Omia vinkkejäni pyöräretkeilyyn

Retkeilyyn ja pyöräilyyn liittyen on netti pullollaan tietoa ja kokemuksia. En perehdykään aiheen taustaan sen tarkemmin, mutta tässä muutama nosto asioista, jotka itse olen kokenut tärkeinä fatbike-retkeilyä ajatellen:

  • Koiran tulee osata juosta pyörän edessä ja keskittyä etenemiseen. Metsäpoluilla ei ole aina tilaa siihen, että koira juoksisi pyörän rinnalla, ja mahdollisissa kaatumistilanteissa (itse kaatuilen maastossa aika tavalla…) riskinä on koiran loukkaantuminen. Mikäli ajomaasto on sellainen, jossa koira voi juosta irti, ei tämän suhteen ainakaan itseni ole tarvinut olla huolissaan. Kuitenkin esimerkiksi kansallispuistoalueilla liikuttaessa koiran irtipito ei ole sallittua, ja tällöin onkin hyvä miettiä etukäteen koiran tapaa kulkea pyörän kanssa. Lisäksi on tärkeää etsiä itselle sopivan mittainen liina tai hihna.
  • Testaa, millainen retkireppu toimii itselläsi parhaiten pyöräillessä. Itselleni tuli yllätyksenä se, ettei normaali päiväretkireppuni ollutkaan yhtä toimiva pyöräillessä kuin kävellessä, vaan niskani jumiutui todella helposti.
  • Itse pyrin varaamaan aina mukaan useampia tossuja mahdollisten haaverien varalta. Lisäksi retkeillessä matkassa kulkee vettä, ensiapulaukku (koiralle ja ihmiselle) sekä pientä evästä. Tarvittaessa pakkaan myös lisävaatetta mukaan niin neli- kuin kaksijalkaisillekin retkeläisille.
  • Huomioi koiran varusteissa, että sekin on urheilemassa! Itse suosin koiralla joko vetovaljaita (käytän itse huskyvaljaita) tai lyhyitä y-valjaita, jotka on tehty koiran mittojen mukaan mahdollisimman luonnollisen liikkeen mahdollistamiseksi.
  • Pyöräretkeily ei omassa maailmassani ole hellepäivien laji! Meillä jo +14 °C alkaa olla turhan lämmin, mikäli aurinko yhtään paistaa. Retkeilyäkin toki on erilaista, mutta itse haluan pyöräillessä edetä, enkä pysähdellä jokaisen näreen kohdalla. Tämän vuoksi myös kävelylenkeille tyypilliset tauot ja koiran vauhdinvaihdokset jäävät puuttumaan pyöräillessä. Itse olen ennemmin liian varovainen kuin otan turhia riskejä!

Omat retkeni ovat tähän mennessä olleet päiväretkiä, joilta olemme palanneet joko kotiin tai muuhun tukikohtaan yöpymään. Haaveissa olisi toteuttaa myös yöretki pyöräillen, sillä omat polveni eivät valitettavasti kestä rinkan kanssa kävelyä. Ennen tällaisen retken toteuttamista on kuitenkin tarpeen treenailla omia pyöräilytaitojani vielä vaihtelevissa maastoissa, jotta pyöräily yöpymistavaroiden kanssa onnistuu kunnialla!

PS. En ole mikään ammattilainen ja muutenkaan haka pyöränhankinta-asioissa, mutta oikeasti sillä pyörän laadulla on merkitystä. Jos siis mietit oman fatbiken hankintaa, suositukseni on käydä testaamassa erilaisia pyöriä ja löytää se kaikista sopivin malli itselle. Myös se, millaiseen käyttöön pyörä tulee, vaikuttaa hankintajärkevyyteen. Juurakkoisilla ja kivikkoisilla poluilla on todella erilaista ajaa kuin metsäautoteillä.

Olen Katariina Salo ("Kata") Hämeestä. Koiraharrastukseni aloitin lähes 20 vuotta sitten ja harrastuskavereinani ovat tällä hetkellä reilu 8-vuotias siperianhusky Enne (REK2, toko avo3, agility maksi 2, 2 x rallytoko ALOHYV) sekä pian 4-vuotias australianpaimenkoira Lysti (PAJÄ3 1-tulos x 2, TK1, TK2, TK3, EVL1 x 1). Enne treenaa omaksi iloksemme agilityä ja rallya. Lystin päälajina on tällä hetkellä PK-jälki, jonka tiimoilta tavoitteenamme on SM-kisat elokuussa. Säiden salliessa vetotreenit kuuluvat kummankin koiran arkeen, ja lisäksi puuhastelemme milloin nose workin, henkilöhaun, tarkkuusetsinnän tai vaikkapa frisbeen heiton parissa. Varsinaisten koiraharrastusten lisäksi intohimonani on retkeily koirien kanssa.

2 KOMMENTTIA

  1. Pyörään kannattaa ehdottomasti hankkia koiranjuoksutusadapteri. Vaimentaa nykäisyjä molempiin suuntiin ja estää narua menemästä renkaan väliin.

    • Kiitos kommentista! Tämä on ihan totta, että adapteria kannattaa käyttää, jos se itsestä tuntuu hyvältä! Itselläni oli adapteri käytössä jonkun aikaa, mutta en jotenkin oikein päässyt sen kanssa sinuiksi. Toki asia olisi varmasti eri, jos ajaisin koira kiinni esimerkiksi kovin mutkaisilla poluilla, mutta tällaisissa maastoissa en omien taitojenikaan puolesta vielä uskaltaisi ajaa koiran kanssa – meillä tuo vauhti tuppaa välillä kiihtymään aikalailla 😀

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän