Blogi: Meille tuli pentu – apua!

Joitakin kuukausia takaperin arkemme koki suuren muutoksen laumaamme liittyneen Flow-pennun muodossa. Flow on sileäkarvainennoutaja ja virallisesti mieheni koira, mutta (jotenkin äärettömän yllättävästi) olen itse päätynyt treenailemaan pennun kanssa toko-kentät silmissä siintäen. Vaan eipä taidakaan tämä matka olla niin yksinkertainen kuin ajattelin…

Lystin tullessa pentuna onnistuin kuin ihmeen kaupalla tekemään moniakin asioita oikein oikeastaan huomaamattani. Nyt Flow’n saapumisen lähestyessä alkoi selkääni pitkin valua kylmä hiki. Miten saisin aivan erilaisen koiran opetettua omaan käteeni sopivaksi? Miten saisimme yhteisen arjen toimimaan? Ja miten osaisin omien vankkumattomien mielipiteideni kanssa olla sabotoimatta koiran ja omistajansa välistä suhdetta omilla ajatuksillani? Miten ihmeessä sain Lystille jotenkin niin kovin vaivattomasti opetettua asioita? Ajattelin ja uskoin kuitenkin, että nämä ajatukset ovat normaaleja ja väistyvät pennun saavuttua.

Eihän se kuitenkaan ihan niin mennyt. Flow oli tulostaan saakka ihana tapaus, energinen, todella vilkas ja äärettömän ihmisrakas. Se oli innokas tekemään asioita, mutta samalla olin itse aivan kuutamolla pennun kanssa. Muistan ne hetket, kun istuin lattialla namit kädessä ja pentu pörräsi innoissaan ympärilläni odottaen, mitä teemme. Se teki yhden asian tohkeissaan ja oli onnensa kukkuloilla saadessaan palkan. Toisen toiston kohdalla se näki lattialla kengänpohjassa sisään päätyneen kiven ja syöksyi tutkimaan sitä. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, oli pentu jo palannut luokseni odottamaan ohjetta. Sama toistui jokaisessa treenissä useita kertoja, mutta pentu oli aina yhtä innoissaan tekemisestä eikä motivaatiosta ollut puutetta. Flow’n vilkkaus aiheutti runsaasti harmaita hiuksia ja useamman viikon olin sitä mieltä, ettei meistä koskaan tule toimivaa koirakkoa. Oikeastaan vasta Flow’n täyttäessä neljä kuukautta alkoi sen kanssa treenaaminen tuntua siltä, että toiminnalle voi asettaa tavoitteita ja että tekemisellä voi saavuttaa jotakin. Mutta kyllä vaan ovat fiilikset koulutuksessa olleet aivan erilaiset kuin Lystin kanssa!

Onnistumisen tunteita

Mutta on matkan varrelle mahtunut myös onnistumisen tunteita! Jos ennen pennun kotiutumista päätin, että sen kanssa panostetaan erityisesti alkuaikoina kolmeen asiaan: metsässä kulkemiseen, luoksetuloon ja rauhoittumiseen. Onkin ollut ilo huomata, että siinä missä norsutemppu on vielä aivan hakusessa, kenkälaatikkon ei edelleenkään mene kuin etujalat ja seuraamisen suhteen en osaa valita edes tekniikkaa, jolla lähtisin liikettä opettamaan, tulee Flow kutsusta luokse täysillä korvat hulmuten, selviää se hakatussakin metsässä vaivattomasti (kyllä, oli suuri järkytys huomata, miten erilailla se liikkuu verrattuna rekikoiraan ja paimeneen, jotka pienestä pitäen liikkuvat vaivattomasti ja hallitusti) ja treenihallilla rentoutuu oikein hyvin syliini. Edelleen uskon, että nämä palikat ovat merkittävässä roolissa tulevaisuudessa, mutta myönnän myös samaan aikaan sisäisen kärsimättömän ääneni kyselevän, koska pääsemme treenaamaan ihan oikeita juttuja. Malttamaton kun olen, ollaankin muutama kerta juostu ruutuun ja toki rakennettu pohjia tokoliikkeitä ajatellen – vaikka välillä tuntuukin, että emme ole saaneet mitään aikaiseksi.

Kaiken tämän pentuhässäkän (ja oman elämän muun hässäkän) keskellä on kuitenkin yksi asia kirkastunut: nöyryys maan perii! Jos joskus olen kuvitellut osaavani kouluttaa koiran, on se luulo karissut viime syksyn aikana tehokkaasti. Lystille olen osannut opettaa tiettyjä asioita, mutta kun käsissä on täysin erilainen koira, on monia asioita saanutkin miettiä aivan uudelta kantilta ja pysähtyä pohtimaan, miten erilaisissa tilanteissa edetään. Mielenkiintoinen ja opettavainen on ollut matka tähän saakka, ja varmasti jatkuu samanlaisena myös tulevaisuudessa. Sitä odotellessa!